Crossfit haaveesta totta! Ja blogin tuleva treenikevät :)

Oon tainnu ihan täysin unohtaa hehkuttaa teille yhtä maailman siisteintä asiaa, jonka tein viime viikolla –  mä nimittäin vihdoin ja viimein – parin vuoden unelmoinnin jälkeen – otin ja ilmottauduin crossfit OnRamp -kurssille 😀 WOOP WOOOP! Netissä selaillessani mun silmiini osui Grouponin lahjakortti uuden CrossFit Satama:n OnRamp:ille ja hulluhan mä oisin ollut, jos en ois siihen tilaisuuteen tarttunut! Itse treenaaminen alkaa vasta toukokuussa, kun mulla hieman aikataulut hellittää, enkä millään malttais odottaa 😀 Onneks ajalla on tapana mennä tosi nopeesti, hihhih.Oon jo pitkään halunnut treenata crossfittiä sen monipuolisuuden vuoksi. Mulla ainakin on tasapainon, reaktiokyvyn ja ketteryyden kanssa paljon työnsarkaa, joten uskon että treenaaminen tulee olemaan hyvinkin antoisaa 😀 Oon jo kevään mittaan tuonut paljon toiminnallisuutta mukaan omiin salitreeneihin juurikin näitä ominaisuuksia silmälläpitäen ja samalla tuoden monipuolisuutta siihen perus pumppaamiseen, kun sekään ei monen vuoden jälkeen enää aina anna samanlaisia kiksejä mitä aiemmin, hehhe – vaihtelu virkistää! 

Myös SandBell -treenit on toiminu loistavina ”crossfitinkorvikkeina” ja mä aina nimitänkin sitä ”köyhän miehen crossfitiksi” sen ollessa ehkä aavistuksen kevyempää ja turvallisempaa vaikka paljon samoja monipuolisia elementtejä niistäkin treeneistä toki löytyy.
1148927_686318121382844_1054889269_nMun tuleva työharjoittelu ja innostus toiminnalliseen treenaamiseen tulee näkymään myös täällä blogin puolella viikkottaisena treenihaasteena – keskittyen juurikin toiminnalliseen treenaamiseen! 

Ensi viikosta alkaen joka keskiviikko julkaisen blogissa oman kehon painolla tehtävän treenin, jonka jokainen voi tehdä joko salilla tai kotona – mitään apuvälineitä tai lisäpainoja ei siis tulla tarvimaan kelloa lukuunottamatta ja monet treenit pärjää ilman sitäkin, hihhih. Kevään edetessä ja ilmojen lämmetessä treenit voi toki tehdä myös ulkona ja osa tuleekin sisältämään mäkijuoksua tai porrastreenejä – niin halutessanne!  😀 
1098030_686317824716207_1534014523_nOon aika innoissani tästä treenihaasteesta ja ensimmäiset treenit onkin jo suunniteltu sekä testattu! 😀 Treenit kuormittaa koko kroppaa ja sopii kaikille niin rasvanpolttoon, yleiskunnon kohotukseen kuin lihasvoiman ja energisyyden lisäämiseen – you name it!

Ideoita ja toiveita treenien suhteen otetaan vastaan, joko kommenttiboksiin tai vaikka suoraan sähköpostilla. Treenataan yhessä meistä kaikista oman elämämme supernaisia ja -miehiä! 😀 Se on mulla ainakin tavoitteena eikä vähempään tyydytä, hihhih!Tän postauksen kuvat on muuten viime kesän KesäVoimala -treeneistä ja ne on lainattu Voimalan Facebook -sivulta! Ja vitsit että tulee hyvä mieli näitä kuvia katsellessa ja niitä treenejä muistelessa.. hitsi sitä tekemisen määrää, intoa ja motivaatiota unohtamatta sitä itsensä ylittämistä kerta toisensa jälkeen 😀 Samanlaista fiilistä aion hakea tähän omaan treenihaasteeseen mukaan, ehdottomasti.

Energistä tiistaita kaikille!

<3 Aino

Aino

18 vastausta artikkeliin “Crossfit haaveesta totta! Ja blogin tuleva treenikevät :)”

  1. Jes. Crossfit on hyvä valinta. Tulee voimaa tulee kestävyyttä ja tulee vaikka mitä siinä voimatreenin kylkiäisinä. =)

    • Joo mä en millään malttais odottaa! 🙂 Niin siistiä, kivaa vaihtelua perus punttitreeniin ja lenkkeilyyn ja nyrkkeilyyn ja uintiin ja ihan kaikkeen… hahha!

  2. Jes! On muuten samojen tyyppien omistama toi Sataman sali kuin Crossfit Vantaakin eli samassa tiimissä ollaan girl 🙂 Voitais sit jossain vaiheessa sopia kimppatreenit! Tervetuloa aivan loistava lajin pariin 🙂

    • Joo hei tiiätkö mä katoin samaa, kun ilmottauduin! Ja heti tulit mieleen 😉 Kimppatreenit ehottomasti siis jossain välissä! 😀

  3. Huippua!! Oonkin kaivannut mun treeniin vaihtelua, ehkä saan sitä tästä 🙂

    • Joo, varmasti! Uskon että jokainen saa ainakin vähän jotain uutta ideaa omiin treeneihinsä:)

  4. OUJEE! Upeaa! CF on parasta! Tervetuloa kultin pariin, hehe! Vedetään kesällä joku CF-ulkotreeni ja tule vierailaan mun CF kotisalilla joku kerta!

    x Steffi

    • Hihhihihihi kiitos ihana! Ehottomasti vedetään ulkotreenit, aivan loistava idea!

    • Joo, siltä CF-fiilistelyltä ei sit varmaan vaan voi välttyä! Hahhah 😀

  5. Yes, täällä innoissani jo!!!!
    Olisko mahdollista että joku viikko olisi enemmän yläkroppa painotteinen treeni ja seuraavalla alakroppa. Sit voisin käyttää niitä kun en aina pääse salille tekeen sitä omaa treeniä. Mulla siis kaksi jakoinen treeni ja sopii just nyt hyvin mulle 🙂

    • Huippu kuulla, Kaisu! 🙂 Ja toive otetaan kyllä huomioon – hyvinkin voin tehdä muutaman pelkästään ala- ja yläkroppaan keskittyviä treenejä.

  6. Jee! Mäkin olin pitkään odottanut tilaisuutta, että pääsisin on rampille, ja tänä keväänä kirjotusten jälkeen sopiva väli sitten löytyi, ja yksi kerta on takana. Toivottavasti saadaan molemmat kokea kiva kurssi ja päästään kunnolla crossfitjuttuihin mukaan! 🙂

    • Loistavaa Sara! Mullakin on just tuo, että pitää vielä hetken aikaa odottaa että pääsee kunnolla keskittymään siihen treenaamiseen. Uskon kyllä, että tulee olemaan tosi antoisaa 🙂 Tsemppiä!

  7. Porrastreeni olis kiva! Mua niin haluttais kokeilla kun olis tarkotukseen sopivia rappusia ihan lähettyvillä, mutta en oikein tiedä miten niitä hyödyntäisin…

    • Mä itse tykkään porrastreeneistä ihan hirveesti, joten ehdottomasti sellaisen teen! 😀

  8. Jee, ihan mahtava päätös! Tää blogi on yksi mun suosikkeja, ja jatkossa varmaan tulee olemaan vieläkin enemmän crossfitin myötä. Kävin meinaan itse tammikuussa OnRampin ja oon ihan koukussa lajiin. Voin kyllä suositella. 🙂 Mulla onkin vähän samanlainen ”kehityskaari” kun sulla, salilla olin käynyt aktiivisesti jotain 1,5v kun aloin crossfittailemaan. Ja vaihtelu tosiaan virkistää. Crossfitissa on mielestäni parasta juuri se monipuolisuus ja toisaalta se, että joku muu päättää mitä treeneissä tehdään. Salillakin voi tietenkin mennä jonkun muun suunnitteleman ohjelman mukaan, mutta siinä tulee helposti itse vähän muokattua ja toisaalta ei ole mitään ”yllätyksiä”. Crossfit-tunnille taas on mahtavaa mennä, kun ohjelmassa voi olla mitä tahansa käsilläseisonnasta kyykkäämiseen tai ulkona juoksemiseen ja sitten tehdään mitä käsketään! 😀 Ja aina tulee tehtyä täysillä, sitä ei edes huomaa, mutta treenit on sellasia että ei vaan tuu mieleenkään alkaa säästellä..:D

    • Ihana kuulla Roosa! 😀 Mä veikkaan kans, että jään aika koukkuun.. Oon nyt niin pitkään unelmoinu siitä ja kaivannut ”monipuolisuutta” treeniin. Aina ennen aattelin, että ”sitten kun” (yleensä sitten kun pääsen Jyväskylään opiskelemaan, hahha!). Mä fiilistelen kans sitä, että ei tarvi itse suunnitella treeniä ja sitä, että tulee varmasti annettua itsestään vähän enemmän irti, kun joku toinen käskyttää ja kaverit tekee vieressä ;D Hihhih vitsi että nous heti hymy huulille, kun ees rupesikaan ajattelemaan. En malta odottaa!! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta