Aktiivinen alkuviikko

Aktiivinen alkuviikko takana ja edessä pitkä viikonloppu. Sydän hakkaa edelleen tuhatta ja sataa, sillä tein tänään virheen ja luotin julkiseen liikenteeseen, seurauksena juoksin kilpaa kellon kanssa jotta ehdin junaan. Noh luonnollisesti minä voitin ja tässä sitä istutaan, onnellisesti yöjunan kyydissä suuntana Oulu <3 Ihanaaa!Tällä viikolla mussa on ollu virtaa ku pienessä kylässä! Välillä vähän liikaakin ja oon saanut pyydellä kanssaeläjiltä aina ajoittain anteeksi mun levottomia juttuja 😉 Välillä niinkin, hihhih. Virtaa on siis riittännyt punttiksenkin puolella ja siellä oonkin viihtynyt ahkeraan. Oon saanut koulussa paljon uutta motivaatiota ja inspiraatiota omiin treeneihin niin opetuksen kuin koulukavereiden kautta – aivan mahtavia juttuja kyllä syntyy, kun ympärillä on yhtä innostuneita tyyppejä joita yhdistää sama intohimo!

Mitään tiettyä treeniohjelmaa en varmaan aio hetkeen salilla varsinaisesti noudattaa – haluan kokeilla kaikkea uutta ja kehittää omaa osaamistani sitä kautta. Haluan kehittyä mahdollisimman monipuoliseksi ja oppia avarakatseisemmaksi uusien juttujen suhteen. Tiistaina meillä koulussa oli akrobatiaa ja sen kuullessani en järjin innostunut.. mutta kas kummaa, se oli aivan älyttömän hauskaa ja yllättävän haastavaa! Tekemällä oppii, eiks se niin mee? 😉

:D kuvaajan mielestä tää ei ollu julkasukelponen, mun mielestä aivan loistava, hahha!!
😀 kuvaajan mielestä tää ei ollu julkasukelponen, mun mielestä aivan loistava, hahha!!

Säkkiäkin oon käyny hakkaamassa melkeen joka päivä ja oon kyllä taas niin elementeissäni! Ei tee edes tiukkaa herätä aamutreeneihin kuuden jälkeen, kun siitä hommasta nauttii niin paljon. Ja hitsi siellä kyllä hiki virtaa.. tänään kotimatkalla tehotreenistä (muistatteko, kerroin siitä aiemmin täällä 😉 ) törmäsin kaveriin, joka kysyi että oonko tulossa uimasta 😀 Nolona myönsin, että hiestä se mun pää on läpimärkä eikä suihkusta… hahha! Ei sitä siis turhaan kutsuta tehotreeniksi.

Näläkä on ollu ja ruoka maistunu, namnam!
Näläkä on ollu ja ruoka maistunu, namnam!

Joo, että semmosta täällä tälläkertaa! Loppuviikko vedetäänkin sitten vähän rauhallisemmin, mutta tuskinpa mä ihan paikoillani maltan pysyä kuitenkaan 😉 Oulussa ois parikin salia, jotka tekis mieli käydä tsekkaamassa – miten musta tuntuu, että siellä rupes just nyt tapahtumaan kun mä häivyin maisemista? Tshihhih.

Ja hei, muistakaa osallistua arvontaan! Vielä tiistaihin asti kerkeää mukaan 😉

Aino

2 vastausta artikkeliin “Aktiivinen alkuviikko”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta