Kun paino vaan nousee, nousee ja nousee

Mä en oo aikoihin puhunut mistään painoon liittyvistä asioista. En liiemmin laihdutuksesta enkä myöskään siitä vähemmän puhutusta: nimittäin hallitsemattomasta painonnoususta.

Kumpikaan niistä ei oo pitkään aikaan olleet mulle mitenkään isoja, elämää määritteleviä asioita enkä sen takia ole halunnut sen kummemmin tuoda niitä esille. Mulla kuitenkin on kokemusta molemmista ja nyt musta tuntuu, että haluan puhua jälkimmäisestä ja kertoa vähän miltä se tuntuu, kun paino vaan nousee eikä asialle mahda mitään.

Ja ehkä me tarinan edetessä löydetään myös syy sille, miten se nousu vihdoinkin loppui ja kääntyi laskuksi 🙂Kaikki (ja oikeastaan myös blogin kirjoittaminen!) alkoi siitä, kun olin kyllästynyt peilikuvaani ja löysään olemukseeni. Muutin kertaheitolla niin ruokavalion kuin liikuntatottumukseni ja jo lyhyen ajan jälkeen aloin huomaamaan positiivisia muutoksia, kun paino tippui ja vaatteet löystyivät päällä.

Mun keinot ei kuitenkaan olleet ne parhaat ja kehonkoostumusmittauksessa selvisi karu totuus: rasvamassan pudottamisen sijaan olin menettänyt runsaasti lihasta.  Tässä vaiheessa olin myös onnistunut saamaan itseni rasitustilaan harrastamalla liikaa liikuntaa ja syömällä siihen nähden aivan liian vähän. Ja samaan aikaan myös kuukautiseni jäivät pois..

Uskon sen olleen alku kaikelle lihomiselle, vaikka se alkoikin vasta reilun vuoden myöhemmin.Nimittäin kun keho joutuu tuollaisen stressin alle, ei se siitä kovin helposti tokene. Kun treenaaminen järkevöityi ja lihasmassaa alkoi kerääntyä, mun suolisto rupesi oikuttelemaan eikä se parantanut yhtään kehon stressitilaa. Se kevät oli tuskainen ja jouduinkin tekemään paljon töitä saadakseni sen kuntoon – ja siitä alkoikin oma kiinnostukseni puhtaaseen, luonnonmukaiseen ruokavalioon.

 

Suolisto onneksi tuli kuntoon ja elämä alkoi taas luistamaan. Opiskelin ja tein kahta työtä samaan aikaan, sekä treenasin monta kertaa viikossa ja joskus jopa useasti päivässä. Nyt kun mietin sitä aikaa niin homma oli ihan tolkutonta ja ihmettelen, miten jaksoin sen kaiken?  Sekoitin kroppaani vielä entisestään tekemällä Kehokuurin, joka sai mun stressitasot nousemaan entisestään. Se oli todellinen osoitus tahdonvoimasta ja siitä, mihin ihminen pystyy jos vaan tarpeeksi kovasti haluaa – toivon vain, että mulla olis ollut jo silloin myös järki mukana touhuissani.Opiskellessani lisää liikunnasta, ravitsemuksesta ja hormonitoiminnasta tajusin vihdoin alkaa löysäämään tahtia. Aloin vihdoin tajuamaan, että jo pelkästään mun korkeat stressitasot pitää huolen siitä että kuukautiset pysyvät poissa ja aloinkin keräämään keholle voimavaroja hormonitoiminnan tasapainottamiseksi.

Aloin nukkumaan enemmän, rentoilemaan enemmän, liikkumaan fiksummin ja tietysti syömään paremmin.

Mitä tapahtuu, kun keho joka on ollut pitkään jumissa ”taistele ja pakene” -tilassa saa yhtäkkiä enemmän ravintoa? Se säilöö kaiken ja pitää niistä tiukasti kiinni. Kaikesta, kerrankin kun sitä ravintoa on yli tarpeiden! Kun ensimmäistä kertaa huomasin painon alkavan kertyä salakavalasti elin kesää 2014. Silloin se ei haitannut mua ollenkaan vaan olin tyytyväinen, että jotain tapahtui sillä se antoi toiveita tulevasta, sillä halusin kovasti hormonitoimintani tasapainoon.
Syksyllä 2014 selätin vihdoin myös uniongelmat ja niin kuukautisetkin palasivat. Uskoisin, että tässä vaiheessa painoa oli kertynyt jo noin kymmenisen kiloa ja muistan, että silloin se rupesi jo vähän ahdistamaan. Ahdistus. Se on aina huono asia, mitä tulee painonpudottamiseen..

Kuukausi myöhemmin mursin jalkani ja liikunnan harrastaminen oli mahdotonta. Paino jatkoi nousuaan ja muistan kerran saunaan mennessäni seisoneeni peilin edessä miettien, että miten mulle kävi näin. Vielä vuotta aikaisemmin olin ollut ”elämäni kunnossa” ja nyt turvonneena isompi kuin koskaan.En halunnut lannistua siitä, vaan itseasiassa opin tykkäämään omasta pyöreämmästä muodostani. Kuitenkin se vaikutti omalla tavallaan itsetuntooni sillä musta tuli todella ujo, ja ehkä jopa vähän arkakin, deittailun suhteen.. Ja hassusti ne arvet on jääneet mulle edelleen, vaikka oonkin todella tyytyväinen peilikuvaani. Oman kokemuksen mukaan painonhallinnassa onkin vaikeinta pitää oma pää mukana touhussa.

Okei. Paino oli noussut ja jalka murtunut. Mitä sitten tapahtui? Mun elämä jatkui samalla tavalla, ainaisena ikiliikkujana. Juoksin aamusta iltaan paikasta toiseen ja tein kokoajan jotain. Mun koko elämä oli yhtä aikataulua ja vapaata oli vain harvoin ja suunnitellusti. Arvatenkaan en ollut vieläkään päässyt irti stressistä ja se esti mun painoa palautumasta uomiinsa, vaikka harrastinkin liikuntaa aktiivisesti. Vai ehkä juuri sen takia?

Olen elävä esimerkki siitä, että ”syö enemmän kuin kulutat” ei ole ratkaisu painonpudotukseen. Mun tilanteessa se ei toiminut, kun olin onnistunut rasittamaan mun kehoa stressillä jo vuosien ajan – eikä sellainen tilanne purkaudu hetkessä. Aina välillä paino tippui, kun kokeilin jotain uutta (esimerkiksi pätkäpaastoa), mutta tilanne ei kuitenkaan palautunut ennalleen.

Joten päätin unohtaa koko asian ja antaa olla.Ja niin mä teinkin. Kunnes kuukausien päästä viime keväänä huomasin, että aiemmin kiristävät vaatteet on alkaneet löystyä ja peilikuva kaventua. Enkä ollut tehnyt mitään (!!!) asian eteen! Ainakaan tietoisesti.

Vuoden vaihtuessa mä päätin pitäväni tiukasti kiinni mun työajoista ja lopetin töiden tuomisen kotiin. Ja onnistuin siinä! Se teki mut tosi onnelliseksi. Hassusti kyllä sairastelin keväällä aika paljon, enkä voinut oikeastaan edes treenata, joten tein kaikkea muuta kivaa: vietin aikaa ystävien kanssa, harrastin Ismon kanssa ja ihan vaan oleskelin.

Mun arki rentoutui kokonaisuudessaan.

Hauskaahan tässä on, että tänä vuonna oon varmaan syönyt eniten karkkia, sipsejä ja roskaruokaa ja nautiskellut alkoholia useammin mitä kertaakaan viimeisten viiden vuoden aikana. Ja silti mä saan viikottain kuulla, kuinka oon laihtunut. Oon kuulemma nykyään kuin varjo entisestäni ja kieltämättä olokin on niin paljon kevyempi!Omalla kohdallani mä koen, että kehon liiallinen rasittuminen sai aikaan voimakkaan ja hallitsemattoman painonnousun ja ainoa keino mikä siihen auttoi oli stressitilan purkaminen. Rentoilu. Elämästä nautiskelu! Ihan vaan oleminen ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta.

Toki myös treenaamisella ja fiksulla ruokavaliolla on paikkansa ja ne on todella tehokkaita painonhallinnassa. Mutta stressin vaikutusta ei kannata aliarvioida ja harmillisesti sen määrää on usein itse hankala tajuta.. Kannattaa siis kuunnella, jos joku läheinen on huolissaan sun jaksamisesta – siinä voi usein olla perää, vaikka oma olo olisikin täysin voittamaton 😉

Tulipas pitkä teksti! Toivottavasti saitte siitä jotain irti. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia? Ajatuksia? Kysymyksiä? Kommenttiboksi on auki teitä varten <3

Lempeydellä,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto