Tekemättömyyden taika

Lapsena en voinut sietää ajatusta mökille lähtemisestä. Lähtöpäivinä yritin viivytellä koulusta lähtöä ja kotona pakkaaminen oli yhtä tappelua, ja tein varmasti jokaisella mahdollisella tavalla vanhemmille selväksi sen etten halunnut lähteä. Hatunnosto äidille ja isille kärsivällisyydestä! Muistan jopa, että kerran uhkasin polttaa mökin maan tasalle ettei mun tarvis enää koskaan mennä sinne.

Muistellessani noita aikoja mua vähän huvittaa ja nolottaa samaan aikaan. Samalla mietin, että miten silloin lapsena oli niin tärkeää että ois jotain tekemistä – miten ajatus siitä, että joutuisin olemaan viikonlopun ilman varsinaisia aktiviteetteja viikonlopun ajan tuntui hirveän ahdistavalta.

Nyt tää on nimittäin luksusta. 

Nykyään mä enää harvoin pääsen irti ”tekemisen pakosta” sillä kokoajan mielessä kytee jokin ajatus jostain asiasta. Ärsykkeitä ja mahdollisuuksia on niin paljon, että vähemäästäkin menee pää sekaisin. Tiedättehän, että aina vois siivota kylppäriä, järjestellä vaatekaappia, lakata varpaankynsiä, lukea kirjaa, kuunnella podcasteja, käydä happihyppelyllä, olla tehokas, aktiivinen, sosiaalinen, hyödyllinen..

Ja oikeastaan heti, kun pääsin perjantaina perille ja irti kaikesta ylimääräisesti, keskelle ei mitään, mä tiesin että tää on mulle täydellinen paikka just nyt. Ei ääniä, ei valoja ja ympärillä pelkästään luonto ja hiljaisuus. Eilen kirkasta tähtitaivasta ihastellessa kuuntelin samalla miten pakkanen paukkui, kun jää ja puut reagoi ilman kylmentymiseen.

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Kaikkeen riittämätön

Ekaa kertaa aikoihin musta tuntuu tosi vaikeelta kirjoittaa yhtään mitään. Mulla on aina ollut tosi avoin suhde mun kirjoittamiseen ja teihin lukijoihin, joten musta tuntuu etten pysty kirjoittamaan mitään aidosti ennenkuin saan tän kaiken ensin ulos itsestäni –  oon jo pari päivää yrittänyt pukea näitä kaikkia mun ajatuksia sanoiksi, mutta jotenkin en oo vaan tiennyt yhtään mistä aloittaa.

Kuinka moni teistä on kuullut sen mainoksen huonosta omasta tunnosta? Se on musta hauska ja aika hyvin oivallettu, ja varmasti aika monen kiusana oleva kaveri. Mä oon kärsinyt siitä samasta. Oon potenut huonoa omaatuntoa kun en oo kerennyt tehdä kaikkea mitä oon halunnut, vastailla viesteihin, sähköposteihin, kirjoittaa juttuja, ottaa kivoja valokuvia, lukea kirjoja, olla sosiaalinen ja viehättävä – enkä aina oo jaksanut käydä ruokakaupassakaan.

Tää kaikki tais alkaa, kun kävin pari viikkoa sitten Helsingissä ensimmäistä kertaa monen kuukauden jälkeen. Jostain syystä sen reissun aikana mulle iski ihan kamala riittämättömyyden tunne. Tunne siitä, että haluaisin olla siellä mun ihmisten kanssa ja täällä missä kaikki on muuten täydellistä.

Mikä ihme mua vaivaa, miksen mä voi vaan tyytyä johonkin ja olla onnellinen?

Helsingissä mulla on ystäviä joiden kanssa mulla on merkityksellisiä suhteita, huoletonta olemista, aitoutta ja aivoimuutta. Oon ihan pirun onnellinen, että mulla on sellaisia ihmisiä mun elämässä ja oikestaan tajuankin sen näin kirkkaasti vasta nyt, kun oon tällä kaukana. Ikävöin, mutta oon niin lamaantunut etten edes tee asian eteen mitään.

En voi sanoa olevani yksinäinen, mutta tietyllä tapaa mulla on jotenkin tyhjä olo vaikken tajuakaan mikä mun elämässä muka olis vikana. Ehkä tää on vaan taas tää tälläinen kausi elämästä, kun oon painanut liikaa kaasua ja nyt yhtäkkiä tuli seinä vastaan tosi nopeasti – niin nopeasti, etten muista mistä oon tullut ja minne.

Ihan sama mitä oonkaan tehnyt on tuntunut, ettei se riitä. On tuntunut, etten mä riitä – etten mä pysty täyttämään odotuksia jota mulle asetetaan tai olemaan sellainen millainen mun haluttais olevan. Aina ei tarvitse olla reipas, aina ei tarvitse jaksaa – ja on rohkeutta myöntää se itselleen.

Oikeastaan ainut asia mistä mun pitäis potea huonoa omaatuntoa on se, etten oo kertonut itselleni kaikkein tärkeintä asiaa: mä riitän. Mä todellakin riitän.

Nyt mä aion hetken vaalia tuota ajatusta ja olla itselleni mun oma paras ystävä. Syventää mun merkityksellistä suhdetta itseeni – sitten mä varmasti pystyn taas kirjoittelemaan ja juttelemaan teille kaikista kivoista jutuista paljon avoimemmin ja inspiroivin mielin.

Oikeastaan jo tää, että mä sain rehellisesti kertoa miltä musta just nyt tuntuu auttoi paljon enemmän kuin uskotkaan. Kiitos, ymmärryksestä <3

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa