40100

Kesän viimeinen viikonloppuKuva: Katariina

Tammikuussa mä olin vielä täysin tietämätön siitä, mitä elämä tois tullessaan ja jos yks asia on varma niin se on se, etten todellakaan kuvitellut muuttavani Jyväskylään. Mun oli tarkoitus lähteä seikkailemaan parin kuukauden päästä maailmale ja mulla olkini lentoliput Indonesiaan, sieltä Ausseihin ja Uuteen-Seelantiin ilman paluulippua kotiin.

Joku siinä ajatuksessa kuitenkin ahdisti mua. Sitä miettiessäni tajusin mun elämä olleen jo pitkään vähän levotonta enkä oikeastaan halunnutkaan lähteä haahuilemaan ympäriinsä ilman päämäärää. Kaipasin enemmän jotain vakautta mun elämään – halusin rauhoittua, pysähtyä paikalleni ja sitoutua johonkin.

13335738_1759939580894335_6225564270029333777_n-1-610x610

No tietysti elämähän hoiti asiat järjestykseen. Juuri oikealla hetkellä mä näin mun ystävää Mariaa, joka tarjos mulle täysin pahaa aavistamatta mahdollisuutta muuttaa Jyväskylään ja alkaa täyspäiväiseksi Foodinlaiseksi. Eikä varmaan ois uskonut, että mä oikeasti olisin valmis tekemään sen. Se tuntui kuitenkin niin oikealta, niin mun jutulta, että olisin ollut täysin hölmö jos en olisi siihen tarttunut.

Ensin meillä oli puhe, että olisin lähtenyt reissuun hetkeksi, mutta sitten tajusin että olin niin fiiliksissä Jyväskylään muutosta etten malttanut lähteä ollenkaan! Tottakai mä mietin, että oonko mä ihan täysin hullu ja seonnut kun muutan ja lähden Jyväskylään Indonesian sijaan, ja että onko tää vaan joku mun päähänpisto, mutta en antanut niiden tunteiden ottaa valaa. Tää kortti nimittäin oli sellanen jonka mä halusin kääntää.

Ja niin mä sit huhtikuun alussa jo roudasinkin muuttolaatikoita mun uuteen kotikoloon.

tourujoki7

Kuluneet puoli vuotta Jyväskylässä on opettanut, että mun päätös oli oikea. Oon rakastunut Jyväskylään täysin enkä vois oikeestaan kuvitellakkaan asuvani yhtään missään muualla! Oon niin onnellinen, että annoin tälle kaupungille mahdollisuuden ja että se on ottanut mut niin hyvin vastaan.

Parasta Jyväskylässä:

Musta on ihanaa, kuinka rentoja ihmiset täällä on. Aivan ihania! Ilmapiiri on rento ja avoin, ja ihmiset hymyilee ja moikkailee, kun tulee lenkkipoluilla vastaan. Kellään ei tunnu olevan kiire mihinkään ja tuntuu, että aina on aikaa pysähtyä juttelemaan ja auttamaan tuntematontakin vastaantulijaa.

Musta on ihanaa asua kaupungissa, jossa luonto on niin lähellä! Vaikka mä asun ihan keskustan kyljessä, on luonto ihan kiven heiton päässä mikä on niin parasta, koska se on mulle se paikka missä mun on helppo rentoutua.

Jyväskylässä on myös ihan mielettömät liikuntamahdollisuudet! Ympäri kaupunkia löytyy erilaisia luontopolkuja, treenipaikkoja ja muita urheilumahdollisuuksia. Liikuntatieteellisen vaikutuksen näkee selkeästi, sillä musta tuntuu että jyväskyläläiset on normaalia sporttisempaa kansaa!

Kaupunki on ihanan tiivis ja kompakti, todella mutkaton. Siellä on juuri sopivasti kaikkea mitä ihminen tarvii ja kaikki helposti saatavilla – ei mitään liian vähän, eikä mitään liikaa.

Jyväskylästä on helppo matkustaa joka paikkaan! Pääsen nopeasti vierailemaan mun toisiin koteihin niin Helsinkiin kuin Ouluunkin.

kolmeasiaa-3

Lyhyessä ajassa Jyväskylästä on tullut mulle tosi rakas. Mulla on täällä aivan tosi hyvä olla enkä halua lähteä täältä mihinkään. Oon tajunnut, että ekaa kertaa aikoihin mulla on oikeasti koti – sellainen paikka, jossa mun on hyvä olla ja minne tunnen kuuluvani.

Ja hei..! Sunnuntaimuistutuksena vielä, että kannattaa klikata itsensä blogin Facebook-sivulle ja osallistua kaikkiin viikon arvontoihin – siellä on jaossa ihan huikeita palkintoja ja lippupaketteja I Love Me -messuille.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

10 vastausta artikkeliin “40100”

  1. Heips, Jyväskylään muutto edessä myös joulukuun alussa, haluatko kertoo muutamia vinkkejä! Parhaat asuinalueet? Hinta/laatu suhde kuntosalit? Ja onko jotain muuta huomioitavaa..? Ite tykkään asua kyllä luonnon lähellä myös

    • Mä oon itse tykästynyt alueina Mäki-Mattiin, Tourulaan, Viitaniemeen ja Taulumäkeen 🙂 Lähellä luontoa ja hyviä ulkoilupaikkoja! Monet tykkää myös Lutakosta ja se onkin rantaraitin varrella, mutta mulle se on liian rakennettu kerrostaloalue eikä siksi tunnu itselle kotoisalta/mieluistalta vaihtoehdolta.

      Keskustasta löytyy 24/7, joka on edullinen ja Seppälästä puolestaan GoGo Express! Itse harrastan crossfittiä, ja mun mielestä meidän sali on edullinen tuntitarjontaan nähden – puhumattakaan pätevistä valmentajista 🙂 Jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa tutustua Crossfiy Jyväskylän nettisivuihin!

      Mitään muuta huomioitavaa ei tuu itsellä ihan näin äkkiseltään mieleen.. tietysti asuinalueen valintaan varmasti vaikuttaa se, että mihin päin on tulossa kouluun/töihin ja miten sinne kulkeminen on helpointa 🙂 Keskusta on tosiaan tiivis ja kompakti, joten jos ei ihan Kauppakadulle muuta niin senkin alueella on varmasti kiva asua, koska sieltäkin tosiaan pääsee näppärästi niin Rantaraitille, Harjulle kuin Tuomiojärvellekkin.

      Tervetuloa Jyväskylään! Toivottavasti viihdyt täällä yhtä hyvin ku mä 🙂

  2. Tykkään itekin Jyväskylästä todella paljon. Alun perin olen tuosta pikkukylästä n. 35km länteen päin, mutta muutettua Jyväskylään n. 3,5 vuotta sitten on se tuntunut omalta heti siitä lähtien. Muutaman vuoden aikana Jyväskylässäkin on alkanut tapahtumaan todella hyvin ja olen vasta alkanut löytää erilaiset mahdollisuudet ulkoiluun uuden asuinalueen myötä. Tykkään Jyväskylästä ja nykyään sanonkin että Helsingissä on kiva käydä, mutta sinne en enää tahdo muuttaa pysyvästi. Jos täältä muutan toisaalle vapaaehtoisesti, on se hiukan kaupungin ulkopuolelle tai Tampereen suuntaan 🙂

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Jep, mä todellakin allekirjoitan ton mitä sanot! Ja vaikka paljon Helsingissä käynkin niin kyllä koti on aina koti – ja sinne on aina ihana palata <3

  3. Mä niin allekirjoitan noin Jyväskylän hyvät puolet. 🙂 Luonto ja liikuntamahdollisuudet on parasta tässä kaupungissa sekä rento yleisilmapiiri tottakai. Ite kans fiilistelin vuos sitten tänne muutettuani sitä, että ihmiset todella moikkailee lenkkipolulla tuntemattomia ja muutenkin vastaantulijoille hymyillään helpommin, parasta. 🙂

    • Aa toi, missä on pelkät portaat vaan? 🙂 Se on Tourujoen luontopolulta, ihan tuosta mun takapihalta! Yks Jyväskylän parhaimmista pakoista jos multa kysytään <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta