Puolimaraton, jota en tule juoksemaan

Keväällä puhkuin intoa puolimaratonista, jonka olin päättänyt juosta tulevana syksynä. Päätin, että juoksen sen ja asetin tavoitteeksi päästä maaliin kahdessa tunnissa! Olin motivoitunut ja halusin todistaa itselleni, että pystyn siihen.Mutta sitten mun silmät avautuivat. Tajusin, että juoksu on todella kuormittavaa ja raskasta, ja saa mun kropan jumiin tosi pahasti. Harjoittellessani puolikasta varten tajusin, ettei mun kroppa oo vieläkään täysin palautunut mun vanhoista vammoista ja esimerkiksi mun pohkeet ja penikat oli edelleen ”kestotukossa”, ja tilannehan luonnollisesti pahentui aina juoksemisen jälkeen.

Pohkeet ja penikat oli oikeastaan ainoat, jotka oireili kivuliaasti, mutta silti se outo tunne kropassa ei jättänyt mua rauhaan. Eikä ihme – nimittäin lantionpohjan fysioterapian yhteydessä Annakaisa huomasi, että mun toinen jalka tekee enemmän kuin toinen ja se luonnollisesti vaikutti myös mun juoksuasentoon.

Se oli ehkä se viimeinen niitti.

Vaikka kuinka haluaisinkin juosta ja päästä tavoitteeseeni, niin onko sitä järkevää tehdä rikkinäisellä keholla? Eikai kukaan lähde ajamaan satojen kilometrien matkaakaan autolla, josta meinaa pudota rengas?

Sen vuoksi mä nöyrryin ja myönsin itselleni, että nyt ei ole juoksun aika. Tavallaan oon pettynyt, mutta toisaalta tosi ylpeä itsestäni. Mun ego koki ehkä isoimman kolahduksen, sillä se olisi tietysti halunnut päästä näyttämään kaikille mistä mut on tehty! Mutta keho kiitti ja tuntuukin nyt paremmalta kuin aikoihin – ja siitä on kiittäminen myös pidempää treenilepoa ja säännöllistä hierontaa, joka on ollut kaikkea muuta kuin nautinnollista.. Nyt oonkin juoksemisen sijaan keskittynyt taas sen tasapainoon löytämiseen. Kehon huoltamiseen ja fiksusti treenaamiseen, heikkouksien vahvistamiseen. Viimeisin vamma kun ei ole edes vuoden vanha, ja koska mitään sen ihmeellisempää kuntoutusta en oo sen parantumisen eteen tehnyt, niin ei liene ihmekkään että kroppa on vähän vinksallaan..?

Tosin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja oon itsestäni niin ylpeä, että pystyin astumaan egoni yli tän asian kanssa ja tekemään sen itselle oikeasti parhaan ratkaisun.

Energistä viikkoa,
<3 Aino

PSST… Postauksen kuvat on muuten syksyn 2016 Ruskamaratonilta, toistaiseksi mun ensimmäiseltä puolikkaalta 🙂


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Nainen, laiminlyötkö tärkeimpiä lihaksiasi?

Oon viime kuukausina tehnyt uudenlaisen tutkimusmatkan oman kehoni kanssa. Aloitin nimittäin lantiopohjan fysioterapian yhteistyössä ihanan Annakaisan kanssa! Vaikkei millään tapaa tunnettukkan toisiamme entuudestaan, on Annakaisan kanssaan ollut todella mukava ja helppo olla – ja se jos mikä on mun mielestä tärkeää, kun kyseessä on näinkin intiimi (ja sitäkin tärkeämpi!) asia.Tää on itseasiassa aikailla ensimmäinen kerta, kun oon ikinä kiinnittänyt minkäänlaista tarkempaa huomiota mun lantionpohjaan. Eikä sen ”oireiluun” ole edes koskaan ajatellut voivansa liiemmin vaikuttaa, koska harvemmin sitä näin nuorena miettii, että lantionpohjassa ois mitään vikaa.. eikö ne jutut kuulu synnyttäneille ja hieman iäkkäimmille naisille?

Ehei! Myös meidän nuorten on pidettävä lantionpohjastamme hyvää huolta, vaikakkin vähän eri syistä mitä on totuttu ajattelemaan.En ollut varautunut tai valmistautunut tulevaan millään tapaa lantionpohjani kanssa, vaan halusin mennä fysioterapiaan juuri sellaisena kuin olen. Ja jo ensimmäisellä kerralla mun silmät avautuivat ihan uudella tavalla! Rehellisesti mä ehkä vähän yllätyin ja hämennyin. Mun lantionpohjani lihaksiston kuntoa nimittäin testattiin ja mittailtiin, minkä seurauksena ilmeni että mulla on hyvin tyypillinen nuoren, paljon liikkuvan nuoren naisen lantionpohja. Lihaksista siis löytyy hyvin voimaa, mutta ei lähes ollenkaan kykyä rentoutua.

Kääks.

Viime kuukaudet oonkin harjoitellut lantionpohjan rentouttamista treeniohjelman avulla, jonka Annakaisa mulle laati. Ja se on ollut ihan uskomattoman haastavaa. Oon istunut tennispallon päällä ja miettinyt, että miksei mitään tapahdu ja yrittäny uudestaan kerta toisensa jälkeen – kunnes oon onnistunut. Yleensä vaan kerran tai pari, mutta silti onnistunut! Lantionpohja on ollut myös ajatuksissa mukana ja se on saanut treeniä niin työpäivien lomassa kuin autonkin ratissa.Lantionpohjan lihaksien kunto vaikuttaa paljon laajemmin, mitä moni ajattelee – tai edes itsekkään aiemmin tajusin. Lantionpohjasta huolehtimalla voi mm. vaikuttaa virtsan- kuin ilmankarkailuun (treenaavilla etenkin paljon painetta vaativissa suorituksissa), positiivisesti seksielämään, päästä eroon alaselän kipuilusta ja parantaa oman kehon tukea sekä luonnolliseta asentoa.

Ne tekevät tiivistä yhteistyötä keskivartalon lihasten, pakaralihasten ja lonkan liikkuvuuteen vaikuttavien lihaksien kanssa. Itse yllätyin täysin, kuinka paljon lantionpohjan rentouttaminen ja lonkankoukistajien käsittely vaikutti mun juoksun ”potkuun”! Tuntui, kuin olisin saanut mun kauan kadoksissa olleen juoksun kimmoisuuden takaisin.

Oonkin alkanut ymmärtämään, että lantionpohjan lihaksisto on naisille yksi tärkeimmistä! Ja mitä parempaa huolta pidän niistä nyt, sitä paremmin ne tulee kestämään tulevien vuosien haasteet. Tän jännityksen löytäminen mun kehosta on saanut mut kaipaamaan yhä enemmän rentoutta ja oonkin ottanut viime kuukaudet tietoisesti hieman kevyemmin – ei sillä että olis vättämättä tarvinnut, vaan siksi koska se on tuntunut hyvältä.Vielä ei olla tehty uusintamittausta enkä tiedä, onko lantionpohjani olo oikeasti sen rentoutuneempi nyt kuin pari kuukautta sitten. Mutta sen ainakin tiedän, että sen eteen haluan tehdä töitä sillä oon tajunnut kuinka iso rooli lantionpohjan lihaksistolla on mun jokapäiväiseen elämään. Niin toimistolla istuskeluun kuin siihen treenaamisenkin 😉

Yhden selvän merkin oon kuitenkin huomannut, jonka perusteella väittäisin että jotakin on tapahtunut. Mä nimittäin oon alkanut taas itkemään! Ja voi että se on ollut ihanaa. Tätä samaa ”selittämätöntä itkua” on tapahtunut aina ennenkin, kun mun lantionseutu on alkanut rentoutumaan – on kyse sitten ollut joogasta, energiahoidosta tai syvärentoutuksesta. Monesti kuuleekin puhuttavan, kuinka naiset varastoi tunteitaan lantion seudulle enkä mä taida olla tän suhteen poikkeus.

Miten on, pidätkö sä sun lantionpohjasta huolta? Tai ajattelitko alkaa pitämään? 😉

Inspiroituneena,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto