Hengähdystauon paikka – ciao!

Oon kirjoittanut blogia kohta jo viiden vuoden ajan. Aika on kulunut kuin siivillä ja kuluneiden vuosien ajan oon postaillut aika tasaisesti noin viitisen kertaa viikossa, mikä tuntuu ihan hurjalta määrältä! Rakastan kirjoittamista ja musta on ihan mahtavaa, että mulla on mahdollisuus inspiroida teitä mun jutuillani. Iso kiitos siis teille jokaiselle sinne ruudun toiselle puolen <3

Viime aikoina mulla ei kuitenkaan oo enää ollut aikaa tai energiaa kirjoittamiseen, vaikka halua ois kyllä ollutkin. Sen sijaan että oisin istunut pari tuntia tietokoneen ääressä oon yleensä mielummin puuhastellut jotain kavereiden kanssa tai lähtenyt ulos. Jotenki hassusti samalla kun oon vähentänyt mun työtunteja (tai siis alkanut tekemään töitä normaalien ihmisten tapaan vain aamu kahdeksan ja iltapäivä neljän välillä) on työ myös alkanut tuntumaan raskaammalta. Mulla ois paljon sanottavaa, muttei enää samalla tapaa energiaa ilmaista itseäni ja se on tuntunut musta vähän kurjaa. Jollain tapaa aina välillä tuntuu, että oisin pettänyt teidät – mutta samaan aikaan uskon, että ymmärrätte missä mennään.

Siispä teinkin huojentavan päätöksen ja lupasin itselleni, että jätän tietokoneen kotiin maanantaina kun lähden vajaaksi kahdeksi viikoksi Italiaan – Toscanan auringon alle <3. Mä en oo viimeisen viiden vuoden aikana ollut varmaan yhtä päivää pidempään erossa mun koneesta eli oon tavallaan aina jollain tapaa vähän tehnyt töitä, joten ajatus ”oikeasta lomasta” ja täydelisestä irtiotosta tuntuu ihan älyttömän vapauttavalta. Inspiroivalta. Aivan kuin heti päätettyäni mun ois ollut pikkuisen helpompi hengittää.

Uskon, että heinäkuussa tuun palaamaan sekä blogin pariin että töihin rentoutuneena ja täysin uudella energialla. Molemmat jutut on mulle rakkaitta ja juuri siksi tää pieni tauko tekeekin hyvää – en nimittäin missään nimessä halua väsyä ja katkeroitua johonkin sellaiseen, mitä niin kovasti rakastan.

Ihanaa aurinkoista kesäkuuta ja Juhannusta teille jokaiselle, kuullaan taas pian <3

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Kuva on kaunis löydös instagramista, @mattiamarasco.

Ja suurin niistä on rakkaus

Eilen oli aivan ihana, siis todella todella ihana päivä – enkä nyt puhu pelkästä aurinkoisesta säästä, josta saatiin Helsingissä nauttia. Ehei! Nyt mä puhun rakkaudesta, jonka ympäröimänä oltiin. Eilinen oliskin ollut ihana, vaikka olisi satanut räntää vaakatasossa ja vielä ukkostanutkin siihen päälle. Mulla oli nimittäin ilo ja kunnia olla mukana juhlimassa ja iloitsemassa, kun mun kaksi ihanaa ystävää sanoivat toisilleen ”tahdon” <3

Häät on aina ihania, sillä kahden ihmisen välinen rakkaus on yksi vahvimmista ja ihmeellisimmistä asioista joita elämässä on. Se on jotain maagista, jotain mikä vie jalat alta ja herkistää isoimmankin miehenkörilään. Mulla on ollut ilo seurata näiden kahden uskomatonta rakkaustarinaa aivan alkumetreiltä saakka ja näiden vuosien aikana tää pariskunta on vakiinnuttanut asemansa mun ”rakkausidoleina” ja omalla rakkaudellaan valanut muhun uskoa tosirakkauden olemassaoloon.

Vuosien varrella mun ajatus rakkaudesta ja parisuhteista on muuttanut muotoaan ja elänyt aivan omaa elämäänsä. Välillä mua ahdisti olla sinkkuna, mutta nykyään tää on oikeastaan tosi kivaa. Oon aina halunnut hirveästi uskoa rakkauteen, uskoa siihen että toinen on aidosti hyvä tyyppi – ja sen verukkeella ehkä keksinyt tekosyitä huonolle käytökselle – ja tahtonut, että juttu toimis. Aina se ei oo ollut helppoa ja viimeaikoinakinoon mun sydän on saanut jos jonkinmoista iskua. En onneksi oo koskaan ollut luovuttajatyyppiä eikä rakkaudesta mun mielestä koskaan kannatakkaan luovuttaa, vaan kuunnella egon sijaan omaa sydäntään ja antautua tunteelle, ja sille toiselle.

Oon ihan äärettömän onnellinen mun ystävien puolesta, ja kiitollinen heidän ystävyydestään ja inspiroivasta rakkaudesta. Rakkaudesta, joka synnyttää lisää rakkautta – ja toivoa rakkauteen.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa