3x miksi mun työ on mulle unelma

Tänään 5.10 vietetään Unelmien työpäivää! Teemapäivän oikea tarkoitus lienee kannustaa työpaikkoja ja -yhteisöjä panostamaan työhyvinvointiin, mutta minua se inspiroi miettimään omaa työtäni ja miksi mä viihdyn sen parissa niin hyvin.

Se on kuitenkin ihan älyttömän iso osa työhyvinvointia, eikös? ✘ Mulle ehkä tärkeintä työnteossa on se, kenen kanssa työskentelen. Ei oo mitään parempaa kuin ympäristö, jossa voi luottaa ympärillään oleviin ihmisiin ja tietää heidän iloitsevan sun kanssa ja lohduttavan silloin, kun on sen aika. Mulle työympäristö on vähän kuin toinen koti ja ihmiset siellä ikäänkuin toinen perhe – ja se on aika ihanaa se <3

✘ Vaihtelevuus ruokkii mun motivaatiota ja inspiraatiota! Teenkin viikottain ja päivittäin monia eri juttuja ja pystyn haastamaan itseäni uusienkin asioiden parissa. Tykkään siitä, että välillä saan vain istua toimistossani kaikessa rauhassa ja toisaalta on myös ihan parasta olla mukana tapahtumissa ja messuilla levittämässä ilosanomaa puhtaasta ja terveellisestä ruoasta sekä eettisistä toimintatavoista. Sen voin kertoa, että harvoin tulee kerkeää tulla tylsää, heh!

✘ Meillä on tosi hyvät puitteet pitää itsestämme huolta ja se motivoikin mua tekemään niin. Meillä on keittiö, jossa voi halutessan kokata lounaan vaikka koko työporukalle ja oma kuntosali jossa voi käydä tekemässä vähän taukojumppaa, tai tulla vaikka aamulla treenaamaan ennen omien hommien aloittamista. Mä itse pyrin vetämään aina tunnin/parin välein pari leukaa, joten pystyn töidenkin lomassa treenaamaan kohti tavoitteitani 😉 Mulla on mun toimistossa myös trampoliini, jolla hyppiminen tekee hyvää niin keholle kuin ajatuksen juoksullekkin – etenkin keskellä toimistopäivää!

+ Se, että pääsen toteuttamaan ja työskentelemään mun omien arvojen ja arvomaailman parissa on ihan mielettömän palkitsevaa. On ihan mahtava seurata miten maailma muuttuu ja ihmisten tietoisuus lisääntyy päivä toisensa jälkeen 🙂 Ero on ihan mieletön, jos miettii missä oltiin vielä muutamakin vuosi sitten!

+ Mulle on tärkeää, että mä koen olevani vapaa työskennellessäni. Vapaus tuo myös vastuuta, mutta sen mä kannan mielelläni, kun kiitoksena saan joustoa omien menojeni ja harrastusten mukaan. Joustavuus ja vapaus on yks isoimmista luottamuksen osoitus ja siitä oon kiitollinen päivittäin.Mikään työhän tuskin on aina ihanaa ruusuilla tanssimista, mutta mä oon sitä mieltä että kun keskittyy haasteiden ja vastoinkäymisten sijaan positiivisiin juttuihin niin hommatkin kasvaa aivan uudelle tasolle! Ne pienet ahdistuksen ja epätoivon hetketkin on omalla tavallaan tärkeitä kasvunpaikkoja, jotka kannattaa käyttää hyödyksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille – toivottavasti teilläkin oli tällä viikolla unelmien työpäiviä,
<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

 

Aino

Yksi vastaus artikkeliin “3x miksi mun työ on mulle unelma”

  1. Tänään 5.10 on myös maailman opettajien päivä. Ja mulle varhaiskasvatuksen opettajana tämä on molempia. Mun työssä on parasta se, että tunnen ja näen tekeväni jotakin tärkeää, pääsen suunnittelemaan itse vaihtelevia työpäiviä ja työtäni ja saan nauraa töissä joka päivä 🙂 Kyllä se luo paljon hyvinvointia mulle!!<3

    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta