20. LUUKKU

Jo hyvissä ajoin ennen Joulua kyseiln teiltä toiveita joulureseptiikan suhteen – teidän lempparimakuja ja juttuja, jotka tekee Joulusta Joulun. Toiveita sai esittää ja otin niitä ilolla vastaan, sekä oonkin kehittänyt reseptiikkaa niiden ympärille ja julkaissut niitä pitkin joulukuun, toivonkin että ootte nauttineet niistä!

20. LUUKKU paljastaa pitkän kehittelyn tuotoksen, suussasulavan pehmeän ja erittäin jouluisen kakkureseptin makunaan omena-kaneli-luumu! Mmmmmmm. Pehmeän kevyt koostumus yhdistettynä herkulliseen makuun luo riskiefektin siitä, että kakku saattaa hävitä pöydästä normaalia nopeampaa – onneksi kyseessä on kuitenkin täyttä tavaraa oleva raakakakku, jonka kanssa herkuttelussa raja tulee luonnollisesti vastaan eikä sokerikoukkua synny.

Ja pyydän muuten tässä välissä vielä anteeksi viimeajan surkeasta kuvanlaadusta – järkkärin hajoaminen ja liikuntakyvyttömyys juuri Joulun alla näin joulukalenterin aikaan on aika huono yhdistelmä eikä tää iPhone palvele asiaa samalla tavalla. Valitettavasti..

Omena-kaneli-luumu raakakakku
OMENA-KANELI-LUUMU RAAKAKAKKU

3dl kuivattuja omenakuutioita
2dl manteleita
1,5rkl kanelia
3-4rkl huoneenlämpöistä kookosöljyä

Hienonna omenakuutiot ja mantelit tehosekoittimella jauhoksi, mausta kanelilla ja sekoita. Voit jättää seokseen joko hieman purupintaa tai halutessasi ajaa täysin sileäksi. Lusikoi joukkoon huoneenlämpöinen kookosöljy ja tiivistä pohja sekoittamalla se lusikalla tasaisesti jauhoihin niin, että massasta tulee keksimurumainen. Laita irtopohjavuoan väliin leivinpaperi ja painele taikina pohjan päälle. Nosta jääkaappiin odottamaan täytteiden valmistusta.

4dl soseutettua omenaa
2dl kookoskermaa
1/2rkl psylliumia
avokado
0,5-1dl kookossokeria
1,5dl huoneenlämpöinen kookosöljyä

Voit käyttää joko valmista, luomulaatuista ja sokeritonta/lisäaineetonta, omenasosetta tai valmistaa sellaista itse. Mittaa ensin blenderiin omenasose ja kookoskerma, jotka sekoitat tasaiseksi. Lisää joukkoon psyllium ja sekoita se varovasti lusikalla joukkoon – anna hyytyä muutaman minuutin ajan. Seuraavaksi lisää avokado sekä kookossokeri pienissä erissä makua testaillen ja tarpeen mukaan lisäillen. Viimeistele täyte sekoittamalla mukaan huoneenlämpöinen kookosöljy kevyesti blenderillä sekoittaen. Kaada puolet irtopohjavuokaan kakkupohjan päälle ja odota luumu-täytteen valmistusta.

2dl kuivattuja luumuja
1dl vettä
2rkl huoneenlämpöistä kookosöljyä

Soseuta luumut veden kanssa tasaiseksi, lisää joukkoon kookosöljy ja sekoita. Laita 2/3 täytteestä ensimmäisen omena-kerroksen päälle tehden kakun sisään ”luumusydämen”. Kaada loput omenatäytteestä päälle ja nosta jäljelle jäänyt luumutäyte kakun pinnalle. Voit levittää sen joko tasaisesti tai tehdä kakun pintaan kauniita kuvioita/mitä ikinä keksitkään. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kahdeksaksi tunniksi tai pakkaseen vähintään tunnin ajaksi. Mitä kauemmin sen antaa hyytyä, sitä paremman koostumuksen se tiivistyessään saa.

Omena-kaneli-luumu raakakakku
Näistä kuvista varmaan huomaatte miksen lähettänyt tänä vuonna joulukortteja – mun visuaaliset taidot ja esteettinen silmä on täysin olemattomat! Ideoita kyllä riittäis, mutta käytännön toteutus vaatii vielä harjoittelua… ja paljon. Kyseinen kakku sai luumuisen joulukuusen koristeekseen, jota elävöitin siitepölyllä, kookoshiutaleilla sekä goji- ja inkamarjoilla. Tekele näyttää enemmänkin siltä, kun sen olis kyhännyt kasaan mun 5v-veljentyttö!

Hahha, mutta ainakin ollaan saatu revittyä siitä paljon huumoria.

Lékué Decomax-koristelukynä
Onneksi leivonnassa voi koristelussa käyttää paljon apuvälineitäkin, joiden kanssa nätimpi lopputulos on taattu. Koristelutarkoitukseen mulla löytyy itseltä kotoa Lékuén Decomax -koristelupursotin, jota oon ahkerasti kuljetellut myös meidän toimistolle kakkukikkailuja varten. Monta nättiä kakkua ja vieläkin herkumpaa jälkiruokasettiä on tullut loihdittua sen avulla! Kyseinen vimpain on siitä loistava, että se sopii kaveriksi ihan kaikenlaiseen leivontaan aina raakakakuista tyypillisempiin kermakakkuvirityksiinkin.

Millaisen kakun/leivoksen/jälkiruoan/minkä tahansa sä itse koristelisit Decomaxilla? Tai oisko sulla mulle jokin resepti-idea, jonka toivoisit mun toteuttavan blogin puolella? Kaikkien kommentin jättäneiden kesken arvon kaksi (2 kpl) Decomax -koristepursotinta niin pääsette itsekin kotona leikkimään mestarileipuria – tän avulla se on nimittäin helppoa! Osallistumisaikaa on aina tiistaihin 23.12.2014 saakka.

Monia toiveita reseptiikan suhteen oonkin saanut, mutta ois kiva saada niitä nyt vielä kertaalleen kootusti – muuton yhteydessä kun osa kommenteista katosi ja niitä on muutenkin nyt hieman haastavampi löytää. Tää omena-kaneli-luumukakkuhan on pähkinätön ja käyttämällä pohjassa manteleiden sijaan kookosta siitä saa mysö halutessaan mantelittoman – täydellinen herkku joulupöytään!

<3 Aino

Katso kaikki Joulukalenterin aiemmat luukut TÄSTÄ.  Decomaxin kuva lainattu TÄÄLTÄ.

Aino

39 vastausta artikkeliin “20. LUUKKU”

  1. mielikuvituksettomana ihan käyttäisin kermätäytekakun koristeluun pursottimena

  2. Koristelisin esimerkiksi kookoskermavaahdolla jonkun ihanan raakakakun! Itsellänikin on vähän vaikeuksia saada kaunista jälkeä aikaan, viimeisimmäksi nyt lahjojen paketointi! Minun paketit kyllä tunnistaa repeilleistä kulmista ja vähän miten sattuu olevasta narusta 😀 Tosin, paketit yleensä on myös aika haastavan muotoisia..(seli seli). Rakastan värkkäillä terveellisiä jälkiruokia (ei sokeria, venhää) ja raakajuttuja, sekä raakasuklaata. Eilen viimeksi tein karamelli täytteisiä raakakonvehteja, kookos-karpalo-suklaa konvehteja, sekä piparkakkumausteella ja kaakaonibseillä maustettua suklaata. Onneksi muottien avulla niistä tulee kauniita 😀

  3. Jonkun ihanan suklaakakun koristelisin tuolla. Pursottaisin kakun päälle vielä lisää suklaata! Valko- ja tummasuklaa antaisivat yhdessä kivan kontrastin…

  4. Onpa ihana resepti toikin.. Olin jo miettiny ja ostanu osan aineksista, joita aion käyttää jouluherkkujen tekemiseen, mut pitäiskös tehdä vielä tääkin kakku 😀 Voi vitsi! Nooo, onneks on joulun pyhiä niin kerkee syödä ;D
    Tolla tekisin jotain nättejä pursotuksia tekisin (raaka)kakkuihin/leivoksiin. 🙂

  5. Mummon supersalaisella reseptillä taiottu piparitaikina oottaa leipomista, nii ekana kyllä käyttäisin tota vempelettä niitten piparien koristluun 😛

  6. Haluaisin kerrankin oppia tekemään ulkoisesti ihania kuppikakkuja ja kesällä mansikkakermakakun upealla pursotuksella! Sitte tietysti myös raakaleivonnaisia 🙂

  7. Jotain kuivakakkua voisin koristella tai juustokakun ja tietenkin raakakakkuja! Vois olla enemmän sellasia reseptejä joissa ei olis ollenkaa pähkinää/manteleita tai sit ohjeen vieressä lukis vaihtoehtoinen ainesosa 🙂 parempi puoliskoni on allerginen pähkinöille sekä manteleille ja se tuottaa välillä päänvaivaa leipomisessa 😀

  8. Koristelisin kyllä kaikenlaisia kakkuja ja leivonnaisia, sekä tavallisia että raakaversioita, keittiössä kun tykkään hääräillä ja testailla millon mitäkin. 🙂
    Haluaisin toimivan reseptin marjaisaan raakakakkuun, jossa ei käytetä kookosta (missään muodossa). En ole vielä itse onnistunut luomaan täysin toimivaa kakkua näillä kriteereillä: joko ulkonäkö tai maku ei vastaa täysin odotuksia. Hyviä ideoita odotellessa siis! ;D

  9. Tällähän voitaisiin koristella vaikka mokkapaloja tai kääretortusta tehtyjä leivoksia.

  10. Koristelisin poikaystävän suklaisen synttärikakun kookoskermavaahdolla sekä pienillä suklaa sydämmillä.

  11. Tuollahan nyt voisi koristella mitä vain! 🙂 muffinsseja, kakkuja, piirakoita, miksei jotain suolaisia herkkujakin, vaikka jonkun voileipäkakun. Mulla olisi sinulle resepti idea/haaste, en ole varma oletko tällaista jo toteuttanut mutta olisi kiva jos kehittelisit esim. raakakakku reseptin joka sopisi fodmap ruokavaliota noudattaville 🙂

  12. Näin jouluna taatelit maistuu erityisen hyville! En tiedä mikä minussa on vikana mutta en vain pidä kookoksen mausta, pienikin tilkka kookosöljyä leivonnaisessa maistuu aina läpi, olen parin vuoden ajan kokeillut kookoskermaa, -kiutaleita, -öljyä, -voita jne.. Mikään mihin tulee kookosta ei miellytä omia makunystyröitä 🙂 Joten olis huippua löytää raakakakun/suklaan resepti, johon ei tule kookostuotteita!

  13. Varmasti juuri erilaisia täytekakkuja suklaakakuista kermakakkuihin. Sekä erilaisia piirakoita että leivoksia. Myös suolaisia leivonnaisia olisi mukava tämmöisellä koristella, esimerkiksi voileipäkakkua

  14. Raakakakkuseni + pavlovat tarvitsisivat tässä keittiössä koristeluapua! Voisi toimia myös raakapipareihini…

  15. Käyttäisin vähän kaikkeen! Vois muuten toimia puurojulhonkin koristelussa 😉 toi 3x raakapostaus oli kyl ihan mahtava kivoja reseptejä!

  16. Koristelisin täytekakkuja. Olen surkea täytekakkujen koristelija, mutta ehkä kunnon välineillä saisin jotain aikaiseksi 🙂

  17. Käyttäisin tuota niin kuppikakkujen kuin täytekakkujen ja raakakakkujen koristelu pursotukseen:) ja eiköhän tuolla vois pursotella myös pikkuleipiä leivinpaperin päälle:)

  18. Koristelisin tuolla vempeleellä varmaankin juusto- ja täytekakkuja, sekä joskus myös raakakakkuja.

    Myös minä kaipailisin ohjeita raakaherkkuihin, joihin ei tule kookosta! Sisko on allerginen kookokselle, enkä oo montaa reseptiä löytäny, mitä voisin hälle leipoa.

  19. Vaihtaisin decomaxiin pienen kärjen ja pursottaisin tekstejä kakkujen päälle! 🙂

  20. Käyttäisin tuota kuppikakkujen koristeluun 🙂 Ja siitä heitänkin idean sulle – raakoja kuppikakkureseptejä kehiin! 😉

  21. Koristelisin tuolla erilaisia juttuja ja ihan vaan sillä perusteella että pääsisi harjoittelemaan kunnolla pursottamaan ehkä jopa niin että kermavaahto ei heti sulaisi käsiin.
    Reseptitoiveita mulla ei niinkään ole.

  22. […] Joulukalenterin viimeinen luukku – siihen asti teillä on vielä aikaa osallistua 19. LUUKUn ja 20. LUUKUn arvontoihin, osallistua Hope Ry:n lahjoitukseen tai osallistua meidän tulevan kirjan arvontaan […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta