Mielipiteitä Maximista + HYVVEE VAPPUU !

Ootte varmaan huomannut, että näitä Maximin urheiluravinteita on pyörinyt viimeaikoina täällä mun blogin puolella vähän liiaksikkin asti. Oisin voinut näistä vähemmänkin postailla, mutta koska olin näistä tosi mielissään niin halusin aina näitä teille hehkuttaa! Nyt ajattelin tehdä tälläsen koonnin näistä joissa saan mun mielipiteen selkeästi esille.

Sain siis Maximin tuotteita Buzzadorilta testaukseen, sillä pääsin osaksi Maximin BuzzadorBLOG -kampanjaa. Perus buzzauksesta ei siis ollut kyse, vaan mun oli tarkoitus testailla tuotteita ja sitten bloggailla mielipiteitäni niistä.

Urheilujuomia en oo ennen käyttänyt, joten ne oli mulle kokonaan uus juttu. Ja itseasiassa nää taitaa jäädä säännöllisesti käyttöön aina pitempikestosiin treeneihin, tykästyin nimittäin aika kovasti 🙂 Sain siis kahdenlaista urheilujuomaa testattavaksi – Hypotonic Sports Drink:iä sekä Total Hydration:ia.

Urheilujuomathan sisältää hiilareita ja mineraaleja eli nää toimii treenin aikana sekä energianlähteenä että nestetasapainon ylläpitäjinä. Hikoillessa kun kropasta haihtuu muutakin kuin vettä, niin varsinkin pitkäaikasissa suorituksissa on ihan suositeltavaa käyttää jotain urheilujuomaa ja mä ainakin oon huomannut niiden tehon – vain 2% nestehukka voi alentaa urheilusuorituksen tehoa jopa 20%. Urheilujuomaa voi käyttää myös ennen treeniä suorituskyvyn parantamiseksi – itse join muutaman kerran drinkin ennen juoksulenkkiä ja kyllä toimi 😉

Hypotonic Sports Drink:iä mulla on lemon-limen makuisena ja se on siis jauhetta, jota annostellaan juomapulloon ja hurautetaan sitten vesi sekaan – 100g:ssa jauhetta on 359kcal ja pelkästään hiilareita – 90grammaa! Total Hydration on puolestaan appelsiinin makuinen poretabletti, joka jauheen tavoin sekoitetaan veteen – 100g:ssä on 345kcal ja 77g hiilareita. Molemmat oli helppo juoda, ei tullut sellasta ällöttävää oloa kurkuun tai pahaa makua suuhun – itseasiassa molemmat oli tosi hyvä, varsinkin tuo appelsiini 🙂

 

Ennen tätä Maximin testausta en ollut syönyt kaupan protsku/energia/tms patukoita useampaan vuoteen – kerran oon kyllä kokeillut, mutta kokemus oli niin karu, että se jäi ainoaksi laatuaan. Jotenkin oon mieltänyt nää tälläiset patukat turhiksi, pahvisiksi ja mauttomiksi karkin korvikkeiksi, joita vedetään kaksin käsin kun yritetään laihduttaa ja hillitä herkkuhimoa. Tän testauksen jälkeen kyllä suhtaudun näihin patukoihin paljon positiivisemmalla mielellä! Yhdenkään koostumus ei ollut epämiellyttävä vaan kaikki oli helppo syödä, pureskella ja niellä 😉

Maxim Energy Bar100g sisältää: P 5,3g / H 71,0g / R 8,4g. Nää on tarkoitettu antamaan energiaa joko ennen treeniä tai treenin aikana – itse söin omani aina ennen suoritusta 🙂 Energiaa niistä kyllä tosiaan sai eli toimivat hyvin tarkoituksessaan! Mulla oli testissä kahta makua: sweet&salty sekä caramel.

Caramel oli ihan hurjan makeaa, aivan liian makeaa mun makuuni – itseasiassa kun söin ton yhtenä aamuna tyhjään mahaan ennen salitreeniä, niin juoksumatolla meinas pala lentää kun siitä makeudesta tuli vähän huono olo 😀 Tai itseasiassa patukan syöminen oli nautinto – siinä on ihanan rapsakka, hieman myslimäinen kerros tuossa välissä, mutta se jälkimaku on se mikä menee yli. Heh.. toinen kokeilukerta kyseisen maun kanssa meni onneksi paremmin ja makeuskaan ei haitannut niin paljoa, kun oli vähän muutakin pöperöä jo mahanpohjalla.

Sweet&salty oli puolestaan supernamia!! Mä rakastan suolaisen ja makean yhdistelmää ja tässä patukassa tosiaan kyllä tuli niitä ihania suolaisiakin suupaloja, nam 🙂 Ehdottomasti tälläisen voisin napata kaupasta mukaan välipalaksi tarvittaessa – makunsa puolesta jokaisen pennin arvoinen ja loistava herkun korvike!

Maxim Recovery Bar100g sisältää: P 28,0g / H 45,0g / R 11,0g. Näiden avulla palautuminen lähtee heti käyntiin – hiilarit täyttää energiavarastot ja proteiinit korjaa lihasvaurioita. Mä söin näitä aina potkistreenien jälkeen kotimatkalla ja ne oli kyllä siihen tarkoitukseen oikein loistavia, pääsi aina hengissä kotiin oikean ruuan ääreen 😉 Makuja on kaksi: banaani ja caramel-hazelnut – mulla oli niitä molempia.

Tiedättehän ne suklaakuorrutteiset vaahtobanaani-irtokarkit? Tuo banaani maistui ihan samalle! Eli mä en hirveesti lämmennyt sille. Koostumukseltaan se tosin oli kivan pehmeä ja suussasulava, mutta vähän turhan makeaa – tosin se kuorrutteen suklaa oli tosi herkullista.

Carame-hazelnut oli tässä kyllä ehdoton makutestin voittaja – tosi hyvää! Mulla tuli itseasiassa tästä vähän mieleen se sellainen pieni ”pääsiäispatukka” – semmoinen keltakuorinen missä on tipun kuva, jos joku sattuu sellaisen muistamaan 😀 Tääkin oli kivan pehmeetä ja suklaakuorrute ihanan samettista.

Maxim After Training Bar – 100g sisältää: P 27,0g / H 29,0g / R 16,0g. Nimensä mukaan nää on tarkoitettu treenin jälkeen syötäväksi. Nää sopii keliaakikoille sisältäen ainoastaan hydralisoitua vehnägluteiinia sekä paljon maitoproteiinia ja vähän sokereita! Makuja on hazelnut-chocolate crisp ja dark chocolate.

Ja nyt mun on ihan pakko myöntää, että toi hazelnut-chocolate crisp oli aika mitäänsanomaton. Kyllähän sitä söi, mutta ei se nyt mitään älyttömän hyvää ollut – paitsi ne suklaahippuset, ne oli ihania. Kaikenlisäksi jälkimaku oli vähän.. äkänen? Sellanen vähän turhan vahva, veikkaan että johtui just niistä suklaahipuista 😀

MUTTA SITTEN ! Dark chocolate – oivoivoivovovoiiii tää on ihan täydellistä! Jokaisen ihmisen pitäis maistaa tätä, ainakin tää sai multa jalat alta ihan täysin 😀 Mähän kyllä rakastan tummaa suklaata ja se on musta parasta, mitä kaupan karkkihyllyillä on tarjota joten ei ihmekkään, että lämpesin tälle täysin. Jos näitä osuu mun silmiin jossain kaupassa niin taidan ostaa kotiin ja tehdä jonkun herkkujemman, hihhi.

Ja vikana muttei vähäisimpänä Maxim Recovery Drink -palautusjuomat jota löytyy suklaan, mansikan ja vaniljan makuisena. 100g sisältää: P 8,8g / H 16,0g / R 0,3g. Tää palautusjuoma on gluteiiniton, rasvaton ja vieläpä vähälaktoosinenkin, vaikka onkin maitopohjainen.

Kaikki maut oli älyttömän herkullisia! Oma lempparini oli kyllä ehdottomasti suklaa. Koostumukseltaan nää oli kyllä aivan ihanan täyteläisiä ja pirtelömäisiä, paljon tuhdimpia entä mitä mun oma normipalkkari 🙂 Ja aika paljon makeampiakin.. vaikka nää tosi hyviä olikin, niin en usko että ihan joka päivä näitä joisin vaikka saisin – mutta sellaisena ”hätäratkaisuna” ja satunnaiskäytössä kyllä kelpaa.

Lähde: MaximSports
 
Huhhuh mikä päivä kyllä ollu! Aamulla ensin viis tuntia töissä, sit viis tuntia kirjastolla ja sitten, kun tuntu että lukemisesta ei tuu enää mitään niin pakkasin kamat ja lähdin salille.. ihana selkä+rinta -rääkki ja ahhh, nyt ollaan valmiita vappuhulinoihin ;D Kivasti tuntee taas treenin jälkeen olevansa elossa.
 
Mä oon aiemmat vuodet viettäny vappuni aina tunturissa, joten tuntuu nyt tosi oudolta olla ihan vaan tutuissa maisemissa. Ja aamullahan mulla alkaa työt tietty heti kuudelta, joten mitään massiivisia juhlia ei tänään siis oo tiedossa, MUTTA sitäkin kivempaa oheispuuhaa – kerätään nyt voimia sillä ens vappuna sitä vietetäänkin opiskelijajuhlaa, hihhiii 😀
 
 
Hauskaa vappua kaikille!<3
Aiotteko juhlia vai onko mulla kohtalotovereita, jotka joutuu heti aamusta töihin..?!

HikiVIIKKO 17


MAANANTAI salitreeni hartiat+hauis+ojentaja, sulkapallo 60min
TIISTAI salitreeni etureidet+vatsat, jooga 20min, potkunyrkkeilytreenit
KESKIVIIKKO jooga 20min, kävely n. 60min
TORSTAI salitreeni selkä+rinta, potkunyrkkeilytreenit
PERJANTAI salitreeni takareidet+pakarat+vinot vatsat
LAUANTAI lepo <3
SUNNUNTAI juoksu/hölkkä-HIIT 30min, salitreeni hartiat+hauis+ojentaja

Siinäpä niitä treenejä sitten taas! Kunnon hikiviikko oli kyllä ja löytyyhän sieltä sitä kevyttäkin treeniä joukosta 🙂 Erityisesti potkistreeneistä oon nauttinu viimeaikoina ihan hurjasti ja mua harmittaa, että ne loppuu kohta. Oon kyllä pohtinut sen jatkamista sillä oon oikeasti innostunut siitä tosi paljon, mutta tällähetkellä se vaikuttas vähän mahdottomalta töiden suhteen. Tahdon myös antaa itselleni mahdollisimman paljon aikaa pääsykokeita varten niiden lähestyessä, joten en tiiä… enköhän mä jonkun järkiratkaisun keksi!

Mua on muuten häirinnyt jo pitkään mun vatsanseutua kiusaava turvotus ja ajoittaiset inhottavat tuntemukset mahassa. Päätin taas vaihteeksi olla hetken ilman maitotuotteita ja oikeasti jo kolmantena maidottomana päivänä mun vatsa voi paljon paremmin ja turvotus oli poissa! Ihan uskomatonta kuinka siitäkin vaivasta pääsi helposti eroon.

Oikeastaanhan mä luovuin vaan maitorahkasta ja raejuustosta – niistä taikaruoista, jotka loppuu aina kaupoista laihdutusbuumien keskellä ;D Ja hienosti pärjäsin ilman! Raejuustoa uskon kyllä pystyväni syömään ilman turvotuksen palaamista (tai ainakin toivon niin… ikävä kesoa<3), mutta maitorahkaa en taida ainakaan ottaa takaisin päivittäiseen ruokavalioon.

Pikaruokaa treenin jälkeen – vaikka aina ei jaksakkaan panostaa, niin mausta ei silti tarvi tinkiä 😉
 
Mulla oli tänään salilla treeniseuraa, jota en ollutkaan hetkeen nähnyt – nimittäin Mäksy ;D Mua on joskus kiusallaan kutsuttu mäksyksi mun hetkellisten kiukkupuuskien (ja sukunimen..) vuoksi, hahha! Tänään mun työkaveri purki koko päivän omaa maanantaivihaansa muhun ja salille päästyäni Mäksy auttoi mua purkamaan sen vihan puntteihin… ja voi vitsi! Kyllä se semmonen pieni agretreeni aina välillä tekee terää – nousi nimittäin painot niin prässissä kuin kyykyssäkin…ihan superia! Ja se kiukkuhan sitten muuttuikin onnistumisien kautta iloksi ja järkyttävän hyväksi fiilikseksi, hihhi.

Pikkuhiljaa rupian uskaltamaan tehdä noilla jaloilla kokoajan enemmän tosissaan, niin että en varo noita polvia kokoajan ja Mäksy tänään tais säikytellä sitä pelkoa vielä entisestään – ei siinä mielentilassa paljon polvien räsähtäminen käynyt mielessäkään 😀 

 
Ootteko muut huomannu, että agrepäivinä treeni sujuis jotenkin paremmin? Onko teillä treeni-alteregoja? 😀
Pitää ehkä jatkossa ennen treeniä tehdä jotain mielikuvaharjotuksia jostain ärsyttävistä jutuista.. painot varmaan tuplaantuis aika nopiaa 😀 !