Astetta herkumpi joulupuuro

Riisipuuro ja sen joukkoon kätketty manteli lienee yksi niistä jouluperinteistä, joka on kulkenut mukana lähes jokaisen perheen joulunvietossa. Lapsena myös koulun joulupuuroon oli piilotettu manteli ja onnellista voittajaa odotti aina mieluisa ylläri: karkkipussi!

Lapsena taisinkin odottaa itse mantelin tuomaa yllätystä enemmän kuin itse puuroa, mutta nyt asia on kääntynyt päinvastoin. Mantelilla ei ole enää sen koommin merkitystä, kunhan saan nauttia puurosta läheisteni kanssa, nauttien jokaisen lusikallisen lisäksi myös ainutlaatuisesta tunnelmasta.
KookosriisipuuroTänä vuonna en malttanut odottaa jouluun asti, vaan keitin ensimmäisen kattilallisen puuroa jo heti kalenterin lehden kääntyessä joulukuun puolelle. Ihanan Teean inspiroimana mun puuro sai tänä vuonna paljon herkkulista lisätwistiä kermaisesta kookosmannasta ja suussasulavasta taatelikastikkeesta. Kokeilemalla kyllä ymmärrätte, miksi riisipuuro on mulle se aattoaamun odotetuin juttu 😉

KOOKOSRIISIPUURO
1 dl puuroriisiä
1 dl vettä
5 dl kauramaitoa
1 dl kookosmannaa
1 tl aitoa vaniljaa
suolaa

Laita puuroriisi ja vesi kattilaan, anna kiehua muutaman minuutin ajan kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää kauramaito riisien joukkoon, sekoita ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia aina välillä sekoittaen. Lisää saostuneen puuron sekaan vanilja, ripaus suolaa ja kookosmanna, joka sulaa kauniisti puuron joukkoon. Anna hautua vielä muutaman minuutin ajan ennen tarjoilua.

TAATELIKASTIKE
20 taatelia
1 dl vettä

Poista taateleista kivet ja laita ne blenderiin/korkeaan astiaan. Lisää vesi ja soseuta tahnaksi joko blenderillä tai sauvasekoittimella. Nauti kookosriisipuuron kera tai lusikoi suoraan suuhun. Nam!

<3 Aino

Aino

2 vastausta artikkeliin “Astetta herkumpi joulupuuro”

  1. Oi taatelisose olisi ihan täydellinen lisä joulupuuroon! Tämä menee testiin, piparkakkumausteen kera. 😀

    • Joo, se on ihan parasta!! Itseasiassa niin hyvää, että herkuttelen tällä yhdistelmällä läpi vuoden.. :D!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta