2. LUUKKU

Huomena ihanaiset!

Oon tosi onnellinen niin uuden sivuston kuin tän joulukalenterinkin lämpimästä vastaanotosta, joten iso kiitos teille kaikille siellä ruudun toisella puolen 🙂 Tänään onkin sitten aika avata toinen luukku ja vuorossa onkin ensimmäinen arvonta!

Muistatteko kun kerroin teille vajaa kuukausi takaperin kuinka hemmottelen itseäni päivittäin? Voitte halutessanne tutustua postaukseen vielä uudemman kerran TÄSTÄ. Nyt haluan tarjota saman mahdollisuuden myös teille ja sainkin ilokseni mahdollisuuden arpoa yhden aivan ihanista Jurliquen lahjapakkauksista!

Kyseessä on siis ylellistä luonnonkosmetiikkaa sisältävä kaunis paketti, joka sopii lahjaksi niin itselle, tyttöystävälle, ystävälle, äidille, siskolle tai kenelle vaan! Sillä kukapa ei laadukasta kosmetiikkaa rakastaisi? Lahjapakkaus kätkee sisälleen kolme ihanaa tuotetta:

Pakkauksen arvo 155,69€.

Jurlique Suomi Jurlique Suomi Jurlique SuomiJurlique Suomi Jurlique Suomi Jurlique SuomiKuten kuvistakin näkee niin lahjapakkaukset on todella kauniita ja sopii lahjaksi ihan vaikkapa sellaisenaan. Kun vielä pakkauksen sisältökin on koottu laadukkaista raaka-aineista niin ainakin omaan makuun kaikki palikat alkaa olla enemmän kuin kohdillaan, hihhi!

Jurliquen #naturallyjurlique :n mukaan haluankin tän arvonnan yhteydessä korostaa luonnollista kauneutta sekä sitä kuinka parhaillaan kosmetiikka voi olla hoitavaa samalla kaunistaen tehden ihosta elinvoimasemman, kauniimman ja luonnollisen hehkuvan.

Osallistumisaikaa arvontaan on perjantaihin 5.12 saakka. Osallistuminen tapahtuu jättämällä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot mikä on omasta mielestäs itsessäs kauneinta! Tai vaihtoehtoisesti siinä henkilössä kenelle haluaisit pakkauksen lahjaksi antaa. Muista jättää sähköpostiosoite kommentin yhteyteen niin voiton osuessa kohdalle saadaan lahja myös perille asti 🙂

Onnea kaikille arvontaan – älkääkä unohtako #kiitosjoulu -hyväntekeväisyyskamppista Instagramissa! Jokaisesta #kiitosjoulu ja @makelaino merkitystä Instagram -kuvasta lahjoitan 0,50€ Hope Ry:lle. Siitä lisää tietoa TÄÄLTÄ.

Postauksen kuvista kiitos Jurliquelle! Lahjapakkauksia voi ostaa seuraavilta jälleenmyyjiltä: PUR-kauppa, Living Day Spa, www.hillstrands.fi ja www.kikas.fi

<3 Aino

Tarkista Joulukalenterin aiemmat luukut TÄSTÄ.

Jurlique Suomi

Aino

221 vastausta artikkeliin “2. LUUKKU”

  1. Kiitos mahtavasta ja inspiroivasta blogista! Tykkään paljon sun tavasta kirjottaa ja siitä positiivisesta fiiliksestä jonka onnistut aina antamaan teksteilläs 🙂
    Osallistun arvontaan vastaamalla, että kauneinta minussa on luonnollisuus

    • Ihanat tuotteet, joita olisi kiva päästä kokeilemaan. Luen blogiasi päivittäin ja olen saanut paljon inspiraatiota oman ruokavalioni muuttamiseen.

  2. Muutama vuosi takaperin, en varmaan olisi keksinyt tähän yhtään mitään, niin vähän itsestäni pidin. Nyt keksin useammankin asian 😀 Mutta ehkä kauneinta on ulkoisista piirteistä kulmat, jotka on luonnostaan tummat ja kiva malliset 🙂

  3. Itsessäni kauneinta ovat silmät. Saan niistä usein palautettakin, sillä ne ovat useimpien mielestä jotenkin epätodellisen siniset. Itse en tuota etikoisuutta näe samalla tavalla, mutta kauniin väriset ne toki ovat!

  4. Tää menis kyllä varmaan kauniille äidilleni! <3 Hänessä kauneinta on suuret pyöreät silmät.

  5. Kauneinta minussa on pitkät ja tuuheat hiukset! 🙂 Lahjapakkauksen puolestaan haluaisin antaa yhdelle parhaista ystävistäni, joka on vasta muuttanut omilleen opiskelemaan kosmetologi-alaa ja olis superilonen tuollaisen saadessaan.

  6. Mä pidän varmaankin eniten mun huulista (sillon kun ne ei kuiva koppuroiksi:D), ne on kivan malliset ja väriset !

  7. Kuulostaa kyllä kivalta toi paketti 🙂 Pidän eniten mun kasvoista, erityisesti silmät ja kulmat.

  8. Ulkonäöllisesti mun takapuoli on paras ominaisuus 😀 Jos sitten mietitään muutakin kuin ulkonäköä niin se että yritän kehittää itseäni eteenpäin ja hyväksyn myös ne omat ei niin kauniit puolet.

  9. Tämä sun blogi on aivan ihana ja huippua kun teet näin kivan joulukalenterin! Osallistun arvontaan sanomalla et kaunista mussa on hyvä iho ja tummat ripset 🙂

  10. Mussa on kauneinta varmaan mun huulet! Mut antaisin lahjan äidilleni, jolla on onnettomuudesta toipumisesta huolimatta kasvoilla aina maailman kaunein vekkuli ilme päivittäin :)!

  11. Heippa!
    Tuollainen lahjapakkaus olisi täydellinen hemmottelulahja itselleni! Ja jos pitää mainita mistä tykkään, niin varmaan se olisi: Silmät, vyötärö ja peppu 🙂 vaikka se ei nyt kovin iso olekkaan, niin silti sitä rakastan<3

  12. Ihana joulukalenteri sulla! Ja muutenkin tää uus sivu on aivan upee<3 Hmmm mussa kauneinta on ehkä hymy, jonka tää joulufiilis saa pysymään jatkuvasti huulilla! 🙂

  13. Minä jo tajuan käyttää luonnonkosmetiikkaa, mutta teinitytär ei ymmärrä asian merkitystä vaan toistaiseksi käyttää mitä-sattuu-vastaantulemaan-tuotteita suruhuoletta. Antaisin hänelle, jotta oppisi arvostamaan luonnonkosmetiikkaa.

  14. Hymy on kauneinta minussa. Siitä on tullut aina positiivista palautetta ja onhan se ihanaa että meillä on tapa ilmaista onnea ja hyvää oloa. 🙂

  15. antaisin lahjaksi ihanalle ystävälle, joiden perhettä on koetellu sairaudet, mutta joista huolimatta ystäväni on positiivinen ja näkee asioissa hyvääkin. Se jos joku on kaunista <3 tällänen hemmottelu olisi ihana lahja, kun joskus tuntuu että ei omat sanat riitä auttamaan ja lohduttamaan <3

  16. Itsessäni kauneinta on silmät 🙂 kuulemani mukaan oikein säihkysilmät kun hymyile paljon 🙂
    Upee sivusto muutes 🙂 positiivinen muutos ehdottomasti verrattuna edellisiin! Ihanaa joulunodotusta <3

  17. Olispa ihana paketti äidille joka jaksaa aina auttaa kaikkia ♡ kauneinta hänessä on hymy 🙂

  18. Ihana palkinto!!<3 mutta olipas haastava kysymys… Vastaisin tuohon, että ehkäpä omat silmäni, sillä vaikka niissä on vaan ne kolmisen ripseä ja nekin hailakat, niin silmät itsessään on kauniin väriset ja niistä näkee kyllä suoraan, mitä milloin olen mieltä. Vastaus siis: silmät.
    Onnea muru uudelle sivustolle!!<3 Täytyy vielä koneella käydä nää katsomassa, niin näkee kunnolla miltä näyttää! 🙂

  19. Mä pidän mun kasvoista. Mulla on kivat silmät ja pieni nenä! 🙂 Ja luonnollisen väriset pitkät hiukset. Naamaansa on oppinut arvostamaan kun enää ei kärsi vaikeasta aknesta. Silloin ei tehnyt mieli koskea kasvoihin ollenkaan, nyt mielelläni miekkaan tai olen ilman meikkiä – eikä aamuisin itketä 🙂

  20. Ihanaa Aino, että laitat meidät vaatimattomat suomalaiset miettimään kerrankin omia parhaita puoliamme! Minussa kauneinta on paksut hiukseni 🙂

  21. Kauneinta mussa on varmaankin mun hymy 🙂 ja ylipäätänsä se, että hymyilen paljon 🙂

  22. Olipas vaikea kysymys…ihan piti alkaa miettimään. Mutta sanon että hymykuopat joista en oikeasti edes pidä mutta haluaisin oppia rakastamaan niitä jotta oppisin hymyilemään ja nauramaan julkisesti ilman että peitän suutani aina kädellä. Jospa tämä ”ääneen” sanomiseni auttaisi minua siinä 🙂
    Ja kiitos ihanasta positiivisuudesta jota jaat blogin ja somen kautta kaikille 😀

  23. Tuntuupa vaikealta vastata tähän?:D.. Pidän itsessäni luonnostaan tummista kulmista ja sinivihreistä silmistä.. 🙂

  24. Rakastan omaa kroppaa kokonaan päästä varpaisiin, mutta kauneinta minussa varmaankin sitten olisi hymy ja kauniit hampaat 🙂

  25. Kauneinta minussa on se että vihdoin tajusin alkaa pitämään itsestäni huolta sen sijaan että myrkytän kroppaa jatkuvasti. Olen päässyt niin paljon eteenpäin projektissa vaikka vielä on matkaa 🙂 välitän nykyään itsestäni ja haluan itsellenikin hyvää.

    Kiitos ihanasta blogista Aino!

  26. Pitkän itsensävihaamiskauden jälkeen omia hyviä puolia on jopa kiva miettiä :). Poikaystävä vastais että kauneinta mussa on silmät, mutta ite on pakko sanoa että olkapäät! Niihin on viime kuukausina tullu sopivasti massaa ja ne on naisellisen pyöreet :3

  27. Olen mielestäni luonnonkaunis. Ihoni on hyvä, joten sitä ei ole tarvinnut puutereilla peitellä. Toisaalta sen takia se on varmaankin pysynyt hyvänä. En osaa enkä ole ikinä opetellut meikkaamaan. Ainoat kosmetiikat mitä käytän ovat kosteuttavat ja hoitavat ihonhoitotuotteet, kuten rasvat ja öljyt.

  28. Parasta minussa on tuikkivat ja iloiset silmät 🙂 Lahjapakkauksen antaisin äidilleni, joka on aina ollut minulle tuki ja turva. Haluaisin puolestani muistaa ja kiittää häntä.

  29. Kiitos Aino blogistasi! Täältä löytyy aina mielenkiintoista asiaa ja herkullisia reseptejä testattavaksi 🙂

    Antaisin pakkauksen lahjaksi äidilleni. Kauneinta hänessä on (ulkoisesti) mielestäni hymy, joka on kaiken lisäksi vielä herkässä!

  30. Minä tykkään eniten itsessäni minun silmistä. Ne on kauniin vihreät ja eksoottiset. 🙂

  31. Osallistun arvontaan. Minussa kauneinta on ehkä silmät. Eletty elämä näkyy kauniisti.

  32. Kauneinta on mun hiukset tällä hetkellä 🙂 Ja ehkä myös jalat! Heh 😀

  33. Haluaisin antaa lahjapakkauksen ihanalle, sisältä ja ulkoa kauniille tädilleni 🙂 hän on opettanut minulle elämästä enemmän kuin vaun ihminen voi.

  34. Kiitos inpiroivasta blogistasi Aino !:) Antaisin lahjan äidilleni, ja hänessä kauneinta mielestäni on luovuus sekä kyky levittää positiivisuutta ympärilleen 🙂

  35. Mussa kauneinta on kokonaisuus. En ole mikään prinsessa, malli tai missi, mutta suht tyytyväinen ulkomuotooni, kun se juuri on minulle annettu. Sitä voi tarvittaessa kaunistaa vaatteilla, meikillä ja olemalla vain positiivinen ja iloinen. Sillä tavalla virheet saa hyvin peitettyä, kun niihin ei kiinnitä huomiota positiivisen ja iloisen asenteen jälkeen 🙂

  36. Mussa kauneinta on positiivisuus ja hymy on paras asuste minkä nainen voi kantaa 😉

  37. Pidän itsessäni eniten luonnostaan mustista ja pitkistä ripsistäni, niiden ansiosta en koe tarpeelliseksi meikata, vaan voin huoletta olla naturel 😉
    Mukavaa joulun odotusta!!

  38. Lahjan saajassa ehdottomasti kauneinta on hänen kykynsä ottaa toiset ihmiset huomioon!

  39. Kauneinta itsessäni on tosiaankin ollut reilun vuoden verran luonnollisuus! Kun vaihdoin kaikki arkiset kemikaalini luonnontuotteisiin esim.pyykinpesuaine -> ihoni voi paremmin. Hiusten värjäämiseen ei tulisi enään mieleenkään käyttää muuta kuin puhtaita kasvivärejä! -> hiukseni ovat kauneimmat, kiiltävimmät ja hyvinvoivat mitä ne eivät koskaan ennen kasvivärjäystä olleet ja ennen kaikkea luonnolliset! Ihanaa kun meikit eivät tuki ihoa niinkuin synteettiset ja luonnonkosmetiikan hajuvesi on ihanaa iholla eikä pistävää lemua! 🙂

  40. Ihana arvonta! Kauneimpana pidän itsessäni omaperäisiä kasvonpiirteitä 🙂

  41. Mussa kauneinta on ehdottomasti luonnonkiharat hiukset, jotka kaikessa ärsyttävyydessäänkin oikeesti pelastaa mut aika monilta hiuskriiseiltä.

    Kiitos Aino mahtavasta, inspiroivasta blogista ♡

  42. Kauneinta minussa on säihkyvät silmät, jotka loistavat ollessani onnellinen. Kaikki ovat kauniita onnellisina. 🙂
    Ps. Kiitos piristävästä blogistasi Aino ja oikein mukavaa joulun odotusta! <3

  43. Minussa kauneinta on se muutos mitä poikaystäväni on saanut aikaan yhdessäolomme aikana. Enää en stressaa turhista. Ei esimerkiksi tarvitse olla ”täydellisen” näköinen ja meikattu heti aamulla hetätessä sillä kauneinta ihmisissä on aitous.

  44. Kaiken kiireen ja arjen keskellä sitä välillä unohtaa arvostaa itseään. Tämä arvonta sai miettimään ja omasta mielestäni itsessäni kauneinta on luonnollinen ja leveä hymy ja sen kautta iloisuus. Lahjan antaisin kumminkin äidilleni.

