Kesäjuhlat ja brunssineitsyys

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Hehhhehhee siinäpä lausahdus, jonka päästän ilmoille raivostuttavan usein. Mun mielestä kuitenkin sen loppuun sopisi ”loistava seura, paras mieli” kuin nenä päähän nimittäin juuri nimenomaan hyvä ruoka yhdistettynä loistavaan seuraan teki mun tästä viikonlopusta loistavan! Ikimuistettavan ihanan.

Nyt mä kirjottelen jo onnellisesti mun uudessa kodissa kaikkien mun muuttolaatikoiden keskeltä mitä en ois millään voinut uskoa eilen todeksi. Muutot on ahdistavia: mulla teki mieli nakata koko mun omaisuus roskiin tai jotain muuta yhtä radikaali – pakkasin tavaroita ilman logiikkaa vähän sieltä sun täältä, pyykkäsin, siivosin ja panikoin yhtä aikaa. Sitten tein fiksusti ja lopetin panikoimisen, menin suihkuun, laittauduin nätiksi ja lähdin viettämään iltaa hyvän ruoan ja loistavan seuran parissa.

SONY DSC SONY DSC 10660999_10152635208806233_508320348_n SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSC SONY DSCIMG_1449IMG_1448Mun ei tarvinut viettää kuin hetki Marissan, Petran, Annan, Millan, Marikan ja Elinan (sekä niiden pahempien puoliskojen, hahha!) seurassa ja olin onnistunut jo täysin unohtamaan stressaavan muuton. Nauru raikasi ja ruoka maistui! Muut oli hääränneet pitkän päivän tarjottavien parissa ja mä sain onnekkaasti saapua valmiiseen pöytään pitkän päivän jälkeen. Kiitos kaikille – teitte mut tosi onnelliseksi <3 Kokit oli onnistunu aivan loistavasti ja pöytä notkui jos jonkinmoista herkkua eikä ruoka kyllä pitkään aikaan oo maistunut niin hyvältä mitä se eilen maistui.

Mun panostuksena oli tietty raakakakku, jonka GreenStreet tarjosi meidän iloksi. Kakku oli siis mun luomus ja yhdistin rohkeasti kirpsakan tyrnin sekä makean mangon. Tein sitä ekaa kertaa ikinä, joten tietty mua vähän jännitti millasen vastaanoton se sais 😉 Mutta voiko raakakakku koskaan olla pahaa? Okei, voi se. Mutta tää kyllä oli ihan superhyvää! Ihanan raikasta ja kevyttä – niin hyvää, että se hävisi pöydästä alta aikayksikön.

Ruokaa tärkeämpää oli kyllä se seura sillä hyvässä seurassa pahakin ruoka varmasti maistuu paremmalta. Tää on vaan epäilys sillä en edes muista millon viimeksi olisin syönyt pahaa ruokaa.. 😀 Oltais varmasti voitu istua siinä pöydässä aamuun asti jutellen niitä näitä kuin oltais tunnettu ikuisuus, vaikka todellisuudessa mä tapasin osan tytöistä vasta eilen ekaa kertaa enkä oo ketään tainnut tuntea ”oikeassa elämässä” puolta vuotta pidempään. Ja silti nää tytöt on mulle jo nyt ihan älyttömän rakkaita! 

10603152_10152635208731233_191630856_nIMG_1454 IMG_1452Tänään sitten aamulla heräsin reippaana hymy valmiiksi naamalla onnistuneen illanvieton jälkeen ja hymy leveni entisestään kun muistin myös aloittavani aamun loistavassa seurassa Sandron brunssilla. Niin se vietiin tämänkin tytön brunssineitsyys! Vuosi sitten Helsinkiin muuttaessa kuvittelin käyväni brunssilla vähintään joka sunnuntai.. hahha, niinpäniin 😀

Sandron pöydät notkui jos jonkinmoista herkkua ja tälläinenkin ruokavammainen sai syötyä itsensä kylläiseksi. Gluteeniton leipä oli loistavaa, salaatit ihanan raikkaita, hedelmät tuoreita ja kakkupöydästäkin löytyi mulle jopa kolmea erilaista vaihtoehtoa! Mä en yleensä tykkää käydä ulkona syömässä sen takia, koska musta tuntuu että maksan turhasta sillä lähes kaikessa on joko gluteenia tai maitoa, joten sanomattakin selvää että tänkin suhteen Sandro oli aivan nappivalinta.

Mistä löytyy teidän mielestänne Helsingin paras brunssi? Haluan ehdottomasti käydä kokeilemassa muitakin hyväksi havaittuja paikkoja, joissa ei ruokarajoitteisten tarvi poistua nälkäisenä 😉10634394_10152435900128124_1480919214_nTänä viikonloppuna siis ”hyvä ruoka, parempi mieli” todellakin yhdistyi siihen loistavaan seuraan. Iso kiitos vielä kaikille <3 Brunssin jälkeen vielä pohdin mun ihmissuhteita Oman Elämäni Inventaarion kautta ja musta oli ihana tehdä se hymyssä suin. Oon onnistunut ympäröimään itseni ihmisillä, joista saan ihan uskomattoman paljon energiaa sekä hyvää mieltä ja se on mun mielestä yks elämän isoimmista rikkauksista

Oon niin onnellinen siitä kuinka ihania ihmisiä mun elämässä on – sellaisia, joiden kanssa mulla on niin paljon yhteistä että toinen arvaa sanomattakin toisen ajatukset. Nainen voi olla naiselle susi, mutta myös korvaamaton aarre <3 Ei tarvi miettiä mitä sanoisi tai mitenpäin olisi sillä kelpaa just sellaisena millasena sattuu olemaan, vaikka väsyneenä ja muuton stressaamana. Parastahan se on, että yhdessä vietetyn ajan jälkeen ei oo enää väsynyt tai stressaantunut, vaan täynnä hyvää mieltä ja energiaa.

Sain niin paljon energiaa eilisestä illasta ja aamun brunssista, että suoriuduin mun muutosta ilman apua ihan supernopeassa ajassa. Miettikää että mä eilen kuvittelin hajoavani tän muuton kanssa palasiksi, mutta tänään selvisin siitä alle tunnissa – yksin! Laatikot on vielä purkamatta, mutta uudessa kodissa on hyvä olla mun ihanan kämppiksen kanssa. Viikko sitten vielä pelotti miten onnistun taas kämppiselämässä, mutta enää mua ei pelota – olemalla aidosti oma itsensä ja puhumalla rohkeasti omista tunteista selviää tosi pitkälle.

Vaikka mun eilinen postaus käsittelikin ihmissuhteita vähän surumielisemmin niin oon myös kiitollinen mun lapsuuden ja nuoruusvuosien kokemuksista, koska nyt mä osaan arvostaa ja olla kiitollinen tästä kaikesta ylitsepääsemättömästä onnellisuudesta sekä rakkaudentunteesta sen ansaitsemalla tavalla <3

Ihanaa sunnuntai-iltaa,
<3 Aino

PS. Kiitos Elinalle ja Annalle osasta kuvista! Ootte korvaamattomia.

Sanojen voima

”Nainen on naiselle susi.”

Eilen kahvikupin ääressä kyseinen lausahdus pompsahti ilmaan pöydän toiselta puolelta. Hetken mietittyäni säikähdin sen todenperäisyyttä. Nykyään mulla on paljon ihania ihmisiä mun ympärilläni, mutta silti mun arjessa on osallisena liikaa sellaisia ihmisiä joiden vilpittömyyteen en uskalla luottaa. Aivan liian monet edelleen aiheuttaa mussa jatkuvasti hämmästystä ja ihmetystä omalla käytöksellään sekä sanavalinnoillaan. Toki mun menneisyydel voi olla osansa kaikkiin epäilyihin.

Hassuja sanavalintoja. Ovelaa piikittelyä. Asioiden sanomatta jättämistä. Kieroilua. Porukasta pois sulkemista.

On aika kurjaa joutua jatkuvasti miettimään ihmisten vilpittömyyttä ja rehellisyyttä. Mä olen tosi avoin ihminen ja haluaisin hirveästi uskoa kaikista ihmisistä ennemmin hyvää kuin pahaa. Jaan herkästi omia ajatuksiani sekä tunteitani muille enkä jaksaisi pelätä sitä, että sitä käytetään mua vastaan.Mä yritän itse olla mahdollisimman reilu kaikille. Haluan aina puhua heti suoraan jos jokin asia ei miellytä ettei vaan vahingossakaan syntyis väärinkäsityksiä eikä kellekkän tulis paha mieli. Silti se oman mielipiteen sanominen välillä pelottaa: mä pelkään edelleenkin tulevani kiusatuksi ja tuomituksi ilman, että mulla on varaa vaikuttaa siihen. Onko se reilua, että huhupuheilla ja juoruilulla riistetään toisen elämästä ilo ja onni?

Vaikka se on yleensä minä, jolle se paha mieli tulee, niin silti mua harmittaa enemmän niiden toisten puolesta: säälittää, että joku saa kiusaamisesta ja mollaamisesta jonkinlaista tyydytystä omaan elämäänsä. Mietin monesti kuinka kurjasti asiat sellaisella ihmisellä pohjimmiltaan on?

Lapsena mä olin kiusaaja. Vahingossa ja tahtomattani. Olin silloin heikko ja kiusattu, joten siirtymällä kiusaajien puolelle koin pelastautuvani. Näin jälkeenpäin mietittynä se ei kyllä todellakaan ollut mikään pelastus. Kiusaa tai tule kiusatuksi. Ainakin meidän yläasteella oli jo aika karu meininki eikä kyllä siellä kiusaajien jengissä tunnettu mitään todellista ystävyyttä, vaan valtapeli ja kieroilu oli osana jokaista päivää. Oli raskasta kun ei voinut luottaa kehenkään, vaan kaikkea mitä teki tai sanoi saatettiin seuraavana hetkenä käyttää sua vastaan.

Oikeastaan kaikki taisi lähteä jo ala-asteelta, jolloin olin ”opettajan lellikki”. Tuntuu epäreilulta, että siitä että on hyvä jossain niin rankaistaan. Ehkä se oli jo silloin se kateus, mikä sai sen aikaan? Se näkyy vielä tänäkin päivänä sillä oon tosi arka ottamaan kehuja tai kiitosta vastaan tekemästäni työstä – tai ylipäätään mistään. En halua olla esillä tai nostaa itseäni korokkeelle muiden arvosteltavaksi.

Lukioon menin onneksi toiseen kaupunkiin ja sain jätettyä ”mean girls” -meiningin taakse. Uusiin ihmisiin tutustuessani olin arka ja varovainen, mutta onneksi sain ympärilleni aidosti ihania ja vilpittömiä ihmisiä. Ja olihan mulla onneksi mun harrastusten kautta ihan eri kaverit sekä lapsuudenystävät, jotka kaikki on edelleenkin tosi tärkeitä mun elämässä. Ne aarteet jotka on mun puhelimessa pikanäppäimellä valittavissa silloin, kun itkettää. Tai naurattaa!

Mä en kerro tätä teille siksi, että olisin ylpeä lapsuuden valinnoistani sillä jos jotain mä mun elämässäni kadun niin se on kiusaaminen. Mä toivoisin, että mulla ois ollut rohkeutta olla oma itseni ja valita toisin. Rehellisesti sanottuna en edelleenkään oo pystynyt antamaan sitä itselleni anteeksi, vaikka koitan jatkuvasti kertoa itselleni sen mitä kerron nyt teille: lapset eivät tajua. Siksi meillä vähän jo elämää nähneillä on tärkeä rooli kiusaamisen estämiseksi.

Oon iloinen siitä, että lukiolaisten #kutsumua -kampanja on levinnyt sosiaalisessa mediassa laajasti! Mä toivon sen saavan aikaan paljon positiivista muutosta sekä rohkeutta myös lapsissa ja nuorissa seisoa rohkeasti kiusaajia vastaan. Mutta toivon myös aikuisten kiinnittävän kampanjaan huomiota sillä ei meidänkään käytös todellakaan ole aina kovinkaan esimerkillistä. Oon sekä kuullut että kokenut niin törkeitä juttuja työpaikkakiusaamisesta, että lasten kiusaaminen ei kummastuta yhtään jos kotona otetaan kaikesta siitä mallia.. Lapsi ei välttämättä tajua kiusaamisensa seurauksia, mutta kuinka raukka aikuisen pitää olla että tuottaa tietoisesti toiselle tuskaa?

Älkää kiusatko. Se jättää jälkeensä syvät arvet, joiden parantumiseen menee kauan aikaa ja jotkut arvet ovat niin syviä, että niistä jää ikuinen jälki.

Ja niiden arpien kanssa on aika raskas oppia elämään – mä opettelen sitä itse vieläkin.

<3 Aino