Ravinteikas & herkullinen raakapasta

RaakapastaTänä viikonloppuna en oo leiponut kakkuja, herkkuja tai  muutenkaan liiemmin liannut käsiäni keittiön puolella. Mä oon siivonnut, laittanut kotia, treenannut ja ulkoillut sekä inspiroitunut podcasteistä uudessa riipputuolissani loikoillen. Melkeen tekis mieli sanoa, etten oo tehnyt mitään järkevää, mutta sehän olis ihan valetta – tää kaikki tekeminen vaan on ollu niin erilaista mihin oon normaalisti tottunut.

Ja uskotte varmaan kun kerron, että oon nauttinu jokasesta hetkestä?

RaakapastaRaakapastaKesäkin on taas lähempänä ja ilmatkin on ollu sen mukaset – siis ilmeisesti kaikkialla muualla kuin täällä Jyväskylässä 😀 Ayurvedassa se tarkottaa pitta-aikaan siirtymistä mikä selittääkin sen, miksi luonnollisesti kesällä kaikille tuntuu maistuvan paremmin kaikki raikkaat, kevyet ja viilentävät ruoat paremmin kuin tuhdit ja tuliset kaverinsa.

Mä rakastan toki salaatteja, mutta välillä siihenkin kaipaa vähän vaihtelua. Ja sen takia oonkin viime viikkoina ollut ihan rakastunut mun spiraalileikkuriin, jolla valmistuu tosi näppärästi erilaiset raakapastat! Oon kokeillut monenlaisia leikkureita (ja saanut niillä jopa sormet verille), joilla sais sekä nätisti että näppärästi raakapastaa aikaiseksi ja tää onkin kyllä rehellisesti sanottuna ollu kaikista paras tuttavuus. Raakapasta

Raakapasta

kokonainen bataatti
2 avokadoa
2 rkl kurpitsansiemenöljyä
1/2 ruukkua korianteria
ripaus suolaa
+ ituja

Halkaise ja lusikoi avokadot kulhoon. Soseuta ne joko haarukalla tai sauvasekoittimella mössöksi. Sekoita joukkoon kurpitsansiemenöljy ja suola, sekä hienonnettu korianteri. Spiralisoi bataatti pastaksi ja sekoita kastikkeen joukkoon. Nauti itujen kera!

RaakapastaRaakapastan voit toki valmistaa myös muista juureksista tai yhdistellä niistä mieleisesi kombon. Mun omia suosikkeja bataatin lisäksi onkin kesäkurpitsa ja palsternakka, jotka molemmat sopii myös tän kastikkeen kanssa nautittaviksi 🙂

Pastan kanssa oon nauttinut mungopavun ituja, jotka itseasiassa idätin itse vähän puolivahingossa. Se onkin tosi helppoa ja voin kirjoittaa teille siitä jossain vaiheessa tarkemmin, jos tahdotte 🙂 Kaupastakin tosi saa nykyään jo kivasti erilaisia kasviperäisiä proteiininlähteitä ja mä veikkaan, että nyhtökaurastakin sais jonkun tosi kivan pastareseptin aikaiseksi.

Iso kiitos KitchenTime:lle leikkurista ja sen myötä lisäämällä mun raakapastakokemuksien mukavuutta. Jos näppärä, helposti pestävä ja turvallinen juuresleikkuri kiinnostaa niin voin siis lämpimästi suositella!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Ayurveda: Pittapuuro

Siellä ruudun takana on varmaan paljon sellaisia tyyppejä, jotka on hypänny mun blogin mukaan matkan varrelta eikä kaikille oo ehkä ihan selvää että kuka näitä juttuja oikein kirjoittelee. Jossain välissä voisinkin ehkä kirjoittaa pienen päivitetyn esittelytekstin itsestäni tai laittaa vaikkapa jonkinlaista kysymyspostausta pystyyn 🙂

Sitä ennen suosittelen kiinnostuneita klikaamaan itsensä GoodBoost -blogiin, josta löytyy mun haastattelu! Se on tosi kivasti kirjoitettu ja se avaa paljon mun omia aiempia kokemuksia sekä polkua siitä, miten oon päätynyt tähän pisteeseen. Kaikenkaikkiaan tosi kiva haastis, josta tuli itelle tosi hyvä mieli 🙂 Haastattelu on englanniksi ja sen lopussa on mun yks lemppariresepteistä, jonka tietysti jaan myös teidän kanssa:

Ayurveda, pittapuuro

PITTAPUURO
2-4 dl vettä
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl amaranttihiutaleita
0,5 dl vanilja riisiproteiinia
1 rkl kookosöljyä
1/2 tl kardemummaa
1/3 tl kurkumaa
ripaus mustapippuria

Lisää hiutaleet ja 2 dl vettä kattilaan. Kiehauta ja miedonna lämpöä, minkä jälkeen lisää vettä samalla hiljalleen puuroa haudutellen jolloin koostumuksesta tulee erittäin mehevä. Jätä puuro hieman vellimäiseksi ja lisää joukkoon riisiproteiini, kookosöljy ja mausteet. Sekoita tasaiseksi ja nauti yhdessä omien lemppari lisukkeidesi kanssa – omaan puurooni kuuluu ehdottomasti mulperi- ja gojimarjat kurpitsansiemenet sekö raakakaakaomassa!

Tästä puurosta hoksaa hyvin, mitä ajoin mun eilisellä 80/20 kirjoituksella takaa. Puuro itsessään on ihan täydellistä pittaruokaa, minkä vuoksi sen kanssa voi hyvinkin herkutella hieman raakakaakaomassaa tai raakasuklaalla kuorrutettuja mulpereita tai gojeja vaikka raakakaakao itsessään onkin vältettävien listalla 🙂 Raakasuklaa onkin se mun heikkous, joten hyvin usein se muodostaa sen mun päivän 20% kiintiön, hah! Mielummin sallin itselleni pieniä nautintoja ja pysyn tasapainossa, kuin vedän hillittömiä övereitä joista kärsin sitten myöhemmin.
Ja hei muuten! GoodBoost järjestää toukokuun 20-22. päivä BoostCampin, johon teillä on mahdollisuus osallistua -10% tarjoushintaan 🙂 Tarjous aktivoituu käyttämällä tarjouskoodia ”RAWINTO”. Harmillisesti mulla on itellä just tuona viikonloppuna koulua sillä ohjelma kuulostaa niin kivalta, että olisin mielellään osallistunut itsekkin!
<3 Aino