  45. Hmm vastaan olkapäät, niissä on kivasti pyöreyttä 😀 ja on mulla ihan söpö nenäkin!

  46. miussa kauneinta on hymy! 🙂 se on melkeimpä aina päällä ja varma asuvalinta jos mikään ei tunnu natsaavan 😉

  47. Hei! Osallistun arvontaan.
    Olen aina pitänyt itsessäni eniten silmistä 🙂

  48. Aivan ihanan mieltälämmittävä joulukalenteri sulla! Kiitos, jaat varmasti lämpöä ja iloa monelle:) itse en ehkä puhuisi ulkonäöstä heti ensimmäisenä kun puhutaan kauneudesta, vaan vastaisin että kauneinta mussa itsessäni on se, että yritän aina nähdä kaikessa ja jokaisessa ihmisessä jotain hyvää. Ja jos tämä ominaisuus ei näy kauneutena päällepäin joka hetki, viimeistään tekojeni lopputuloksen uskon olevan kauneinta mitä voi olla<3

  49. Ihana sydämellisen näkönen sivusto, just sua! 🙂 mussa on kauneinta hersyvä nauru joka ei ehkä ole niin kauniin kuulosta mutta kuuluu usein ja tulee sydämestä 🙂

  50. Olen aina pitänyt pisamistani, harmi että ne auringon hävitessä haalenevat. Se ehkä niistä tekeekin juuri niin kiinnostavia että ne eivät aina ole niin näkyvillä 🙂

    Onnea uudelle sivustollesi, hyvältä näyttää!

  51. Kauneinta äidissäni on kärsivällisyys ja ystävällisyys,hänelle haluaisin tämän antaa.

  52. minussa ei sitä kauneutta visshinkhään ole mut vaimo on kaunis ,ainaki minun silmissä ja jos tätä ajatusta miettii niin kauneus on sitten vissinki katsojan silmissä.

  53. Kauneinta itsessäni on sisältö ja lempeät, hyväntahtoiset ajatukseni; ja uskon tämän sädehtivän myös ulospäin välittömän hymyni ja säkenöivien silmieni kautta. Kun itsellä on hyvä ja tasapainoinen olla, niin uskon että se heijastuu myös ulkoiseen olemukseen ja vaikka naamassa olisi finnejä tai vaatteet eivät olisi niin viimosen päälle, niin kauneus ja sisäinen tyytyväisyys paistaa ulos tehden ihmisestä vastuttamattoman 🙂

  54. Ihana joulukalenteri! <3 Omasta mielestäni itsessäni on kauneinta mun hiukset, joista yhtäkkiä on tullut tosi pitkät terveellisen ruokavalion myötä 🙂

  55. Hymy on kauneinta kaikissa ihmisissä 🙂

    Mä oon muuten seurannut sua tosi pitkään Instagramissa ja jostain syystä vasta nyt eksyin ensimmäistä kertaa sun blogiin. Pitää käydä täällä useammin! 🙂

  56. Mukana ollaan arvonnassa. Onpa hankala keksiä itsestään kauneinta asiaa! Sanon, että korvat 🙂

  57. Mukana.Aika monesti kuullut sanottavan että vihreät mantelin muotoiset silmät,vaikkakin luonnehan se tärkein on.

  58. Haluaisin antaa paketin ihanalle äidilleni kuka on lyonnon kosmetiikan ystävä 🙂
    Itsessäni pidän silmistäni:)

  59. Antaisin lahjapakkauksen siskolleni joululahjaksi, kauneinta hänessä on hyvä ryhti ja säteilevä olemus. Taidanpa ostaa hänelle jotain hemmottelua joka tapauksessa.

  60. Hymy ja hampaat on kauneinta minussa.

    Antaisin tämän paketin siskolleni, koska hän ansaitsee parhaat tuotteet .

  61. Antaisin lahjan parhaalle lapsuuden ystävälleni, hän on kokonaisuudessaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin kaunis ihminen <3

  62. Minussa parasta on silmät (jos niiden alla olevat pussit jätetään huomiotta :D). Antaisin paketin lahjaksi äidilleni tai sitten pitäisin sen itselläni.

  63. Tämä olisi täydellinen joululahja äidilleni! <3 Hänessä kauneinta on hänen säihkyvät silmät.

  64. Antaisin pakkauksen lahjaksi hemmottelun ansainneelle äidilleni, jossa parasta on hymy ja sen tuomat naururypyt, sekä vielä pakko lisätä, että ihan sirot mutta tykit pohkeet ja sääret, joita en itse valitettavasti perinyt. 😀

  65. Äidissä kauneinta on hiukset, joista niin useasti olen ollut kovin kateellinen. Itse kun olen perinyt isän ohuen tukan äidin paksujen ja vahvojen hiusten sijaan. Ja sama koskee kulmia. Minä olen tällainen hailakka versio :).

  66. Antaisin tän pakkauksen joululahjaksi äidilleni, hänessä ehdottomasti on kauneinta vaalean jäänsiniset silmät. Harmi etten ole niitä mammalta perinyt…

  67. Kaunrinta minussa on sisäinen kauneus, joka tulee esiin hymyilemällä. Pidän myös silmistäni.

    Jos kuitenkin päättäisin antaa paketin pikkusiskolleni, kauneinta hänessä on hiukset. Hänellä on rohkeasti oma tyyli joka sopii hänelle hyvin. Silmät toki myös, olemmehan sentään sukua 😉

  68. Kauneinta minussa on hyvä fiilis! Vanha klisee, mutta se on vaan niin totta, että sisäinen kauneus näkyy ulospäin. Kun on hyvä fiilis, niin olo on itsevarma, silmät loistaa ja on helppo hymyillä.

  69. Parasta minussa on hymykuopat.:)

    Uusi sivustosi on hieno ja todella selkeä. Tykkään!

  70. Ihanat ja selkeät sivut! Olet yksi lempi bloggaajistani ja aiheet ovat koskettaneet itseäni läheltä kamppailtuani vuoden hormoniepätasapainon kanssa, nyt kaikki alkaa olla taas balanssissa ja olen saanut sinulta hurjasti hyviä vinkkejä! 🙂

    Itsessäni kauneinta on ehkä korkeat poskipäät 🙂

  71. Tykkään eniten tällä hetkellä mun jaloista 🙂 Niissä on sopivasti lihasta, sillälailla naisellisesti.Jossain vaiheessa en tykännyt kun crossfit toi kroppaan lihasta, mutta alan tykkäämään enemmän”uusista muodoista” jaloissakin 🙂

  72. Kauneinta minussa on silmät ja luonnollisen tummat silmäripset, jotka näyttää hyvältä ilman ripsariakin. 🙂

  73. Kiitos mahtavasta blogista! Kauneinta minussa on silmät ja pitkät ripset 🙂

  74. Minussa kauneinta on silmät ja erityisesti luonnostaan tummat ja tuuheat ripset ja kulmat.

    Ihana joulukalenteri-idea!

  75. Mukana arvonnassa! Kauneinta minussa on pitkät tuuheat ripset ja pitkät luonnonkiharat hiukset.

  76. Pidän veikeästä hymystäni, jota soisi väläytellä vähän useamminkin. 😉 Lisäksi paksu hiuspehkoni on varsin ihana, siitä saan kiittää äitini tukkajumalageenejä. 😀

  77. Mukana arvonnassa! Minussa kauneinta on hyvä iho ja korkeat poskipäät, isot silmät tummat kulmat ja pitkät ripset..pitämällä huolta ihostani niin ulkoisesti kuin sisäisesti voin jättää esimerkiksi paksut meikkikerrokset laittamatta ja luottaa siihen että ihoni näyttää silti kuulaalta ja kauniilta.

  78. Mielestäni kauneinta minussa on silmien vihreä väri. Ihana arvontakysymys vaikka meinasi ollakin vaikea vastata.

  79. Moi! Ensiksi eiliseenkin kalenteriluukkuun liittyen, kiitos aivan ainutlaatuisesta blogista! Todellinen päivän piristäjä, innostaja ja mielenkiintoinen tietopaketti, ja hieno uusi ulkoasu.

  80. Mussa kauneinta on syli ja kädet – ne on pienet, mutta kuitenkin niin lämpimät ja voimakkaat, että siellä on aina tilaa ja halaus läheisille.

  81. Antaisin ehdottomasti tämän minun suloiselle tyttöystävälleni. Hän on etsinyt laadukasta kosmetiikkatuotetta itselleen jo pitkään, eikä ole vielä vastaan tullut. Olisi mukava yllätys meille molemmille!

  82. Luonnetta ei ehkä tässä lasketa vastaukseksi joten sanon silmät 🙂
    Ruskeat nappisilmät saa yleensä itsenikin hyvälle tuulelle 🙂

  83. Kauneinta…hmm…ehkä se on se luonnollinen olemus. Tosin vähän vaihtelevasti olotilasta riippuen. Peruselintavoilla kuitenkin se elämänilo ja hehku, joka kumpuaa rakkaudesta tekemääni ja silloin se näkyy myös ulospäin 🙂

  84. Kauneinta minussa on mielestäni silmät ja varsinkin ripset jotka ovat luonnostaan aika tuuheat 🙂 Tainut tulla perittyä äitiltä, jolla myös hyvinkin kauniit silmät

  85. Menisi äidilleni jossa kauneinta on hyväsydämisyys ja rehellisyys. Upeat vihreät silmät kruunaavat koko paketin!

  86. Ihminen kenelle tämän antaisin on mielestäni energinen ja tua positiivista energiaa arkeen : )

  87. Mussa parasta on silmät. Mantelin malliset pähkinän ruskeat ja mustat pitkät silmäripset 🙂 <3

  88. Parasta on vähitellen esiin piirtyvä sixpack 🙂 paljon työtä ja tuskaa, mutta sen arvoista 😉

  89. Onpas niin ihana palkinto sulla arvonnassa! Itsessäni näen kauneimpana ulkoisesti ranteet ja sääret. Sisäisesti huumori!!

  90. Heippa Aino ja ihanaa joulun odotusta sinulle<3
    Vastatakseni kysymykseesi; kauneinta minussa on
    siro ja naisellinen kaulani.

  91. Kampaajani tahtoisi minulta kiharani joten varmaan ne on kauniit 🙂

  92. Paketin antaisin äidilleni. Hänellä on ihana lämmin hymy ja korkeat poskipäät.

  93. #kiitosjoulu olen itseeni niin tyytyväinen kauniit tummat kulmat hyvä vartalo hoikat sääret ja sirot nilkat :)))

  94. Kiitos uskomattoman ihanasta blogista ja mahtavasta joulukalenterista – mun mielestä on mukavaa, että kalenteriarvontoihin osallistuminen vaatii vähän enemmänkin kuin pelkän ”osallistun”-kommentin jättämisen kommenttiboksiin. 🙂 #kiitosjoulu-kampanja on myöskin mieletön juttu ja nostan sulle kyllä hattua sen(kin) suhteen!

    Mun mielestä kauneinta mussa itsessäni ovat kenties korkeat poskipäät tai silmät – vaikka ensinmainitut ovat hieman vaivalloiset aurinkolasiostoksilla (nimim. posket ottavat aina kiinni niihin parhaimman näköisiin laseihin… :D).

  95. Paketin antaisin äidilleni, joka on elämäni tärkein ihminen ja suunnan näyttäjä:) Äidissä kauneinta on rehellisyys ja elämänilo!

  96. Kiitos paljon inspiroivasta blogista ja hyvistä resepteistä! Sinun innoittamana olen itsekin alkanut viihtymään taas keittiössä ja innostunut testailemaan erilaisia reseptejä 🙂

    Kauneinta minussa on kirkas ihoni sekä siniset silmäni.

  97. Pidän luonnostaan punaisista hiuksistani. Toista samanväristä kuontaloa ei tule joka kulman takaa vastaan :)..Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja hyvää joulun odotusta 🙂

  98. Kauneinta minussa on manteli-silmäni. Silmät on sielun peili ja minusta kaunista on pilke onnellisen ihmisen silmissä.

  99. Antaisin tämän hemmottelupaketin joululahjaksi äidilleni, joka täytti tänä vuonna 50, ja on mielestäni edelleen yhtä kaunis nainen kuin lapduusestani muistan. Kauneinta hänessä on nuorekkuus, huolehtivaisuus ja lempeys muita kohtaan:) Paketti menisi aivan oikeaan osoitteeseen, kun äitini harvoin muistaa hemmotella myös itseään!

  100. Eniten tykkään paksuista ja terveistä hiuksistani sekä hampaistani.

    Ihana tää joulukalenteri 🙂

  101. Kauneinta minussa on silmäni – ruskeat ja pitkäripsiset. Älyttömän pienet sieraimeni ovat myös aika söpöt. 🙂

  102. Antaisin pakkauksen joululahjaksi rakkaalle siskolleni, joka omistaa kauniit silmät! Lisäksi hänellä on tarkat kuuntelevaiset korvat ja iloinen nauru. 🙂

  103. Ihana tämä joulukalenteri, on meinaan hyvä korvaaja perinteisen suklaakalenterin tilalle 😉
    Itsessäni kauneinta on omasta mielestä suuret silmät ja pitkät ripset 🙂

  104. Vau miten hienot nää sun uudet sivut on! Mahtavaa, että jaksat kirjoittaa niin ihania juttuja ja inspiroida meitä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

    Oon viime aikoina miettinyt tosi paljon mistä pidän itsessäni ja miten voisin muuttaa suhtautumistani niihin ei-niin-kivoihin piirteisiin niin ulkonäössä kuin muutenkin. Vaikka en pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina ja itsetuntoni ulkonäköni suhteen on usein melko huono, hymyilen silti lähes aina katsoessani peiliin. Siksi vastaankin, että minussa kauneinta on hymyni.

  105. Ihana arvonta. Itsessäni kauneinta on mielestäni ruskeat silmäni ja hymy. Hymy sopii mielestäni kaikkien kasvoille. 🙂

  106. Kauneinta itsessäni on silmät, vaikka niitä ympäröikin tällä hetkellä aika moiset renkaat.

  107. Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista! Minussa kauneinta on poskessani oleva syntymämerkki – en ole hävennyt sitä koskaan, se tekee minusta juuri minut.

  108. Kauneinta minussa on iloisuus joka säteilee ympärilleni kun olen hyvällä tuulella. 🙂

  109. Paketti olisi ihana antaa äitille lahjaksi 🙂
    Kauneinta minussa on iloinen luonne ja ulkoisesti varmaan silmät.

  110. Tykkään mun silmistä ja ripset on kanssa yllättävän tummat ja pitkät vaikka en omista pidennyksiä:)

  111. Kiitos Aino hyväntuulen blogistasi. Itse pidän silmistäni, jotka hymyilevät 😉

  112. Moikka! Tykkään sun blogista ja kaikist resepteistä/vinkeistä mitä annat:) mun mielestä kauneinta mussa on silmien väri ja koko sekä huulet:)

  113. Voi tätä itsekehumisen vaikeutta ;), no sanotaan, että koko kehon ja kasvojen täydellinen sopusuhtaisuus. On joskus ihan mitattu ja jalkani, selkäni, käteni ym. ovat täydellisen sopusuhtaisia mitoiltaan keskenään.

  114. Pidän erityisesti pitkistä ja hyväkuntoisista hiuksistani, niitä tuleekin hoidettua melko tunnollisesti 🙂 iho kaipaisi kyllä samaa kohtelua!

  115. Kauneinta ystävättäressäni, jolle lahja menisi on hänen mieletön hymynsä (tai no toiseksi kauneinta, persoona on tietysti ykkönen!)

  116. Kauneinta minussa on varmaan hyvä ryhti ja pitkät, hoikat jalat… Hymykin saa usein kehuja.

  117. Haluaisin antaa paketin äidilleni lahjaksi, kauneinta hänessä on iloiset kasvot 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta