Kuka olisi uskonut?

Hyvää syntymäpäivää, minä! Vau. Tänään tuli mittariin täyteen maagiset 27-vuotta ja ei voi kyllä muuta sanoa, että onpahan ollut vuosi. Tässä iässä syntymäpäivät ei sinällään tunnu enää miltään, mutta näinä päivinä on aina hauskaa pysähtyä hetkeksi miettimään kulunutta vuotta ja omaa elämäänsä.

Ja tänään se nostaa ihan valtavan leveän hymyn mun kasvoille.Nuorempana ajattelin, että menisin naimisiin 26-vuotiaana. Jotenkin aikaisemmin pidin tätä ikää ”aikuisena” ja aikuiseen, tasapainoiseen ja onnelliseen elämään mun mielessäni tietysti kuului mies, omakotitalo ja kaikkea muuta idyllistä. Jotenkin tää ajatus iskostui niin syvälle muhun itseeni, että siitä on ehkä ollut vaikeinta päästää irti – tajuta, etten ole epäonnistunut tai yksinäinen vaikka alkuperäinen ajatus mun omasta onnesta oli erilainen.

Onnea kun on niin monenlaista. Hassua on, etten sillon edes osannut kuvitellakkaan kuinka onnellinen voisin olla muuten. Oon onnellinen, että oon aina rohkeasti tehnyt asioita omalla tavallani – kyseenalaistaen ne omat kuvitelmani ja haaveeni. Jos en olis tehnyt niin, en olis nyt tässä. Oon siitä onnekas, ettei mun onni vaadi mitään glitteriä tai glamouria. Se koostuu ihan tavallisista, arkisista asioista. Ja sitten ne kaikki satunnaiset glitterit ja glamourit – ne tekee mun elämästä entistä kivempaa silloin kun sattuvat kohdalle, mutta ei kuitenkaan määritä mun onnea. Sillä sen teen minä itse <3

Ihanaa viikonloppua!

Rakkaudella,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Ihanan kamala kevät

Rakastan kevättä, jatkuvasti lisääntyvää valoa ja lumen alta pilkottelevaa asvalttia. On ihanaa kaivaa kaappien kätköistä pirteänä hehkuvat kevättakit ja kesän tuloa enteilevät varrettomat tennarit. Seisoskella hetki suorassa auringonpaisteessa lämmitellen ja nurkan takana palella varjossa.Vaikka kuinka paljon nautinkin keväästä, tuo se aina mukanaan myös ihan loputtoman väsymyksen. Jo viimeisen viikon musta on tuntunut, että voisin vaan nukkua nukkumisen perään. Itseasiassa haluaisin vaan piiloutua neljän seinän sisään pariksi päiväksi, jotta voisin vaan nukkua yksikseni ilman yhtään mitään häiriötekijöitä. Se on ärsyttävää, sillä samaan aikaan haluaisin tehdä kaikkea muuta: treenata, nähdä ystäviä, kirjoittaa, lukea, siivota, kokkailla ja vaellella ympäriinsä ulkona nauttien siitä rakastamastani keväästä.

Ja mä uskallan väittää, etten oo ainut jolta tuntuu tältä.

Google osasi kertoa, että: Valolla on välitön virkistävä vaikutus. Valoisa aika pitenee, ja nimenomaan illan tunteihin tulee lisää valoista aikaa. Silloin ollaan pidempään ulkona, se taas virkistää ja tämä lykkää nukkumaanmenoa. Aamuherätys on kuitenkin samaan aikaan. Uni jää niukaksi ja usein katkonaiseksi, eikä virkistä tarpeeksi. Eli tää mun tuntema väsymys on siis todellista.

Kuitenkin jos voitan väsymykseni ja raahaudun töiden jälkeen sängyn sijasta treenaamaan tai ulkoilemaan, on olo loppuillan kun toisella ihmisellä! Se väsymys on vaan niin kova, ettei homma ole ihan helpoimmasta päästä. Tiedätkö mistä puhun? Onko sulla hyviä vinkkejä kevätväsymyksen selättämiseen?

Onneksi mulla on Tsemppikerho ja ihania kavereita, joiden läsnäolo tsemppaa treenaamaan. Tälläsissä tilanteissa sitä kyllä huomaa kuinka paljon sillä on merkitystä! Vaikka eiköhän sitä kerran vuodessa vois myös antautua sille väsymykselle ja ottaa vähän iisimmin.

<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto