Älä anna auringon hämätä

Atssshiiiiuh…ja terveydeksi! Ahh kyllä vaan, se perinteinen kevätflunssa on vihdoin saapunut  myös munkin kiusakseni. Pää ja nielu on täynnä limaa eikä aivot oikein raksuta – kokoajan tekisi mieli vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Ja syödä. Syödä. Ja syödä vielä vähän lisää – vaikka mikään ei miltään maistukkaan, hahhah 😉

Hanskoja ei saa unohtaa kotiin, vaikka aurinko paistaiskin!

Tänä vuonna kevät yllätti ajoissa ja ollaan saatu nauttia auringon hellinnästä jo muutaman viikon ajan. Silloin tulee tehtyä yleensä se virhe, että uloslähtiessään pukee päällensä liian vähän.. toppatakista en kyllä ole itse luopunut, mutta pakko tunnustaa että aina ei oo ollu pipo päässä, hanskat kädessä tai huivi kaulan suojuksena – ja tässä sitä nyt sitten kärvistellään teekuppi kädessä ja nenäliina toisessa. 

Sinnikkäänä sissinä en kuitenkaan aio antaa periksi vaan otin heti kovat aineet käyttöön 😉 Yritin eilen olla uhmakas ja viedä flunssapöpön kaupungille juhlimaan, mutta kaupassa tehdessäni hankitoja iltaa varten tulin järkiini ja lempparisiideri vaihtui tuoreeseen inkivääriin, sitruunaan ja chiliin. Minihame vaihtui siis kollareihin ja laitoin teeveden kiehumaan – päätin, että tämä pöpö selätetään samantien!Koko illan lipitin pakuriteetä, jonka sekaan raastoin tuoretta inkivääriä. Kunnolla vaan aineenvaihdunta liikkeelle ja pöpöt pihalle! Pakurihan älyttömän ravinteikas kotimainen superruoka, jossa on myös paljon lääkinnällisiä aineita. Sitä on meillä kotona ihan mun vanhempien itse keräämänä, mutta sitä saa tottakai myös kaupoistakin ostettua. EKOseGO:lta saamiani pussitettuja oon löytänyt ainakin isoista marketeista, RAW2U:lta saa ainakin Four Sigma Foods:in pusseja, joita oon itse ostanut myös Punnitse&Säästä -kaupoista – sieltä löytyy myös eniten käyttämääni Puhdistamon Instant Pakuri-jauhetta 😉 Oon ihan hullaantunut pakurista ja ajattelinkin kehitellä sen ympärille vähän jotain reseptihommiakin, hihhi!Toinen superjuoma flunssaa vastaan on tietty sitruuna-vihervesi, joka kyllä kuuluu mun aamurutiineihin muutenkin 😀 Sillä lähtee kunnolla kuonat liikkeelle kropasta sitruunan sekä viheraineiden puhdistavien vaikutusten vuoksi! Ja se ihana raikkaus kyllä herättää aamu-unisimmankin sankarin, ahhh. Itse laitan aina sitruunanviipaleen kylmään veteen aamulla likoamaan aamutoimien ajaksi ja sen jälkeen sekoitan joukkoon Puhdistamon Luomu Viherjauhetta – sitten vaan kurkusta alas! Erittäin helppoa ja simppeliä.

Chiliä en oo pitkään aikaan käyttänyt kokatessani, mutta halusin antaa kunnon lisäbuustin aineenvaihdunnalle ja teinkin aamupalaksi oikein tajunnanräjäyttävän pannukakun. Aiemmin viikolla esittelemäni punajuuriletut pääsivät aivan uudelle tasolle tulisena pinaattiversiona, kiitos Essin loistavan idean 😉 Nää kaikki kolme – inkivääri, sitruuna ja chili –  on sellaisia raaka-aineita, jotka pitää aineenvaihdunnan kivassa hyrinässä koko päivän ja suosittelenkin niiden käyttöä, vaikka ei flunssasta kärsiskään – toimii nimittäin myös loistavasti ennaltaehkäisijänä, hihhi!

Sympaattinen messulaama, hihhi!

Jo noilla luonnon omilla konsteilla sain itseni siihen kuntoon, että pääsin tänään päiväksi pyörimään GO!Expoille 🙂 Onnekkaasti satuin sinne juuri samaan aikaan Jonnan kanssa ja siellähän vierähtikin sitten useampi tunti ihmetellen ja pyöriskellen! Tiedättekö kuinka hassua se on, että vaikka tavattiin Jonnan kans ekaa kertaa niin silti juttu lensi niinkuin oltais tunnettu jo pidempään? 😀 Kotiintuomisiakin tarttui mukaan, mutta palataan niihin sitten myöhemmin paremmalla ajalla, hihhih. Muuten nyt loppupäivän aion tankata paljon nestettä, sillä se jos mikä on tärkeää pöpöjen kourissa tuskaillessa. Tietysti vesi terästetään parhaimmilla superfoodeilla, niin saadaan kunnon ihme-eliksirit aikaiseksi 😀 Luonnollisesti tankkaan myös extramäärän kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia – se terveellinen, vitamiinipitoinen ruokavaliohan on kaiken hyvän perusta. En edes muista milloin viimeksi olisin joutunut käyttämään jotain lääkkeitä tai suihkeita flunssan taltutukseen enkä haluan niihin nytkään sortua.. Musta nimittäin tuntuu, että ne vaan aina pitkittää kaikkia vaivoja. En varmaan oo ainut, joka on samaa mieltä? 😉

Löytyykö ruudun takaa muita flunssapotilaita? Onko teillä jotain hyviä keinoja pöpöjen taltuttamiseen chilin, inkiväärin, sitruunan, pakurin ja viheraineiden lisäksi? 😀

Pitäkää itsenne lämpimänä!

<3 Aino

PS. Mulla on nyt jotain teknisiä ongelmia.. mun kamera on huollossa ja yhteistyö MacBookin ja iPhonen välilläkään ei oikein luonnistu – sen seurauksena mulla on nyt elämääkin suurempia ongelmia kuvapolitiikan suhteen 😉 Joten pyydän anteeksi jo valmiiksi ja toivon, että tilanne korjautuu pikimmiten!

Aino

12 vastausta artikkeliin “Älä anna auringon hämätä”

  1. Viisas valinta jättää juhlimiset väliin. itse en pienestä kurkkukivusta ja flunssasta huolimatta jättäny hyvän ystävän tupareita väliin ja niinhän sitä kävi että kesken illan hävis ääni, eilen en kuiskausta kovempaa ääntä saanut aikaiseksi ja tänäänkään ei ääni pelaa kovin hyvin +kuumetta meinaa nostaa.. :3 mutta pakko sanoa että oli niin ikävä tyttöjä että oli se sen arvoista! onneks on vielä keskiviikkoon asti aikaa parannella itseä 🙂

    • Hahha noniin, onneks sulla oli sentäs sitte onnistunu ilta! Kyllä sitä välillä voi vähän kärsiä semmosenkin vuoksi 😉 Pikaista paranemista sinne! Otahan kaikki ihmedropit käyttöön niin oot tuossa tuokiossa entiselläs, hihhih.

    • jep oli kyllä.. tosin oli jotenki koomista ko piti tanssilattialla kirjottaa kavereille viesti kännykällä että nyt se ääni hävis 😀 loppu ilta kommunikoitiinki kännykän näytön kautta 😀 ja joo on kyllä kaikennäköstä kepulikonstia kokeilla että lähtis tää flunssa.. 😀 mustaherukkamehu ja valkosipulidippi kasviksilla ykkösinä 😀

    • Hahhah voin vaan kuvitella tilanteen 😀 Valkosipulidippi<3 Nam! Ja kasviksia on kyllä hyvä vetää kitaan, vitamiinit on tärkeitä parantumiselle 😉 Hhihhii, hyviä vinkkejä!

  2. Ei flunssasta tietookaan, vaikka sitä kovasti olen toivonut 😛 Joskus luin että tää on paras keino välttää flunssa 😉

    Mun superase flunssaa vastaan on jo kymmenen vuoden ajan ollut piparminttuöljy. Laitan sitä tuoksulyhtyyn ja tauti katoaa päivässä! Se on niin taianomaista että oikein pelottaa 😀

    • Tääh apua, miks mä en oo koskaan kuullu tuosta! Oon joskus kotona asuessani vielä hengitellyt kuumaa piparminttuhöyryä ja se kyllä tepsi, toi tuoksulyhty on varmasti kans aivan kingi siis. Pitääkin hommata, sitten jos joskus ;), uuden flunssan iskiessä – mä nimittäin oon jo melkeen selättäny tän nykysen, hahha 😀 !

  3. Pikaista paranemista! Lähetän täältä auringonpaisteesta paljon lämpöhönkäyksiä Suomeen! 😉

    • Ainiin! Mulla on sellanen jossain mun muuttolaatikoiden seassa. Oulussa 😀 Hitsi!

  4. Munkkitipat on ihan älyttömän käteviä! Ja ne toimii vaikka mihin vaivaan ;P Itellä just kans flunssa päällä, enkä tajuu mihin oon omani laittanut! Täytyy ehkä käydä ostamassa uusi purkki.. :S

    • Jaaaahas – pitääpä tutkia googlea, että mitäs ne oikeen on?! 😀 En oo nimittäin koskaan kuullukkaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta