Kauppareissun antimet

Te ootte jo pitkään pyytäneet multa postausta siitä, mitä oikein kaupasta ostan ja tän toteutus on aina vaan venynyt ja venynyt.. Tässä välissä myös mun oma suhtautuminen ruokaan on rentoutunut ja muuttunut tosi paljon sekä toki myös ruoanlaitto tottumukset.

Harvoin enää tulee myöskään ostettua koko viikon ruokia kerralla! Ois ihanaa, jos saisin sen aikaiseksi, mutta tässä arjessa on niin paljon muuttujia ja muutenkin ruoka on mulle nykyään enemmän fiilisjuttu kuin suoritus ja ajatus meal-prepistä tuntuu tosi vieraalta. Ja koska nykyään hoidetaan sekä ostokset että ruolaitto yhdessä kämppiksen kanssa ei niissä ole enää samanlaista logiikkaa kuin joskus vuosia sitten, vaan hommasta on tullut enemmän sosiaalista ja viihdyttävää 🙂Tässä kuitenkin pientä pintaraapaisua siitä mitä meidän jääkaapista usein löytyy! Aika kasvispainotteista syöminen on edelleen ja siinä lisänä on välillä hyvälaatuista lihaa, kalaa tai kasviproteiinia – edelleenkin siitä fiiliksestä riippuen.

Ruoan laadun lisäksi pyrin minimoimaan muovien määrän ja suosimaan kotimaista ja luomua, mutta aina se ei ole mahdollista sillä kauppojen valikoimat ei aina palvele ihan täysin omia toiveita. Mutta en jaksa ottaa siitä sen kummempaa stressiä, vaan pyrin tekemään aina ne sillä hetkellä parhaat mahdolliset valinnat 🙂

Kaupasta mukaan tarttui seuraavaa:
✧ Porkkanaa
✧ Paprikaa
✧ Kurkkua
✧ Kesäkurpitsaa
✧ Omenaa
✧ Päärynää
✧ Banaania
✧ Bataattia
✧ Kukkakaalta
✧ Parsakaalta
✧ Keräkaalta
✧ Punasipulia
✧ Valkosipulia
✧ Jalotofun Kylmäsavutofua
✧ Kotimaista kalkkunaa
✧ Luomu tattaripastaa!
✧ Luomu tomaattisosetta
✧ Basilikaa, päärynää ja kananmunia – jotka onnistuneesti unohdin kuvista

Nämä valikoitui mukaan, koska ajatuksissa oli kokkailla bataattikeittoa, falafelejä, pestoa, kasviswokkia, smoothieita, puuroa, banaanilettuja ja chiavanukkaita. Tuo kaupasta löytämäni tattaripasta oli heräteostos, johon ihastuin heti! Tosi kiva maku ja koostumus, eikä hintakaan ollut paha. Eikä kannata unohtaa, että meidän kuivakaapeista yleensä löytyy chia-siemeniä, kaurahiutaleita, pähkinöitä, kookosöljyä sekä -mannaa ja sen sellaista kivaa piristettä annoksien sekaan 🙂

Miltä vaikutti? Jaksatteko te tehdä mealpreppiä vai meettekö enemmän fiilispohjalta?

<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Kasviksilla höystetty makaronilaatikko

Yksin asuessani en ihan hirveästi jaksanut panostaa arkiseen ruokailuuni, mutta nyt kun kuvioissa on kämppis niin tilanne on monellakin tapaa erilainen. Onneksi!

Ensinnäkin mun ei tarvitse kokata joka päivä itse – ja se jos mikä on ihanaa, varsinkin väsyneenä tai kipeänä jolloin usein jää syömättä jollei ruokaa maagisesti ilmesty jostain lautaselle. Toisekseen musta on ihana tehdä ruokaa jollekkin toiselle, nähdä vaivaa ja panostaa. Osoittaa sillä tavalla sitä, että välittää ja toinen on itselle tärkeä. Kolmanneksi kämppis on tehnyt mun ruokailusta myös rennompaa enkä enää suhtaudu niin natsimaisesti siihen mitä suuhuni pistän, vaikka toki edelleen ravinto ja sen vaikutukset omaan kehoon on tärkeitä – mutta niin on myös höllääminenkin.

Kärsiessäni vatsakrampeista yksi ilta mun kämppis ihanasti paisteli mulle lettuja, vaikka oli itse ollut iltavuorossa ja tuli myöhään kotiin. Se kipu oli niin lamauttava, että ilman kämppistä mulla ois tainnut jäänyt syömättä.. Joten mä eilen halusin tehdä ruokaa vähän pidemmän kaavan kautta. Leikkiä kerrankin hyvää vaimoa! Niinpä mä sitten eilen kurvasinkin kotiin kaupan kautta ja laitoin hihat heilumaan..

KASVIKSILLA HÖYSTETTY MAKARONILAATIKKO
400 g rotukarjan jauhelihaa
paprika
sipuli
kesäkurpitsa
kaksi porkkanaa
2 dl kasvikermaa / kuohukermaa
kananmuna
yrttejä*
suolaa, mustapippuria
chili-kikhernemakaronia

Aloita laittamalla makaronit kattilaan runsaaseen veteen ja nosta se liedelle kiehumaan. Hienonna sipuli ja paprika ja raasta kesäkurpitsa ja porkkanat. Kuullota sipulit pannulla voissa ja lisää joukkoon jauheliha. Ruskista pari minuuttia, minkä jälkeen voit lisätä joukkoon muut kasvikset ja yrtit. Sekoita kulhossa kerma ja kananmunat ja lisää mausteet. Laita kypsät makaronit ja jauheliha-kasvisseos uunivuokaan ja kaada päälle munamaito. Sekoita tasaiseksi ja nosta 200 asteiseen uuniin n. puolen tunnin ajaksi.

Tästä tuli ihan älyttömän hyvää! Rakastan ruokia, joissa yrttien ja kasvisten maut tulee kivasti esille ja tää oli juuri sellainen. Aina yrttien kanssa ei oo onnea, mutta me käytetään paljon Lidlin pakastealtaasta löytyviä luomuyrttejä* ja suosittelenkin niitä kaikille! Ihan tosi käteviä ja edullisiakin, ja niiden kanssa tuntuu onnistuvan aina.

Kiinnostaisko teitä muuten postaus, johon kasaisin vinkkejä hyvistä & edullisista raaka-aineista? Ens viikolla aion joka tapauksessa toteuttaa postauksen kauppakassin sisällöstä ruokapäiväkirjan kera!

Ja nyt kun päästiin vauhtiin, niin pakko kehua vielä kikhernemakaroneja! Ostin niitä Lautasella -messuilta jokaista laatua ja niiden maku ja koostumus on ihan mielettömiä. Ei oo lainkaan limaisia tai jauhoisia, vaan ihan tavallisen makaronin tapaisia – mutta tietysti gluteenittomia ja paljon ravinteikkaimpia.

Maukasta viikonloppua,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto