6. LUUKKU

Ihanaa Itsenäisyyspäivää!

Jo useampana vuonna ollaan kokoonnuttu yhdessä ystävien kanssa viettämään Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Tänäkin vuonna mulla oli pienet juhlat mielessä, mutta kuten jo moneen kertaan todettu: tilanteet muuttuu. Perinteistä skumpalla höystettyä illanviettoa ei siis oo tänään tiedossa, mutta kaikesta en suostu jalan takia luopumaan ja onnekseni saankin kodin täyteen ystäviä sekä pöydän täyteen herkkuja!

Alkoholiton ja sokeriton tarjontaOLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten jo eilen krapulavinkkejä jaellessani kerroinkin niin juhlin eilen illalla pikkujouluja ihanassa seurassa. Samalla muuten sain tehtyä kunnon iltalenkin kävelessäni kepeillä ravintolaan noin kolmen korttelin päähän – hahha! Luonnollisesti mun ilta sujui täysin vesilinjalla, mutta tänä aamuna herätessä päätä jyskytti silti, itseasiassa varmaan pahemmin entä normaalisti parin viinilasin jälkeen.

Arvaatteko?

Kyllä vaan – sokeri. Nautin nimittäin jälkiruoaksi ihanaa pistaasista ja cashewpähkinöistä tehtyä sorbettia, johon oli tietysti lisätty sokeria. Vaikka tiedän sokerin tekevän musta pahantuulisen känkkäränkän otin silti rohkeasti riskin sillä annos kuulosti niin houkuttelevalta. Ja kerranhan sitä pikkujouluja vietetään! Tai kolmesti.. tai neljästi.

Siitä inspiroituneena saattekin tänään multa resepteinä vinkit sokerittomaan Itsenäisyyspäivän herkutteluun. Tai herkutteluun ylipäätään, vaikkapa sitten niinä Joulun varsinaisina pyhinä 🙂

Karpalotäytteinen raakasuklaa

KARPALOTÄYTTEINEN RAAKASUKLAA
80g kaakaovoita
4rkl kaakaojauhetta
2tl lucumaa
1tl macaa
ripaus suolaa
1rkl hunajaa

Valmista ensin raakasuklaa. Sulata kaakaovoi vesihauteessa täysin sulaksi, jonka jälkeen sekoita joukkoon jauheet ja viimeistele makeuttamalla täyttynyt rasvamassa hunajalla. Älä unohda suolaa! Voit halutessasi käyttää myös muuta raakasuklaareseptiä tai sulattaa valmista raakasuklaata vesihauteessa juoksevaksi. Suklaamassan on tarkoitus olla intensiivisen makuinen ja rakenteeltaan tiivis.

Peitä suklaamuottien pohja suklaamassalla ja nosta jääkaappiin hyytymään. Anna lopun suklaamassan odottaa sen aikaa, kun valmistat täytteen.

1dl kuivattuja karpaloita (sokeroimattomia)
2 taatelia
1/2dl vettä
2rkl kookosöljyä

Mittaa karpalot, taatelit ja vesi astiaan. Sekoita joko sauva-/tehosekoittilla/blenderillä tasaiseksi tahnaksi. Lisää joukkoon kookosöljy ja sekoita. Nosta suklaamuotti jääkaapista ja asettele täytettä lusikalla muotteihin jättäen reunoille tilaa. Kun muotit on täytetty viimeistele lisäämällä suklaamassa muotteihin peittäen niin reunat kuin päällysenkin. Nosta vielä pakastimeen tai jääkaappiin tekeytymään noin varttitunniksi!

Sokerittomat jouluherkut

KARPALO-GOJIPALLOT

1dl siemeniä*
1dl gojimarjoja
1/2dl kookoshiutaleita

3rkl kookosöljyä
2rkl karpalojauhetta
1rkl lucumaa

Hienonna siemenet, gojimarjat ja kookoshiutaleet massaksi, jonka karkeuden voit määritellä itse – voit joko ajaa sen täysin tasaiseksi tai vaihtoehtoisesti jättää mukaan myös hieman purupintaa.

Sulata vesihauteessa kookosöljy juoksevaki. Lisää joukkoon karpalojauhe sekä lucuma ja sekoita tasaiseksi. Kun seos on tasainen kaada mukaan siemen-goji-kookossekoitus ja sekoita tasaiseksi. Pyörittele massasta tasaisen kokoisia palloja ja viimeistele halutessasi koristelemalla karpalojauheella. Nosta jääkaappiin vetäytymään hetkeksi sillä ainakin omasta mielestäni nämä maistuu hieman viileinä parhaimmilta!

Nämä herkut noudatti tiukasti karpalo-teemaa minkä mä jostain syystä liitän tiukasti Jouluun. Amerikassahan se karpalokastike kuuluu kiitospäivän juhlintaan, joten ehkä ihan suotavaa että näin Itsenäisyyspäivän kunniaksi mekin voidaan vetää karpalo-överit.

Reseptiikkaa toteuttaessa suosittelen käyttämään ja vaihtelemaan monipuolisesti eri siemeniä ja pähkinöitä niiden erilaisten rasvahappokoostumusten sekä ravintopitoisuuksien. Tänään käytin itse valmista, Suomen Luomuruokatukulta saamaani, luomu OmegaMix siemensekoitusta*  joka sisältää hyvän ja monipuoliseni yhdistelmän tärkeitä omega-rasvahappoja auringonkukan-, kurpitsan-, pellavan- ja seesaminsiemenistä. Suosittelen lämpimästi! Jos pallerot ei maistu niin itsellä ainakin kyseistä sekoitusta tulee käytettyä myös kasvissosekeittojen, puurojen, salaattien ja smoothieiden lisänä.

Alkoholiton kuohujuoma
Ja vaikken tänään saanutkaan suunnitelmieni mukaan pitää kotona Itsenäisyyspäivän vastaanottoa niin aion silti Linnanjuhlia katsellessa nauttia lasin, jos useammankin, kuohuvaa. Vappuna ostin ensimmäisen kerran nimittäin mustaherukkaskumppaa, joka oli tietysti alkoholitonta ja sokeritonta sekä vieläpä luomua. Merkiltään kyseinen herkku on Organic Collectionin ja onnekseni sain sitä myös nyt Itsenäisyyspäivän kunniaksikin kotiini eikä oo varmaan hankala arvata millä meidän skumppalasit tänään täyttyy? Mustaherukkaskumpan seurana on myös sen lajitoveri, alkoholittoman sitruuna&omenan kuohujuoman, joka on maultaan vähemmän makea ja raikkaampi. Kannattaa pistää vinkki mieleen vaikka Uuden Vuoden juhlintoja varten 😉

Millasia suunitelmia teillä on Itsenäisyyspäivän juhlistukseen?

Lisätäkseni siis vielä eiliseen postaukseen: paras keino herätä seuraavana aamuna freessinä on välttää sekä sokeria että alkoholia! Huomenna siis saan herätä pirteänä uuteen päivään ilman alkoholin tai sokerin jälkivaivoja. Alkoholittomia drinkkejä innostutaan varmasti tänään sekoittelemaan – oisko teillä jotain hyviä drinkkivinkkejä? Tällä hetkellä mun sokerikrapulassa jyskyttävä pää ei nimittäin osaa synnyttää yhtään järkevää ajatusta.. onneksi asia on huomenna toisin.

Ihanaa launtai-iltaa,
<3 Aino

Löydät kaikki Joulukalenterin luukut TÄSTÄ.

HOX myös oululaiset! Suomen Luomuruokatukun jälleenmyjiä on ympäri Suomen ja raaka-aineita löytyy sekä karpalotäytteisten suklaiden kuin goji-siemenpalleroidenkin valmistukseen – luomuna tietysi ja mikä tärkeintä: sokeroimattomina! Kaikki jälleenmyyjät löydät TÄSTÄ.

Aino

9 vastausta artikkeliin “6. LUUKKU”

  1. Ui jumpe miten ihania herkkuja! :p Eilen kanssa jo suklaat väännetty, mutta miksen tekis lisää…itsenäisyyspäivän kunniaksi! Jee, hyvä syy siis! 😉 Kiitos Aino <3 Huippua päivää!

  2. Karpalo-gojipallot meneekin heti kokeiluun! Voi sitten viedä illalla tuliaisiksi itsenäisyyspäiväjuhliin. Eilen tein piparkakku nälissäni -> ”piparkakku raakasuklaata” mistä tuli mitä parhainta <3 Näistä resepteistäsi saa ihanasti kaikkia joululahjaideoita, kiitos sinulle!

    • Oiii – piparkakkusuklaa kuulostaa ihanalta! Nam, täytyy itsekin väsätä jonkinlainen vastaava herkku Joulupöytään – ehdottomasti 🙂 Munkin mielestä nää on joululahjaideoita parhaimmillaan ja itse ainakin aion helliä läheisiäni just tälläsillä, tunnetta täynnä olevilla itse tehdyillä lahjoilla <3

  3. […] voi koristella ja niihin voi piilottaa jos jonkinmoisia herkkuja: itsetehtyjä tryffeleitä, raakasuklaata, hilloa, mysliä, trail-mix sekoitusta tai vaikkapa itsemaustettuja pähkinöitä. Tämän […]

  4. […] Oisitteko kaivannu vielä jotain Jouluista raakasuklaa reseptiä? Aiemmin julkaisin jo karpalotäytteisten konvehtien ohjeen, mutta vielä ois muutama takatasussa jos teille vaan […]

  5. […] Millaisia herkkuja teidän Uuden Vuoden vastaanotossa tarjoillaan? Näiden lisäksi mä tykkäisin itse ainakin vielä kasvistikuista kera terveellisten dippien kuten guacamolen, mangosalsan sekä hummuksen ja jos makeaa kaipaa lisää niin saattaisimpa taikoa vaikkapa gojimarjaisia tryffeleitä! […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta