Talvi-iho & luonnonkosmetiikan suosikit

*Sisältää mainoslinkkejä

Mä rakastan talvea. Siis R-A-K-A-S-T-A-N. Etenkin juuri tätä aikaa vuodesta, kun ulkona on pirteän raikas pakkassää, aurinko ilahduttaa läsnäolollaan ja saa pukeutua muhkeisiin neuleisiin, pipoihin ja useisiin vaatekerroksiin.

Vaikka mä rakastankin talvea, niin mun iho ei tee samoin. Vietän paljon aikaa ulkona, ja kylmä ja kuiva pakkasilma on kyllä näkynyt ja tuntunut iholla – mulla on nimittäin aina hanskat hukassa ja oon meikannut tänä vuonna vain runsaat neljä kertaa. Eli sekä kädet että kasvot ovat olleet vailla suojaa tuiskussa ja viimassa useampaan otteeseen..Mutta onneksi on hoitavaa luonnonkosmetiikkaa, jonka avulla on saanut pidettyä niin mun kasvoista kuin käsistäkin parasta mahdollista huolta näissä olosuhteissa. Jos sulla siis on ongelmia talvi-ihon kanssa, niin tutustuppas seuraaviin luonnonkosmetiikan ihanuuksiin:

♡ Viikottainen kuorinta + Mádaran SOS Hydra Mask jättää ihon ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi. Kyseinen naamio onkin kuulemma erinomainen valinta, kun iho on joutunut rasitukseen lämpötilojen vaihteluiden vuoksi – ja allekirjoitan sen täysin. Se ei kiristä, vaan rauhoittaa ja viilentää ihanasti luoden myös suojaa iholle.

♡ Päivittäisessä käytössä kasvoille mulla on kotimainen Mia Höytön Lumous -seerumi, joka sisältää mm. tyrniuutetta, koivunmahlauutetta, arganöljyä ja hyaluronihappoa. Seerumin raaka-aineet hoitavat yhdessä ihoa kosteuttaen, pehmentäen ja rauhoittaen sitä. En tajua, miksen oo aiemmin antanut tälle seerumille mahdollisuutta – nimittäin se on aivan ihana!

♡ Voimakkaan tuoksuinen Meditaon Arganvoide on valehtelematta paras käsivoide, jota oon koskaan käyttänyt. Näin talvisin mun kynsinauhat repeilee herkästi ja se sattuu – ja saa kädetkin näyttämään näyttääkin aika karuilta.

♡ Siinä missä mun kasvot ovat päässyt nauttimaan kosteuttavista naamioista, oon tarjonnut samaa hemmottelua myös mun hiuksille. Kotiutin kokonaisen sarjan Natura Siberican hiustenhoitotuotteita ja mun talvisin lättänät ja sähköiset hiukset on saaneet aivan uutta eloa! Vaikka ihastuinkin ensimmäisenä näiden tuotteiden pakkauksiin, on niiden vaikuttavat raaka-aineet vähintään yhtä ihastuttavia. Vai miltä kuulostaa tyrnin ja siperianmännyn öljyt ja imikkäuute yhdessä vitamiinien kanssa? Aika hyvältä ainakin minusta. Ja tuntuu myös <3 PSST… näiden hintakin oli jopa ällistyttävän edullinen!

♡ Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä mulla on villi kortti joka ei liity oikeastaan mitenkään talveen vaan vuoden jokaiseen päivää. Aamuun ja iltaan. Nimittäin Ecodentan hammastahnat! Tutustuin näihin viime syksynä ja oon siitä asti hehkuttanut niitä kaikille sillä ne on ehdottomasti parhaimmat luonnolliset hammastahnat joihin oon tömännyt. Omia suosikkeja on musta, valkaiseva hammastahna ja vihloville hampaille suunnattu suolahammastahna.Mikä on sun tän hetken luonnonkosmetiikan suosikki? Tai jokin tietty täsmätuote talvi-iholle?

Paina ihmeessä ylhäällä sydäntä <3 , jos koit nämä vinkit hyödylliseksi – ja jos jatkossakin haluat kuulla mun suosituksia laadukkaasta ja tehokkaasta luonnonkosmetiikasta! Osan yllä olevista tuotteista oon saanut käyttööni blogin kautta, mutta osan olen kotiuttanut ihan kaupasta – ja jokaista tulen kyllä ostamaan lisää kunhan kaapit niistä tyhjenee.

Xoxo,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Kosmetiikkakokeilussa: probioottinen Esse

Aina välillä oon sivulauseessa oon maininnut mun oikuttelevasta ihosta, joka on loppuvuodesta asti omapäisesti temppuilut. Yritin vähän sitä sun tätä, mutta tuntui ettei se oikein kesyyntynyt millään.. kunnes reilu kuukausi sitten kävin kasvohoidossa, jonka jälkeen kasvojen iho alkoi taas kirkastumaan, hengittämään ja muistuttamaan enemmän entistä itseään.

Kyseisen kasvohoidon jälkeen tämä ”ihoprojekti” on mennyt vain parempaan suuntaan! Itse pelkkä hoito ei siihen tietystikkään oo syynä, vaan itseasiassa muutama tekijä. Toinen niistä on kasvohoidon ja ihanan ekokosmetologi-Rosin aikaansaama oma innostukseni entistä parempaan kasvojen hoitoon sekä ehkä sitäkin tärkeämpänä: ruokavalion fiksaus.

Ruokavaliossa ei sinällään ollut mitään vikaa, sillä se oli jo valmiiksi todella puhdas (gluteeniton, maidoton, sokeriton, lisäaineeton..) vaan ongelma oli enemmänkin mun maksan toiminnassa, joka kävi aivan ylikierroksilla. Muokkasin siis ruokavaliota siihen suuntaan, että maksa pääsi rauhoittumaan ja jo parin päivän jälkeen kasvojen pienet epäpuhtaudet ja näpyt alkoi vähentymään. Tietysti! Mulla on usein tapana etsiä vastausta ongelmaan jostain kaukaa, jolloin helposti unohdan ne yksinkertaiset ratkaisut – kuten vanhan sanonnan ”ihon kunto on maksan peili”.

Juttu nyt karkasi vähän sivuraiteille, ja jos ruokavalion vaikutus ihon kuntoon/maksaan kiinnostaa niin siihen voidaan kyllä palata myöhemminkin 🙂 Ja vaikka ruokavaliolla onkin iso merkitys ihon kuntoon, niin yksistään se ei riitä – varsinkaan, jos iho on päässyt hieman huonoon kuntoon. Vielä kuukausi sitten mun iho oli aika samea, tukkoinen, rasvainen ja täynnä pientä epäpuhtautta, joten pienelle ”ihon detoxille” oli tarvetta myös ihan ulkoisestikkin.

Pyysin tähän apua ja suosituksia, joiden avulla mun ihon tueksi valikoituikin Essen probioottinen luomukosmetiikkasarja ja tarkemmin sen ”Sensitive” -linja josta sain testattavakseni putsarin, seerumin ja kasvovoiteen. Essen tuotteissa korostuu monipuolinen ja terve mikrobipopulaatio, joka auttaa ihoa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla ja suojaa sitä taudinaiheuttajilta sekä tuhoaa toksiineja ihon pinnalta, tukien samalla ihon aineenvaihduntaa ja ylläpitäen sen oikeaa pH-tasapainoa.

Reilun kuukauden käytön jälkeen voin sanoa, että sekä minä että mun iho on tykänny näistä Essen tuotteista ihan hirmuisesti! Jo ensimäisillä käyttökerroilla ihastuin siihen tunteeseen, minkä ne jätti kasvoille: raikkaan, hengittävän ja pehmeän. Mun ihon väri on pysynyt paljon tasaisempana ja ajoittaiset epäpuhtaudet on kadonneet yhtä nopeasti kun on tulleetkin 🙂

Näiden tuotteiden iholle jättämä fiilis on inspiroinut mua entisestään ihonhoidossa ja voin oikeasti jopa sanoa innostuneeni siitä enemmän! Oon jo vuosia rutiininomaisesti puhdistanut naaman ja levittänyt voiteita ja seerumeita, mutta nyt mä jopa oikeasti haluan tehdä sen. Puhumattakaan viikottaisesta luksushetkestä, jolloin kuorin mun ihon suklaakuorinnalla – se nimittäin tuoksuu niin ihanalle, että mulla tekis mieli syödä sitä! Ihanan tuoksun lisäksi se on tosi tehokas ja se jättääkin ihon aina terveen kirkkaan ja puhtaan näköiseksi.

Käyttömukavuuden lisäksi tuotteet on osoittautuneet todella riittoisiksi, minkä vuoksi niiden hieman korkeampi hinta ei mietitytä mua enää ollenkaan. Arvostan myös eettisyyttä ja ympäristövastuullista toimintaa ja Esse tekeekin yhteistyötä PhytoTrade Africa -järjestön kanssa, mikä takaa eettisen ja reilun kaupan mukaisen kohtelun maaseutuyhteisölle tuotteisiin käytettävien keasvien keräämisestä. Suosinhan myös ravinnon suhteen eettisesti tuotettua luomua, josta mulle tulee hyvä olo – joten miksen tekisi samaa kosmetiikassakin kun mahdollisuus siihen on? 😉

Harvoin innostun mistään testattavaksi saamastani ihan kokonaisen postauksen verran, mutta Essestä voisin kirjoittaa vaikka useammankin sillä se onnistui ylittämään mun odotukset täysin. Ja kuka tietää -ehkäpä mä vielä loppukesästä kirjoittelen lisää ihon kuulumisista, vaikka niiden ravintovinkkien kera!

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa