Hasselpähkinäinen banaanileipä

Mulla on paljon outoja tapoja, jotka on tietysti mun omasta mielestä tosi hauskoja ja hyödyllisiä. Yksi asioista jonka suhteen on aika ehdoton on se, ettei ruokaa saa heittää roskiin. Missään nimessä! Kotona kokkailenkin usein aika paljon kaikenlaisia yllättäviä mestariteoksia yksinkertaisesti yhdistämällä raaka-aineita, jotka olis kattilan sijasta joutunut hyvin pian biojätteeseen.

Tänään oli taas sellainen päivä. Oon ollut taas viikonlopun maalla ja yllättäen meiltä eilen katkesi sähköt useaksi tunniksi, mikä tietysti muutti mun ruokailusuunnitelmia illan osalta. Niinpä aamulla löysin keittiöstä todella kypsiä mustapilkkuisia banaaneja ja eilisen kaurapuuron jämät, ja päässä alkoi raksuttamaan.. Syön usein viikonloppuisin aamiaiseksi jonkin herkullisen lettuannoksen, mutta tällä kertaa mä päätin tehdä toisin!

Ja niinpä mä hain kanalasta juuri munittuja kananmunia ja päädyin valmistamaan todella, todella pitkästä aikaa banaanileipää. Olin niin onnellinen mun syömättä jääneestä kaurapuurosta sillä sen ansiosta sain leipään aivan täydellisen mehevän rakenteen! Mikään kuiva pikapuuro ei käy, vaan kaurapuuron ois siis mielellään oltava oikein mehevää ja pitkään haudutettua – tästä mä oon aika tarkka ja tää onkin yks niistä mun kuuluisista outouksista, joita kaikki ei tunnu ymmärtävän.

Hasselpähkinöilläkin oli alunperin toinen kohtalo, mutta onneksi asiat päätyi parhain päin ja ne löysi tiensä tähän luomukseen – nimittäin ilman niitä tää leipä ois saattanut jäädä vähän valjuksi. Tai siis tietysti jos tykkää banaanista ja puurosta (niinkuin minä!), mutta niiden maku tuo oikein virkistävän lisän kokonaisuuteen. Halutessaan ne siis voi jättää pois, mutta en suosittele 🙂

HASSELPÄHKINÄINEN BANAANILEIPÄ
4 kypsää banaania
3 dl kaurapuuroa
2-3 dl mantelimaitoa
1 rkl psylliumia
1,5 dl heraproteiinia, vanilja
2 dl hasselpähkinöitä
kaksi kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

Laita kaikki ainekset hasselpähkinöitä lukuunottamatta blenderiin. Aloita lisäämällä vain 2 dl mantelimaitoa ja lisää tarpeen vaatiessa vähitellen lisää! Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä joukkoon hasselpähkinät ja blendaa vai hetken verran, jotta taikinaan jää pähkinöistä mukavaa purutuntumaa. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Anna banaanileivän jäähtyä ja vetäytyä vuoassa noin puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Valmiin banaanileivän nautiskelin terasilla itsetehdyn kinuskijäätelön kera. Mmm-mm-mm! Nyt onneksi taas muistan kuinka helppoa banaanileivän leipominen on ja veikkaan, että se tulee pelastamaan mun monet kylmät syksyiset illat.

Miten on – banaanileipä IN vai OUT?

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Välillä yksinäisyys itkettää

Positiivinen, reipas, sosiaalinen ja (vähän ehkä jopa liiankin?) puhelias. Ne on adjektiiveja, jotka varmaan lähes jokainen mut tunteva ihminen liittää muhun – ne on iso osa mun identiteettiä, sitä kuka mä olen. Mä oon se tyyppi, joka on luotu ihmisten seuraan ja tuun toimeen kaikkien kanssa, viihtyen hyvin todella monenlaisessa seurassa.

Tällä hetkellä asun viiden vuoden sisään kolmannessa kaupungissa. Oon siis kahdesti jo jättänyt mun kaverit kauas, satojen kilometrien päähän ja lähtenyt yksin kohti tuntematonta. Onneksi mulla on aina ollut aika helppoa löytää kavereita enkä oo koskaan jäänyt vellomaan yksinäisyyden tunteeseen. Mutta silti, siitä huolimatta ettei mulla ole kavereista pulaa mä silti välillä tunnen olevan tosi yksin.

Se selittämätön tunne tulee aina ajoittain ja onnistuu lamaannuttamaan mut aina hetkeksi.

Ehkä yksinäisyys ei oo paras sana kuvaamaan sitä mun tunnetta sillä se ei riipu mitenkään siitä oonko seurassa vai en – saatan nimittäin kavereidenkin keskellä tuntea olevani aivan yksin. Lapsena kaikki oli niin helppoa kun ikätovereiden elämä muodostui aikalailla samoista asioita, mutta nyt musta tuntuu välillä ettei kukaan ymmärrä mua.

Onko kellään teistä koskaan samoja tuntemuksia? Mullahan on elämässä kaikki tosi kivasti ja fiilistelen sitä, että mulla on mahdollista tehdä mulle tärkeitä ja mielekkäitä asioita. Mä oon aina ollut aika omalaiseni ja monesti mun vapaa-ajan viettotavat poikkeaa muiden jutuista paljonkin – en tiedä eristänkö itseni tiedostamattani tarkoituksellisesti muista, mutta toisaalta.. miksi tekisin jotain itselleni vähemmän mieluisampaa siksi että tekisin sen toisten kanssa?

Usein mä myös viihdyn hyvin paljon yksin, mutta Yhteenkuuluvuuden tunne ja se, että kokee itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi taitaa olla ihmisluonnolle perustarpeita. Ehkä se on niiden vähäisyys, mikä aina ajoittain saa kyyneleet virtaamaan vuolaasti.

Positiivinen, reipas, sosiaalinen ja puhelias – sitä kaikkea mä oon. Ja niiden lisäksi välillä ihan pirun yksin.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa