Cell-reset aka Kehokuuri

Minun kauttani EI SAA lisätietoa Kehokuurista – se lukee myös postauksen alalaidassa, mutta siitä huolimatta saan jatkuvasti pyyntöjä asiaan koskien. En myöskään enää opittuani lisää ja tutkittuani asioita niiden oikealta kantilta voi suositella kehokuuria tai FitLine -tuotteita kenellekkään.

Heipähei!

Osa teistä näkikin jo Instagramista kuvan mun Kehokuurin ”muodonmuutoksesta” . Koska kyseisen postauksen myötä sain valtavasti yhteydenottoja ajattelin kirjoittaa ihan oman postauksen aiheesta – näin tästä nyt sitten hyötyy mahdollisimman moni 😉

23.9.2013-21.10.2013
23.9.2013-21.10.2013

Siinä on mun sivuprofiili kuurin ekana aamuna ja ekana aamuna kuurin jälkeen eli tänään 🙂 28 päivän aikana mun paino siis tippui -7,5kg ja vyötärö kapeni -8cm. Kehokuurin idea on siis tyhjentää kroppa kaikesta ylimääräisestä, nollata solut ja käynnistää ne uudelleen – vähän niinkuin palauttaa tehdasasetukset iPhoneen, jos yhtään selkeyttää? 😉

Hormonitasapainon palauttaminen on Kehokuurissa avainasemassa ja siinä onkin syy, miksi kehokuurilla on niin paljon terveydelle positiivisia vaikutuksia. Monet diabetes ja verenpainetautipotilaat on saaneet kuurista apua sairauksiensa hoitoon, osa päässyt jopa kokonaan eroon lääkityksestä!

Mun äiti on kärsinyt pahasta, päivittäin kiusaavasta pölyallergiasta ja puhkeavasta astmasta jo pitkään. Aamuisin on yskinyt limaa kurkusta, saanut pahoja allergiakohtauksia ja joutunut leipomaankin hengityssuojan kanssa. Äiti oli jo aloittamassa lääkehoidot, mutta sen sijaan aloitti Kehokuurin.. jo ensimmäisen viikon jälkeen äiti on saanut olla täysin oireettomana! Oon niin onnellinen äidin puolesta<3

Tulista kana-kasvispastaa alá Kehokuuri <3
Tulista kana-kasvispastaa alá Kehokuuri <3

Mikä se Kehokuuri sitten on? Yksinkertaisesti pähkinänkuoressa: ruokavalio jonka tukena on fitskut. Puhdasta ruokaa, paljon proteiineja, laadukkaita raaka-aineita, vitamiineja, kivennäisaineita – kaikkea mitä keho tarvitsee toimiakseen optimaalisesti ja niin, että lihasmassa säilyy. Kehokuuri jakautuu kahteen osaan eli valkoisiin päiviin ja vihreisiin päiviin, tarkat ohjeet ja yksilöllinen muokkaus tapahtuu sitten annetun rungon pohjalta oman valmentajan kanssa 🙂

* Valkoisina päivinä siis syödään pelkästään proteiineja, vihreinä päivinä proteiinien lisäksi kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja – kuulostaa aika perusjutuilta, eiks vaan? 🙂 Fitskut sitten varmistaa, että elimistö saa kaikki tarvittavat ravinteet ja että ne ravinteet menee sinne, missä niitä tarvitaan! Näin elimistön toiminta kuurin aikana tasapainottuu ja mm. aineenvaihdunta ja ruuansulatus tehostuu, palaten optimaalitasolle.
Fitskuja oon käyttänyt itse jo pidempään ja käytän jatkossakin, joka ikinen päivä. Ne on ihan kingejä ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille, vaikka ei Kehokuurille lähtiskään.

Täydellinen kananmuna! :D
Täydellinen kananmuna! 😀

Neljä viikkoa meni ihan älyttömän nopeasti ja mulla oli koko ajan tosi hyvä fiilis. Ensimmäinen viikko on yleensä raskain, sillä se on se viikko jolloin kroppa tyhjentyy. Silloin mulla oli muutama päivä, jolloin vähän väsytti normaalia enemmän, mutta muuten en huomannut mitään poikkeavaa 🙂 Johtuu varmaan siitä että oon jo pitkään muutenkin elänyt puhtaalla ruualla.

”Kuumat aallot” oli tosi hassuja ja niitä mulle tuli muutaman kerran vihreiden viikkojen aikana – ne on niitä hetkiä, kun rasvanpoltto kropassa tehostuu ja tuntuu kuin olis saunassa 😀 Oikeesti niin jännä fiilis! Toinen hassu tunne oli se, kun kroppa oli niin tyhjä valkoisen viikon jälkeen että syödessä oikein tunsi kun se energia levis pitkin kroppaa. Hihhihi 🙂

Liikuntaa jaksoin kyllä harrastaa ihan normaaliin tapaan (ensimmäisellä viikolla tosin ei suositella liikuntaa ollenkaan – vedinkin silloin lonkkaa hyvällä omalla tunnolla 😉 ) , mutta kuten eilen jo mainitsin niin kyllä treenien tehosta huomasi, että hiilarit oli minimissä.

Osittain otin tarkoituksellakin hieman rauhallisemmin, koska en halunnut aiheuttaa elimistölle mitään järkyttäviä ärsykkeitä ja stressitiloja – Kehokuuri kun itsessään vaatii myös paljon energiaa uudistaessaan soluja sekä tasapainottaessaan hormonitasapainoa. Maltti on valttia ja oman järjen käyttö erittäin suotavaa 😉

Pinaatti-tomaatti-kanamunakas
Pinaatti-tomaatti-lohimunakas

* Pyhän kolminaisuuden tärkein osa eli lepo meinas unohtua ihan kokonaan! Koko kuurin ajan nukuin ihan älyttömän hyvin, paremmin entä pitkiin aikoihin. Yleensä oon aina öisin heräillyt keskellä yötä, mutta kuurin aikana näitä öitä oli vain muutama.

Aamuisin heräsin aina virkeänä ja levänneenä, automaattisesti ilman kellon herätystä 6-7tunnin unen jälkeen 🙂 Ekalla viikolla nukuin yhdet päikkärit eli unen tarve ei lisääntynyt mitenkään erityisesti – ainoastaan normaali unirytmi tasaantui ja unen laatu parantui.

Curry-ahvenfileitä <3
Curry-ahvenfileitä <3

28 päivää – valkoiset päivät, vihreät päivät + fitskut. Itse lähdin uteliaisuudesta kokeilemaan, kun olin kuullut niin paljon uskomattomia tarinoita kuurin positiivisista vaikutuksista. Tottakai mä halusin tietää, että mistä tässä on kyse jotta voin suositella tätä jatkossa niille, jotka Kehokuurista varmasti apua saisivat!

Omaan terveyteen kannattaa panostaa, aina. Sen parempaa sijoitusta ei ole <3 Kehokuuriin palaan vielä myöhemmin paljonkin käsitellessäni hormonitoimintaa ja -tasapainoa, joten pysykää kuulolla!

Terveisin – kevyempi, virkeämpi ja ahhhh, niin tyytyväinen – Aino

PS. Mun kautta ei saa sen enempää lisää tietoa Kehokuurista, kuin mitä tämä postaus antaa. Valitan!

Aino

125 vastausta artikkeliin “Cell-reset aka Kehokuuri”

  1. Huikeeeeeta aino! Vähän alko itteäänkin kiinnostaa tämän kokeilu,sitten kun semmonen sopiva aika koittaa! Tarviikin perehtyä hommaan tarkemmin :-)))

    • Mä kyllä suosittelen tätä kaikille – vuosien varrella kroppaan kertyy niin paljon kaikkea moskas, että välillä on hyvä alottaa puhtaalta pöydältä:P

    • OHO, siis 7,5kg 28 päivässä, eiks kaikki vaattee oo liian isoja. Söitkö huomattavasti vähemmän kehonkuurin aikana tai huomattavasti eri tavalla?

    • Heh kyllähän vaatteet kävi vähän väljäksi, kun kesäröllö suli pois 🙂 En todellakaan vähemmän, ehkä jopa enemmän? Mutta vähemmän hiilareita ja rasvaa, enemmän protskua!

    • Heippa.
      Etsin netistä tietoa tosta CellRESET kuurista ja päädyinkin tänne sun sivuille, jossa kerrot asiasta. Sun täältä sivuilta sain enemmän tietoa kuin monelta sivulta yhteensä siksi siis kusunkin Saisiko sun kautta ohjeita ja neuvoja kyseiseen kuuriin. Nyt olisi kesän jälkeen tarvetta ”uudistaa mieltä ja kehoa”.

      Kiitos!
      T: Jenny

    • Mä en itse oo löytänyt netistä oikein mitään hyvää ”tietolähdettä” ja kaikki omat tietoni oon saanu mun omalta mentorilta sekä muilta kuurin läpi käyneiltä 🙂 Sellaisia ”Kehokuuri-infoja” kyllä järjestetään, laita mulle spostia että missäpäin asut niin voin vinkata missä pääsisit kuuntelemaan lisää!

  2. Vitsit mäki haluisin kokeilla tota!! Toi ois niiin kohdallaan kyl mun kohalla. Pakko kysyy, et miten toi vaikutti uneen? Saikko nukuttuu öisin paremmin/huonommin kuin ennen tätä kuurii, väsyttikö päivisin, nukuitko päiväunii :)? ja kuin monta tuntii nukuit yössä ?

    • No olipa hyvä kysymys! Pitääkin muokata tota postausta vielä tältä osin. Mutta siis NUKUIN KU TUKKI! Siis aivan älyttömän hyvin, enkä heräillyt keskellä yötä niinku normaalisti. Ja yhdet päikkärit nukuin koko kuurin aikana.. 😀 Yössä tuli nukuttua se perus 6-7h mitä yleensäkkin nukun.

  3. <3 Aino, mulle jäi nää epäselväks valkoiset "päivät, vihreät päivät + FitLinet".
    Voisitko vielä vähän selkeyttää?
    Kysyy neito Tampereelta 😉

    • No hei vaan neito Tampereelta 😉 lisäilin tuohon postaukseen selvennyksen!

      <3

    • Saisiko sulta ohjeet siis veloituksetta, vai onko maksullista?=D

    • Hei

      Luin blogiasi ja olis kiva saada sulta ohjevinkit. Mistä muuten hankit niitä fitlineja vai ootko jossakin ryhmässä kuntosalilla tms?
      Kyselee Rauni Kemistä

    • Hei

      Luin blogiasi ja olis kiva saada sulta ohjevinkit. Mistä muuten hankit niitä fitlineja vai ootko jossakin ryhmässä kuntosalilla tms?
      Kyselee Ranse

    • Moikka! FitLinejä hommaan suoraan kotiini tukusta. Laita mulle vaikka spostia, niin jutellaan enemmän 🙂

    • Hei voisitko laittaa mullekin ohjeet siihen fit-line jutskaan. Mitä tuotteita mun pitäis ostaa kun haluun laihtua?
      Kiitti

    • Hei Nora ja kaikki muut ohjeita pyytävät! Tekstissä lukee selkeästi ettei niitä minulta saa, joten pahoittelut – en siis voi niitä myös laittaakkaan 🙂

    • Aino 🙂 laittako minullekin infoa cell-restin ruokavaliosta

  4. no huuh, mikä tulos! aikamoista. Hassua miten näyttää noissa housuissa ekoissa kuvissa, että sun koko pylly on kadonnut kuukaudessa 😉 hhih. aika tehokuuri kyllä!

    • Joo hahha niin näyttää! Se johtuu siitä, että ekassa kuvassa mulla on vartalonmyötäset legginssit jalassa ja tokassa mun lökäpöksy-yöhousut 😀
      Viehättävää, mä tiedän.. 😀

    • Vähintään neljä kertaa päivässä piti syödä, max 4-5 tunnin välein 🙂

  5. Malttamattomana odotan koska ehdit vastaamaan sähköposteihin! Kun tajusin että olen juuri noita FitLineja meinannut tilata Elina Tervon kautta ja nyt kahta kauheammin haluan tilata ne itselleni! 😀

  6. Moi! Haluisin kanssa sulta ohjeita s-postin kautta ja lisää inffoa tästä 🙂 Kuulostaa todelta hyvältä vaihtoehtodolta itselle tähän väliin. 🙂 Ja sultako saa tilattua sit niitä fitlineja?

  7. Wau Aino!
    Sä teit sen! Mieletöntä.

    CellRESET/Kehokuuri on ollut Suomessa nyt noin vuoden verran ja jo nyt tuhansia tyytyväisiä onnistujia.
    Parasta tässä on tulosten pysyvyys!

    Kehokuuri todella muuttaa ja mullistaa ihmisten Elämän!

  8. Minulla on menossa 13.päivä kehonkuuria. Ja painoa tippunut jo 5.2kg.
    Lähtöpaino oli 76.2kg, joten tällä menolla mennään reilusti alle 70kg 🙂
    Olo on mitä mainioin ja parasta on, että makeanhimo kierre on kadonnut.
    Kyllä on todellakin kokeilemisen arvoinen projekti saada kroppa kuntoon ja syömistavat oikeanlaiseksi 🙂

  9. Heii! Kiinnostuin kyllä todenteolla, ja huikee on toi sunkin suoritus! Voisko sulta saada ohjeita tuohon kuuriin? 🙂

  10. Eksyin sattumalta tänne sun blogiin ja oisin TOSI kiinnostunu tietämään tuosta kehokuurista enemmän jos pystyt vielä antaan ohjeita??:)

  11. Oon päättänyt laittaa elämäntapojani uusiksi 😀 Googlailin ja päädyin blogiisi 🙂

    Olen lueskellut blogiasia pitkän tovin ja nyt näin tämän kehokuuri postauksen. Olisin erittäin kiitollinen mikäli voisit laittaa minulle lisäinfoa kyseisestä menetelmästä 🙂

    Blogisi on tosi inspiroiva! Taidan laittaa sen linkin tuonne omiin suosikkeihin ja alkaa seuraamaan postailujasi 🙂

  12. Moikka!

    Kaveri vinkkas tästä sun blogista pari päivää sitten ja oon jäänyt ihan koukkuun tähän!:) Ihan mahtava lukea näitä postauksia kun saa itsekin kunnon motivaation raahautua salille! Vieläkö viitit tästä kehokuurista laitella ohjeita?:) Kuulostaa nimittäin sen verran mielenkiintoselta, että pitää päästä itekin kokeilee.

  13. Moikka Aino!
    Löysin eräästä toisesta blogista juttua tästä kehokuurista. Jos sulla on aikaa, niin kuulisin asiasta mielelläni lisää vaikka sähköpostin välityksellä 🙂 Ehkä tämä olis ratkaisu myös mun ongelmiin!

  14. Heippa!

    Itsekin olen kehokuuria aloittamassa ja ihastuin noihin sun ruokakuviin. 🙂 Onkos sulla antaa reseptivinkkejä noiden kuvien ruuista tai muuten vaan hyväksi todetuista jutuista. 🙂 Oisin tosi kiitollinen! 🙂

    • Moikka! Hmm siis ihan vaan paljon käytin mausteita ja marinoin lihoja mieleisilläni mausteilla.. ei mitään sen ihmeellisempää? 😀 Niin ja kasviksia toki marinoin kanssa.. ”pastaa” tein suikaloimalla paprikaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa ja paistamalla sen pannulla pehmeäksi.. ei nyt tuu muita tähän hätään mieleen kyllä 🙂 Tsemppiä!

  15. Moi! Kuulin kaveriltani tästä blogista, ja minulla on elämäntapamuutos parhaillaan käynnissä. Painoa tippunut nyt n. 5 kiloa, ruokavalio on mennyt uusiksi ja kuntosaleilu on arkipäivää. Olen normaalipainoinen, mutta jotain kiloja haluaisin vielä tiputtaa. Tämä cell-reset kuullostaa mahtavalta, pystyisitkö kertomaan lisää siitä? 🙂 ja noista FitLineistä kuulisin mielellänu myös 🙂 jos ehdit niin kiitos! 🙂

    • Äskeisessä kommentissa väärä sähköposti 🙁

  16. Hei,

    Mieletöntä. Mäkin haluun lisätietoa ja mistä näitä saa ostettua (asun Hesassa).

  17. Moi!
    Kyllä heräsi mielenkiinto tuota Kehokuuria kohtaan. Jos vielä jaksaisit/ehtisit mullekin laittamaan tietoa siitä, olisin kiitollinen ! 🙂

  18. Moikka,

    Blogiasi on mukava lukea! Oon myös yrittäny kovasti etsiä lisätietoa Kehokuurista, eli jos vielä jaksat niin mullekkin voisi laittaa perusinfoa sähköpostitse 🙂

    Tuhannet kiitokset!

  19. Hei!

    Olisin myös kiinnostunut tietämään enemmän kehokuurista! Voisitko siis laittaa minullekin s-postia 😀
    Kiitos!

  20. Moi! Mulla on nyt kuudes päivä meneillään cell resettiä ja painoa tippunut 3,5kg. Olen tuloksiin äärimmäisen tyytyväinen, mutta tuntuu, että koko ajan energiataso laskee ja eilisestä saakka joka kerta ku nousen tuolista niin pyörryttää. Nälkä ei oo mutta iho on kalpea ja heikottaa. Onko tää ihan normaalia? Onneks ylihuomenna alkaa vihreet päivät.

    • Moikka!

      Ekalla viikolla voi tosiaan energiatasot laskea, varsinkin jos ei malta levätä tarpeeksi 🙂 Valkoinen viikkohan on kuitenkin aikamoinen ”shokki” kropalle, mutta onneksi positiivinen sellainen.

  21. Kiitokset mielenkiintoisesta postauksesta ja mahtavasta blogista. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan lisää tästä kuurista.

  22. Moi,mäkin kaipailisin lisäinfoa ja mistä noita tuotteita voi ostaa?

  23. Hei, minulle tuntematon rouva suosittleli cellreset, joten saanko minäkin lisätietoa
    terveisin
    Petra

  24. Hei! Olisin todellakin kiinnostunut myös Cell reset -dieetistä. Olisiko jotain matskua laittaa mulle s-postiin? Kiitokset jo etukäteen! Mira

  25. Moi! Yksi ystävä sai mahtavia tuloksia tällä kuurilla, ja olis tosi kiva saada infoa lisää tästä. Jos ehdit, niin laita minullekin päin emailia tulemaan 🙂

    -Maria

  26. Hei,
    Aivan loistavia tuloksia sait kuurin aikana, hienoa!
    Itseä alkoi myös kiinnostamaan Cell rest kuuri. Voisitko ystävällisesti lähettää minulle myös Kehokuurin ohjeet ja tietoa mitä Fit Linen tuotteita oitää käyttää. Kiitos etukäteen!

  27. Hei muakin kiinnostais tää kovasti! Voisinko saada lisäinfoa spostiin? 🙂

    • Moikka! Minuakin alkoi kiinnostamaan toi juttu. Saanko myös lisäinfoa? 🙂

  28. Moi,
    ison muutoksen olet tehnyt kropallesi lyhyessä ajassa! Jatkoitko ylläpitoa seuraavan kuukauden tai kaksi?
    Meilläpäin ei ole vielä kellään tarjolla cellReset infoja tms. Kovasti tekisi mieli päästä aloittamaan tämä kuuri ennen kuin aloitan pt:n pienryhmäohjauksessa. Olisin siis superkiitollinen, jos minäkin vielä saisin sinulta nämä ohjeet!

  29. Hei! Olisin halunnut lisätietoja Kuntokuurista ja mistä voisi tilata noita fintskuja?

  30. Moi. Sait kiinnostumaan kehokuurista omalla esimerkilläsi. Saisinko minäkin ne ohjeet sähköpostiin? Ja mistä tukusta nuita vitamiineja kannattaisi tilailla? Kiitos jo etukäteen 🙂

  31. Moi Aino! Olen juuri aloittamassa kuuria. Onko vinkkejä, mistä parhaiten löytää suolaamatonta lihaa ja leikkeleitä? Esim normi naturel kanat sisältävät vähän suolaa…

  32. Hei ! Kovasti kiinnostaa tämä tehokuuri !! Pudotettavaa painoa olisi . Jaksatko lähettää lisä infoa minullekin .
    KIITOS ETUKÄTEEN 🙂

  33. Hyvin lähti valkonen viikko käyntiin – Maanantaina aloitin, perjantaina painoa oli lähtenyt 3,6 kg!!
    Nyt tässä mietin saakohan sieniä syödä vihreillä viikoilla…Onko tietoa? Tuoreet kanttarellit himottavat!! 😉

  34. Hei! Lähettäisitkö minulle s-postiin kehokuurin ohjeet ja tiedon mistä Fitline tuotteita voi tilata. Itselläni on paljon pudotettavaa painoa ja paljon edessä työtä oman hyvinvoinnin eteen. Blogisi on ihanan aito ja avoin. Kiitos sinulle siitä. Kiitos etukäteen infosta! Tsemppiä! 🙂

  35. Moikka! Olisin kiinnostunut aloittamaan lokakuun alussa kehokuurin, voitko laittaa spostiini lisäinfoa ja ohjeita, sekä mistä voin tilata fitline tuotteita? 🙂 kiitos

  36. Hei, mieluusti ottaisin myös lisäohjeita ja infoa s-postiin sekä tietoa mistä saa tilata tarvittavia fitskuja.
    Kiitos!

  37. Vielä riittää kiinnostuneita… Jos minuakin viitsisit informoida Kehokuurista ja mistä tuotteita voi ostaa? Kiitos etukäteen!!

  38. Hei,

    onko mahdollista saada lisäinfoa kuurista (ohjeet) ja mistä lisäravinteita voi tilata?

  39. Moi, olipas mahtava tulos ja muutenkin katoin että oot tehny tosi hienoa työtä sun kropalle. Täällä on muutama muukin kiinnostunut, niin olisin kyllä myös kiinnostunut ton kuurin ohjeista, jos sellaista pystyt ja ehdit sähköpostilla laittamaan vielä. 🙂

  40. Olisin myös kiinnostunut ohjeista ja Fitlineistä, jos vielä olet konsultoitavissa. 🙂

  41. Hei,
    kuulostaa vallan mainiolta. Olisiko mahdollista saada kuurista ohjeet sähköpostiin? Olisin niistä tosi iloinen.

  42. Heii! Minäkin haluaisin enemmän tietoa tuosta kuurista! Kiitos jo etukäteen! 🙂

  43. Täälläkin olis yksi tiedonjanoinen! Kaveri on parhaillaan tällä tsydeemillä ja suorastaan hehkuu. Eikä haittaa pätkääkään hehkuntaa se, kun mahtuu jokunen vuosi sitten kaappiin kätkettyihin rimpulafarkkuihinsa… 🙂

  44. Vautsi mikä muutos noin lyhyessä ajassa! Itse oon tiputellut vuoden aikana 25kg ja nyt paino jumittaa täysin. Kymppi tarvisi vielä tippua ja sitten se olisi siinä. Ajattelin josko tästä kuurista olisi hyötyä? Voisitko pistää hieman infoa minullekin spostiin?

  45. Hei, eksyin hyvään kirjoitukseesi kehon kuurista. Saisinko sähköpostilla lisäinfoa ja ohjeita sähköpostilla. Ja tietoa miten pian voi aloittaa synnytyksen jälkeen. Kiitos jo etukäteen!

  46. Hei!
    Kiitos kiinnostavasta blogista. Googlettelin tota kehokuuria, päädyin tänne ja kiinostuin siitä paljon 🙂 Se taitaa olla juuri se mitä tarvitsisin ajan saatossa kertyneen ”pöhötyksen” poistoon, vaikka normaalipainoinen olenkin.
    Huomaan että kirjoituksestasi on jo aikaa, mutta onko mahdollista saada sun kautta lisätietoa asiasta edelleen?
    Asustelen Hesassa, ja aisasta tuntuu olevan vaikeata löytää lisäinfoa..
    Kiitos jo etukäteen 🙂

  47. Hei!

    Olen myös kiinnostunut cellreset kehokuurista ja se olisi juuri se mitä mä tarvitsen juuri nyt ;). Onko mahdollista saada Sinulta ohjeita? Kiitos 🙂

  48. Moi. Olisin myös kiinnostunut kehokuurin ohjeista. Olisiko mahdollista saada ne sulta? 😊

  49. Moi toimiiko tämä oikeeseen läskiin vai pelkästään pöhöttymiseen ja onko tämä tarkoitettu enemmän naisille?

  50. Hei, kuulostaa uskomattomalta…saisinko lisätietoa ohjelmasta ja sitoutuuko tässä kuukausittain ostamaan näitä lisäravinteita? Muutaman kilon pöhötyksen poisto olisi ihana, että vaatteet istuisivat paremmin 🙂

  51. Siis sinähän näytät tuon painontiputuksen jälkeen jo ihan sairaalloisen laihalta.

    Toisaalta, vähähiilihydraattinen ja proteeinipainotteinen tiputtaa painoa todella nopeasti ja tehokkaasti, koska hiilihydraattien määrä on yleensä ruokavaliossa liian suuri. Rasvoja vain pitäisi syödä riittävästi, koska aivot tarvitsevat toimiakseen rasvoja.

  52. Siis wautsi! Nyt meikäläinen tais jäädä koukkuun luettua sun blogin. Huikean muutoksen kävit läpi kuvista päätelleen!!

    Voisitkohan mullekin laitella niitä ohjeita ja vinkkejä miten toteutit tän kehokuurin. Olen pitkän etsiskelly jotain yksinkertaista, millä sais ruokavalion kuntoon ja tä voisi olla täydellinen mulle.

  53. Hei!

    Kuulostaa liian hyvälle, saisko lisäinfoa ja ohjeita sähköpostiin, kiitos! 🙂

  54. Moikka! Minuakin kiinnostaisi kovasti saada lisäinformaatiota sähköpostiini 🙂 Tiedätkö järjestetäänkö Helsingissä luentoja/kursseja tai muuta vastaavaa tästä aiheesta?

  55. Heippa! En tiedä annatko vielä ohjeita kun postauksesta on jo tovi aikaa, mutta yrittänyttä ei laiteta ja haluaisinkin siksi kysyä ohjeistusta tuosta fitlinestä. Olen vähän pihalla mutta hirveän kiinnostunut 🙂 Kiitos!

  56. Heippa!

    Minuakin alkoi kovasti kiinnostaa nää ohjeet. Voisko saada s-postiin ohjeita 🙂 ? Huikeet tulokset oot saanu aikaan 🙂

  57. Moi! Mua kiinnostais ihan älyttömästi tuol cellReset-ohjelma, ja siihen liittyvä ruokavalio. Jossain nettisivuilla tän ohjelman hinta oli n. 500€, ja opiskelijabudjettiinhan se ei sovi… olisin siis superkiitollinen, jos voisin saada ruokavaliota ym ohjeita sulta! kiitos 🙂

  58. Hei!

    Mulla on jo FitLinen tuotteet käytössä, mutta kuuri kiinnostaisi myös. Saisinko minäkin siis sinulta siihen ohjeet sähköpostiin? Iso kiitos 🙂

  59. Moikka Aino

    Törmäsin sattumalta tähän postaukseen vuosien takaa. Kiinnostaisi tietää mitä mieltä olet nykyään tästä ”kehokuurista”? Suosittelisitko sitä vielä ja kenelle? 😊

  60. Heips!

    Sattumalta löysin tämän sivun ja mahtavaa, että olet tuloksia saanut! Ikävää, että olet kuitenki sitä mieltä, ettei tätä voisi suositella.

    Mä olen tämän tehnyt, mulla 4 lasta ja ei ollut painonhallinnalliset syyt aloittaa. Tahdoin enemmän energiaa, jotta suurperheessä arki sujuisi paremmin. Sain energiaa, paljon parempi unenlaatu ja sivutuotteena ”menetin” -11kg. En oo koskaan ennen ollut näin timmissä kunnossa, en edes ennen lapsia.

    Itse olen hoitoalan ihmisiä ja todellakin suosittelen kaikille kokeilemaan!
    Olen valmentanut monia ja tulokset ovat vain positiivisia; painonpudotukset 4-15kg, osalla verenpaineet tasoittui ja lääkitys jäi pois, osa ”joutunut” jättämään unilääkkeet pois, koska unenlaatu on parempaa, selkäkivut jääneet…

    Mä en voi, kuin vain liputtaa tämän puolesta! Onneksi moni alkaa ajattelemaan, että ehkä omaan terveyteen voidaan sittenkin vaikuttaa ilman, että lääkäristä haetaan lääkkeitä kaikkeen mahdolliseen , hoidetaan oma keho kuntoon, eikä vain peitellä lääkkeillä niitä syitä. Paras hoito on hoitaa syyn aiheuttaja pois ja ennaltaehkäistä tulevia.

    Oma keho on ainoa paikka missä meidän täytyy elää- pidetään siitä huolta!

    • Heippa Riikka,

      allekirjoitan itsekin täysin sun ajatuksen siitä, että omaan terveyteen voidaan vaikuttaa muutenkin kuin lääkkeillä, sekä keskittyä oireiden hoidon sijasta syyn kitkemiseen ja ennaltaehkäisyyn 🙂 Oma koulutukseni ja kokemukseni, sekä elämäntyylini liputtavatkin juuri näiden arvojen puolesta ja aikoinaan minkäkin ajattelin Kehokuurin olevan hyvä juttu, ennen kuin aloin enemmän opiskelemaan asiaa ja löytämään syvempää tietoa tekemiseni pohjalle.

    • Pääasia, että jokainen löytää oman tien omaan hyvinvointiin. Jokaiselle varmasti löytyy se oma ja toimiva juttu! 🙂 Mukavaa kesän alkua sulle! 🙂

  61. Info asiasta kiinnostaisi. Voisin miettiä, että sopisiko tämä mullekin tuossa syksyllä tai ainakin lomien jälkeen. Kivä, että sulla ainakin on toiminut ja painokin pudonnut mahtavasti.

  62. Heippa!

    Googlailin Cellresetistä kokemuksia, ja täällä ollaan. Toistaiseksi olen lukenut vain hehkutusta, ja energiaa ja kevyempää oloa kaipaava minä on todella kiinnostunut. Skeptikko minussa on kuitenkin myös tallella, ja kiinnostukseni heräsi: miksi et voi (enää) suositella FitLinea kenellekään, mihin perustuu mielenmuutoksesi?

    Olisin kiitollinen vastauksestasi! 🙂

  63. Moikka!
    Yritin etsiä CellResetistä lisää tietoa, ja eksyin sivuillesi.
    Vieläkö sinulta olisi mahdollista saada siitä ja FitLinestä lisää tietoa? Kiitos 🙂

  64. Minua kiinnostaisi tietää, mikä on saanut sinut kääntymään toiselle kannalle cellReset kuurin ja Fitlinen suhteen? Tässä postauksessa sitä kuitenkin kovasti hehkutat, ja nyt et enää suosittelekaan sitä kenellekään asoita tutkineenasi. Olen itse näiden molempien (kuurin ja litkujen) suhteen hyvin skeptinen, mutta minulla on tuttavia jotka hehkuttavat näitä molempia samalla tavalla kuin sinäkin aiemmin. Kiinnostaisi siis tietää lisää. 🙂

    • En ihan kokonaan kerennyt tekstiä lukemaan, mutta joo – todellakin lukemisen arvoinen! Oon todella pitkälle samaa mieltä ja hienoa, että kirjoittaja on uskaltanut sen julkisesti kirjoittamaan. Mm. kirjoituksessa mainituista syistä minäkään en kuuria kenellekkään suosittele 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta