Ennen lopun alkua

Aikalailla viimeiset puoli vuotta oon henkisesti valmistautunut siihen, minkä tiesin väistämättä jossain vaiheessa olevan edessä. Jalan luudutusleikkauksen ja sitä seuraavan pitkän sairasloman, sekä sitä seuraavan kuntoutuksen. Puolen vuoden aikana oon onnistunut jo psyykkaamaan itseni siihen kuntoon, että oikeastaan odotan kaikkea tulevaa jo innolla – ehkä eniten kaikkea sitä kivaa, mitä sitten koko prosessin jälkeen mua odottaakaan.

Oon saanut mun läheisiltä ja tuttavilta sekä teiltäkin ihan suunnattomasti sympatiaa ja tsemppitoivotuksia, kiitos niistä! Mä oon kuitenkin jo niin sinut tän jutun kanssa, että mulla on aika kevyen huoleton olo ja mä tiedän, että tää tulee tekemään mulle hyvää. Jo pelkästään sen ajatuksen voimalla, että saan taas joskus kävellä kivuttomasti jaksaa tosi pitkälle.

Elämää ennen leikkausta
Nyt kun tj-lukema alkaa uhkaavasti päivä päivältä olla lähempänä nollaa rupeaa kaikki käytännön asiatkin konkretisoitumaan. En oo vieläkään osannut päättää, että luovunko täysin mun Helsingin kodista ja pakkaan elämäni johonkin varastoon odottelemaan sitä päivää, kun pääsen siihen taas täysillä kiinni. En millään jaksaisi sitä rumbaa ja tiedän, että jalkapuolena uuteen kotiin muuttaminen tulis olemaan haasteellista. Toisaalta myös tyhjillään olevasta asunnosta on hölmöä maksaa vuokraa.

Ehkä se pakottava tarve päästä kodista eroon on jonkinlaista oirehdintaa sitoutumiskammosta, sillä onhan se nyt selvää etten oo kuluneiden vuosien aikana kyennyt perheeni ja ystävieni (ne onkin ne kaikista tärkeimmät, onneksi) lisäksi ottamaan pysyvää otetta oikeastaan yhtään mistään. Oon jatkuvasti kulkenut kohti sitä omaa suuntaani ja uusien haasteiden kohdatessa vanhat ovat saaneet jäädä unholaan. Voikin olla, että ajatus siitä että mulla olis nyt oma paikka ja koti johon palata tuntuu ihan liian aikuiselta ja pelottavalta. Voipa ollakkin, että just siks nyt tuntuukin niin hyvältä ottaa pieni taantuma ja päästä kotiin äidin hoidettavaksi, vaikka äiti ei varmaan asiasta yhtä innoissaan ookkaan.

Elämää ennen leikkausta
Pelottipa tai ei, en kuitenkaan aio jäädä sen tunteen kanssa kotiin märehtimään kuin tuomionpäivää odotellen. Ennen leikkausta on vielä niin paljon asioita, jotka haluan kokea ja nähdä sekä monen monta ystävää halattavana. Treenimotivaationkin löysin uudelleen, vaikka jossain vaiheessa jatkuva salilla kulkeminen alkoi turhauttamaan sillä kuukauden päästä tuun olemaan ainakin kolme kuukautta lähes täydessä levossa.. Että hyvästi vaan rautainen kestävyys ja lihaskunto! Hahha. Elämäntahtia oon kuitenkin jo vähän alkanut hidastamaan, ikäänkuin pehmeästi laskeutuen tulevaan sen sijaan, että juoksisin täysiä päin seinään.

Loppupeleissä se kolmen kuukauden makoilukaan ei enää kuulosta niin hullulta, vaikka ensi kertaa sen kuullessani rupes kyyneleet valumaan pitkin poskipäitä. Munkin kaltaisen duracell-pupun tekee hyvää hengähtää välillä – veikkaan, että uusia intohimoisia ideoitakin alkaa syntymään jahka selviän lääkehuuruista. Toki asia ois eri jos tää kaikki ois tapahtunut täysin yllättäen, mutta nyt mulla on mahdollisuus valmistautua siihen kaikin mahdollisin tavoin. Onneksi. Tällä kertaa haluankin hoitaa homman huolella ja antaa toipumiseeni niin paljon aikaa, kuin sen vaatii.

Sen kai mä vaan halusin sanoa, että vaikka välillä tuntuiskin käsillä olevan pelkkä lopun alku niin kaikesta seuraa aina jotain hyvää. Vaikka kuinka kornilta se kuulostaiskin niin se on just niin totta, kuin itse siihen uskoo. Ja mä ainakin uskon.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Kuvat: Viiskulma

Aino

2 vastausta artikkeliin “Ennen lopun alkua”

  1. Hurjan paljon tsemppiä <3 Huomaa että olet valmistautunut tulevaan hyvin, vaikka varmasti eteen tulee paljon hetkiä ja fiiliksiä joita ei osannut odottaa. Eikä tarvitsekaan. 3kk levossa ehtii taas ajatukset loksahtaa entistä paremmin paikoilleen 🙂 eikä se kuntokaan täysin mihinkään katoa – varmasti huippua huomata nopea kehitys kun pääset taas tekemään pitkän tauon jälkeen! Toivotan paljon kärsivällisyyttä ja jaksamista, sekä oikein hyvää toipumista

    • Kiitos tsempistä, S <3 Mä kans uskon, että asiat tulee loksahtelemaan paikoilleen ja kaikki menee just niinku on tarkotettu. Ja itseasiassa just tota oon fiilistelly! Et sit se kehittyminen tulee olemaan huikeeta, hah! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta