12. LUUKKU

Nyt ollaankin jo puolivälissä Joulukalenteria ja on 12.LUUKUn vuoro. Eilistä luukkua avatessa lupasin teille, että luonnonkosmetiikan lisäksi on tulossa paljon muutakin kivaa ja ajattelin lunastaa lupaukseni jo tänään. Vai miltä kuulostais 100€:n arvoinen lahjakortti markkinoiden laadukkaimpiin rullailuvälineisiin? Oi, kyllä vaan!

Muistatteko kun kirjoittelin aikoinaan Kehonhuollosta ja palautumisesta? Jo silloin nostin esille rullailun tärkeyden omassa treenaamisessa sillä rullailen sekä ennen treeniä lihaksia lämmitellen ja treeniin valmistaen että huoltavasti pidempiä sessioita iltaisin ennen nukkumaanmenoa tai heti aamulla herättyä, jos tuntuu että paikat on aivan jumissa.

Kuinka moni teistä on tutustunut rullailun saloihin, joko kotoa löytyy oma foam roller?

Blackroll foam rollerJos koko juttu on sulle vielä täysin vieras niin kannattaa käydä tutustumassa Blackrollin uusiin nettisivuihin. Sieltä löytyy niin infoa itse foamrollerista kuin myös ohjeita jumppailuun! Itse oon oppinut paljon hyödyllistä rullailusta omissa treeneissä sillä tällä hetkellä crossfitissä rullailu on aika iso juttu. Itseasiassa tosi iso.

Nyt varsinkin kun en oo päässyt treenaamaan on rullailun merkitys korostunut entisestään. Kepeillä kulkiessa kun herkästi paikat, etenkin yläselkä ja hartiat sekä olkapäät, menee aivan täysin jumiin sillä ne joutuu niin kovaan rasitukseen tehdessä lähes kaiken työn liikkumisen eteen. Mun yhdellä kaverilla tulehtuikin olkapää kepeillä liikkumisen seurauksena, joten haluan välttää saman – siksi rullailen tunnollisesti joka ilta huoltaen koetuksella olevaa yläkroppaani.

Blackroll foam roller
Rullailu sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta niin treenaaville kuin pelkkää kehonhuoltoakin kaipaaville toimistotyöläisille. Se sopii myös loistavasti aamun herätykseksi sillä se saa loistavasti veren virtaamaan ja kuonat liikkeelle! Eikä vaadi paljoa, vaan on yksinkertaista ja kaiken lisäksi vielä erittäin palkitsevaa.

Haluaisitko saada lisätehoa kehonhuoltoosi voittamalla 100€:n lahjakortin laadukkaisiin Blackroll -foam rollereihin? Vieraile Onnisportin verkkokaupassa ja valitse sieltä itsellesi mieluisin Blackroll -foam rollereista ja linkitä se tämän postauksen kommentteihin yhdessä parhaan oman kehonhuolto -vinkkisi kanssa! Näin osallistut arvontaan, joka suoritetaan kaikkien kommentoineiden sekä Blackroll Finland -sivusta tykänneiden kesken. Osallistumisaikaa on aina tiistaihin 16.12.2014 saakka, jonka jälkeen otan voittajaan henkilökohtaisesti yhteyttä sähköpostitse.

Onnisportin -verkkokaupan löytyy myös muun muassa mun hehkuttamia Zemgearin -treenikenkiä sekä paljon muuta treenaamiseen liittyvää, joista varmasti innostutte! Sen vuoksi saattekin -15% alennuksen koko valikoimasta koodilla AINO15 aina 31.12.2014 saakka.

Ei muuta kuin onnea kaikille arvontaan! Mä jo innolla odotan teidän kehonhuoltovinkkejä – etenkin niitä yläkropan huoltoon kohdistettuja. Eikä mielenhuoltoa kannata unohtaa: sen vuoksi kannattaakin käyttää hyväksi 8. LUUKUN tarjous, joka on voimassa vielä sunnuntaihin asti!

<3 Aino

Katso kaikki Joulukalenterin aiemmat luukut TÄSTÄ

Aino

78 vastausta artikkeliin “12. LUUKKU”

  1. Kehonhuolto on ollut aina minulla hieman rempallaan, venyttelyä (jalkojen) silloin tällöin. Nyt kuitenkin salilla käynnin vuoksi huomaan, että lihakset menevät jumiin helposti ja kaipaan liikkuvuusharhjoittelua. Siksipä olenkin aloittanut joogaamaan! Ihan kotona, youtubesta löytyy niin paljon hyödyllisiä opastusvideoita. Jooga on yleensä 30-50 min., teen sen 1-3 kertaa viikossa (aikaisin aamulla kynttilän valossa!) ja sen päälle vielä venyttelen. Tekee kyllä tosi hyvää 🙂 Olen myös vaihtanut osan juoksulenkeistä kehoa huoltavaksi kävelyksi, juoksua tulee enää max. 1x vko. Tuota rullaa olen katsellut ja miettinyt, että se voisi olla kyllä hyvä lisä tähän kehonhuoltoharjoitteluun!

    http://www.onnisport.fi/product/82/blackroll-pinkki–vihrea (pinkki :))

    • Jostain mystisestä syystä (taas) mun kommentista tuli tänne vain alku? No kuitenkin: rullailua aloitin hiukan tänä syksynä, lähinnä selän hoitamiseksi. Samoin tuplapallot löytyvät. Pehmeämpi vaihtoehto tosin voisi olla hyvä.

  2. Oi kehonhuolto on parasta! Kiireisessäkin arjessa rulla pelastaa monesti ja helpottaa kovimpia jumeja 🙂 Mulla on aikaisemmasta foamroller ja oon miettiny kovemman hankkimista.
    Rullauksen lisäksi kehonhuolto, jota pyrin päivittäin tekemään edes pienen hetken on venyttely. Sen jälkeen on aina niin ihana olo! Ja tuntee kun veri lähtee kiertämään paremmin.

    http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium

  3. Ehdottomasti tuo Duoball! Tavallisella rollerilla on tosi hankala saada esim käsiä hierottua, ja tuolla se olisi ilmeisesti paljon helpompaa (:

    Kyllä se venyttely taitaa olla kehonhuollon kuningas, ainakin mulla. Laitan usein jotain rauhallista musiikkia soimaan, aloitan muutamalla aurinkotervehdyksellä ja sit venyttelemään (:

    http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

  4. Oijoi, sellanen rulla missä olis vähä jotai nystyröitä <3 oma rulla on jo ihan liian pehmee kun on lihakset nyt syksyn kehonhuoltomaratonin aikana tottunu. Ja toinen loiiiiistava kehonhuoltovinkki: tangossa roikkuminen! Tekee gutaa <3

  5. Duoballista olen haaveillut siitä lähtien kun kirjotit siitä. En ollut aiemmin moiseen törmännyt. Olisi ihanaa jos saisi sen avulla selän vihdoin kuntoon.
    Omaan kehonhuoltoon kuuluu venyttely, rullailu ja tennispallolla ”hierominen”. Välillä se vähän jää mutta kyllä sen sitte tunteeki. Piikkimatosta on myös tullu ihan must. Sen päällä makoilu on tosi rentouttavaa ja rouhottavaa.

  6. Mun kehonhuolto aivan retuperällä. Oon kuullu niin paljon hyvää näistä tuotteista et kiinnostais jumiselän omaavana kyl kokeilla lähtiskö lavat aukeemaan 🙂
    Ihana arvonta; kiitos tästä mahdollisuudesta 🙂

  7. Venyttely ja rullailu ovat mielestäni parhaat kehonhuollon tavat. Myös jooga on hyvä, mutta minulla taitaa olla tapana tehdä vähän turhan ”rankkoja” joogatreenejä, jolloin liikkeiden huoltava vaikutus vähän vähenee. 🙂 Kaikkein rentouttavinta kehonhuoltoa on hieronta ja mielelläni kävisinkin hierottavana vaikka joka viikko (tai miksei joka päivä ;D), mutta se on vähän hintavaa, joten tulee käytyä ehkä pari kertaa vuodessa.
    Omistan jo rollerin ”nystyröillä”, joten lempparini on tämä:
    http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium.

  8. Venyttely on mielestäni yksi parhaimpia kehonhuoltotapoja 🙂 Itseni kyllä pitäisi enemmän kyllä keskittyäkin siihen, turhan usein jää vähäiseksi tuo venyttely. Rullailua olen jo pitkän aikaa miettinyt ja täytyisi kyllä hankkia tuollainen, koska niin paljon hyvää siitä olen kuullut. 🙂

    http://www.onnisport.fi/product/126/blackroll-groove-pro

  9. Näin opiskelijana istuttua tulee aivan liikaa ja hartiaseutu onkin juntturassa tuon tuosta. Kehonhuoltoa tulisi kyllä petrata ja foamroller on oiva apu siihen, mutta alkaa tuo minun entinen oma putkirullaviritelmä isän varastosta löytyneestä putken pätkästä ja retkipatjasta vedellä viimeisiään. 😀 Onnisportin valikoimasta mieluisin olisi tämä http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium
    Paranemisia jalalle ja ihanaa joulunaikaa! Vietetään joulua melko samalla suunnalla Pohjoisessa. ;P

  10. Rullailu on ihan parasta kehonhuoltoa! Mulla on kotona poikaystävän itse tekemä foamroller, joka on toiminut hyvin tähän asti. Tarttisin kuitenkin järeämmät aseet käyttöön ja haluaisin kovemman rollerin ’nystyröillä’. Duoball ois kuitenkin tän hetken ykköstoive, nää lapojen välit ois saatava ruhjottua. 😀

    Mun paras kehonhuoltovinkki rullailun lisäksi on jooga<3 !

    http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

  11. Kyllä rullailu on ihan vaan parasta kehonhuoltoa. Ennen tuli laskupäivän jälkeen lähinnä tehtyä kylmähoitoa että selviää seuraavaan päivään, mutta nykyisin alamäki porukoissakin näkee entistä enemmän rullia joilla jengi rullailee ennen treeniä ja etenki sen jälkeen! Venyttely on niin tylsää verrattuna rullailuun että rulla vaan vie tän 6-0!

    http://www.onnisport.fi/product/126/blackroll-groove-pro

  12. Kehonhuolto meinaa aina vähän jäädä.. varsinkaan kotona ei meinaa tulla tehtyä mitään. Salilla treenin yhteydessä toki tulee tehtyä mutta omaehtoisesti aivan liian vähän. Yläselkä varsinkin tuppaa jumittamaan, kun töissä könöttää koneella koko päivän. Tuo duoball olisikin varmasti oiva apu selän ja niskan availuun, sen haluaisin 🙂
    http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

  13. Mä niiiin tarvisin tuommosen rullan kotiin! Mulla menee selkä ja kyljet välillä niin kipeäksi ja jumiin, että itku meinaa tulla, ku koittaa jotain tehdä. Aika paljon vaikuttaa myös se, että mulla on kiero selkäranka, joten olo on koko ajan enemmän tai vähemmän vino ja kiero 😀 kehonhuoltoa pitäis siis todellakin harrastaa varmasti paljon enemmän! Tänään onneksi pääsen osteopaatille poistattaan pahimpia jumeja ja jännitteitä 🙂

  14. Olen itse alkanut jäähdyttelemään treenien jälkeen edes 5min. jollakin cardiolaitteella ja toteuttamaan kymppiuutisten aikaan iltavenyttelyjä! Ottamalla kehonhuollon osaksi arkirutiineja tulee sitä tehtyä helpommin. Kahvakuula toimii tälläisellä ”masokistilla” putkirullankorvikkeena kotona.. 🙂

    Tuolta sivustolta haluiaisin ehdottomasti http://blackroll.fi/?product=blackroll-pro peruskovan rullan tai sitten pohjejumiin olisi ihana tuo pikkuinen pallero. Apua, tuolla on kyllä kaikkea kivaa!

  15. Kehoa huolloan nostamalla pieniä käsipainoja, eli hartiat helposti jumiutuvat ja päätä särkee. Riittää kun saa veren kiertämään ja olo helpottaa.

  16. Linkittäminen näköjään ei onnistunut, vaal.pun.-vihreä rulla olisi kiva!! 🙂

  17. En oo koskaan kokeillut rullailua, mutta oon joo nettiä selailemalla huomannut, että kuuminta hottia tuntuis olevan 🙂 Juurikin siitä syystä että olen ihan noviisi, olisi mun valinta varmaankin http://www.onnisport.fi/product/82/blackroll-pinkki–vihrea eikä myöskään vähiten siitä syystä, että tuollainen mintunvihreä on mun lempiväri 🙂

    Omat kehonhuoltovinkkini ovat niinkin yksinkertaiset kuin

    1) älä tingi yöunista. IKINÄ. lepo on itselle ainakin se tärkein juttu jonka ohi ei mene mikään, siis ei oikeasti MIKÄÄN. (helppo toki huudella kun ei ole jälkikasvua!) yritän pysyä aina siinä kahdeksassa tunnissa per yö eikä haittaa vaikka menisi ylikin. alle seitsemän tunnin jos mennään, niin johan on flunssa ja depis jo vaanimassa nurkan takana.

    2) juo vettä. itsellä ainakin huomaa että palautuminen on paljon vaikeampaa jos ei oo muistanut juoda tarpeeksi ja tuloksena on helposti sellainen krapulaa muistuttava olotila kun on kuivahtanut eikä oikein mikään kulje. jos pelkän veden litkiminen sen 2,5l päivässä ei lähde niin juo vaikka osaksi vissyä tai yrttiteetä, tai laita veden joukkoon esim. viipale sitruunaa, appelsiinia tai kurkkua.

  18. Kiireisen aikataulun takia joudun aina välillä venyttelemään sängyssä ennen nukkumaan menoa 😀
    Urheilen aina aamuisin 1.5h-1h ja kyllä siinä ehtii venytellä hieman lopussa. Sen jälkeen menen jo töihin ja on 12h työvuoro. Pääsen kotiin niin myöhään, et peseytymisen jälkeen pitää mennä jo sänkyyn. Sängyssä pistän youtube pyörimään tai jotain musiikkia ja venyttelen sängyssä n. 15min. Aamuisin teen pari hassua selkä+kylki venytystä tangollani (tankotanssi) kun se on sopivasti olkkarissa odottamassa käyttöään. 😀

    http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

  19. http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium
    Mediumilla mennään! 🙂

    Kehonhuoltovinkkini: Keittiötyöläisenä päivät kuluu aika pitkälle tasojen ylle kumartuneena, mikä mulla ainakin käy yläselkään. Työpäivän päätteeksi ja pieninä taukoina otan käsistä selän takaa kiinni, vedän lapoja yhteen ja taivutan selkää kevyesti taakse, katse kohti kattoa. Tuntuu taivaalliselta!

  20. Vuosi sitten ollessani varastotöissä yläselkääni tuli lukko. Silloisessa asuinkaupungissani oli maineikas jäsenkorjaaja ja tuntui ihmeeltä miten niin yksinkertaisella käsittelyllä lukko avautui.

    Tapahtuman jälkeen aloin panostaa kehonhuoltoon. Olen kokeillut monia lajea: yin- hatha-, ym.jooga, bodybalance, perinteinen venytys, rentoutus ja pilates. Kaikki ovat hyviä ja erityisesti HOT-tuntien jälkeen kroppa on ihanan vetreä. Infrapunalamput!! <3

    Henkilökohtaisesti pidän eniten pilateksesta. Se ei ainoastaan huolla kehoa vaan myös tuntuu ja näkyy ulospäin. Olo on ryhdikös ja vahva.

    Aloittelevana rullailijana valitsisin mieluiten blackroll vihreän rullan.
    http://www.onnisport.fi/product/82/blackroll-pinkki–vihrea

  21. Blackroll Duoball on ehdoton valintani! Tällä hetkellä samaa virkaa ajaa 2 tennispalloa sukassa, mutta ne aina irtoaa toisistaan ja menee sukassa miten sattuu.

    Oma kehonhoitovinkkini on muutamat venytykset pitkin päivää sopivassa välissä sekä aivan ehdoton lempparini: Yin Yoga! Uusi ihastus Air jooga myös tuntui aivan ihanalta kropassa.

  22. Kotoa löytyy putkirulla joka onkin ahkerasti käytössä, lisäksi väsäsin itselleni golfpalloisa selän aukaisijat 😉 Ne toimii ihan hyvin, mutta kuten itsekin kerroit siinä kehonhuolto postauksessa, niin nuo oikeat välineet siihen toimii paremmin. Siispä tämä on mun valintani

    http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

    🙂

  23. Rullailu ja venyttely ovat parasta kehonhuoltoa! Lempparini foamrollereista olisi Blackroll groove pro.

  24. Pehmeä foam roller/pilatesrulla kotoa jo löytyy ja crossfittiä harrastavana se on kovassa käytössä. Varsinkin yläselän jumeja saan kuitenkin paremmin pallolla auki kuin tuolla rullalla.
    Miehen sählypallo vaan lapojen väliin ja kipeitä paikkoja kyllä löytyy. Tuotteista valitsisin The BLACKROLL® DuoBall, koska sillä voisi olla helpompi rullailla yläselkää kuin kimpoilevalla sählypallolla… Kehonhuoltoon kuuluu mulla ehdottomasti myös rauhalliset kävelylenkit ja raikas ulkoilma 🙂

  25. http://www.onnisport.fi/product/82/blackroll-pinkki–vihrea

    Tuollainen pinkki olisi niiin ihana tällaiselle pinkin rakastajalle 😀

    Omaan kehonhuoltoon kuuluu jooga jossa yritän käydä kerran-kaksi viikossa sekä bodybalance ja tietenkin perus venyttely+salin rullilla rullailu. Omaa rullaa en ole vielä saanut aikaseksi ostaa joten tämä lahjakortti tulisi tosi tarpeeseen 😉

  26. Jäänyt kyllä nyt niin vähille,etten osaa vastata mitään 🙁 Tämä voisi innostaa…

  27. Ei ole tuollaista rullaa vielä, näyttää kyllä tehokkaalta.
    Itse pidän eniten yläkropan rentoutusliikkeistä erästä joogasta opittua sarjaa, jossa rentoutuu niska, hartiat ja käsien laajoilla venytyksillä saadaan rintakehää avautumaan. Eron huomaa heti.
    Ei oikein pysty tässä selittämään täytyis nähdä kuvat ja tarkka teksti hengityksineen kaikkineen, miten ne liikkeet tehdään tarkasti ja oikein.

  28. Työ on sellaista että yläkroppa jatkuvasti jumissa, ja olen käynyt urheiluhierojalle, jotta saisin lihakset auki.Keppijumppaa pyrin tekemään kotona aina kun kerkee. Aikoinaan tein joka aamu, eikä ollut ongelmia jumituksista. Muuten käyn koiran kanssa lenkillä joka auttaa pitää mielen virkeänä. Yleensäkin metsään kävelylle, hölkkäilee selvittää pään liioista asioista.

    http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium

  29. Miä ottaisin tuon medium-rullan! http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium

    Tällä hetkellä paras kehonhuolto-vinkki on illalla ennen nukkumaan menoa pistää jonkun rauhoittavan musiikin soimaan, pimentää valoja huoneesta, ehdottomasti laittaa telkkarin kiinni, ja venytellä siinä rauhassa kymmenisen minuuttia koko kroppaa. Rauhoittaa ihanasti ennen nukkumaan menoa<3

  30. Rullailua jo hiukan oon harrastanut, kotoa löytyy pitkä rulla ja nyt ois kyllä matkakokoiselle rullalle tarvetta, että vois hoitaa tän homman missä vaan. Tosin tällä hetkellä innostaa eniten tuo duoball, etenkin käsien rullailua varten. http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

    Muuten kehonhuoltoon kuuluu venyttelyä, joogaa ja alexander-tekniikkaa, jolla haetaan kroppaan luonnollisia asentoja.

  31. Alkuvuodesta tutustuin rullailuun ja se on kyllä aivan parasta, mitä tiedän! Minulla on ollut todella ristiriitainen suhde kehooni aina ja välillä on vaikea tehdä itselleen hyvää. Mutta rullailun avulla saan osoittaa keholleni rakkautta ja se kyllä toimii! Muita kehonhuoltojuttuja, joista tykkään, ovat syvävenyttely -ja joogatunnit sekä raitis ilma, liikunta ja ruokavalio tietenkin!

    http://blackroll.fi/?product=blackroll-standard-groove

  32. http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

    Parhaiten toimii ennaltaehkäisy: vaikkei lihakset olisi yhtään jumissa, kannattaa tunnin-parin välein pyöritellä päätä ja venyttää vähän niska-hartiaseudun lihaksia, heilutella käsiä ja pumpata hartioita ylösalas.

    Sit jos lihakset pääsee meneen jumiin niin rulla avuks 🙂 Jos tekee niskan kummankin puolen erikseen niin ettei nikamille kohdistu painetta, voi rullailussa käyttää vähän voimaakin ja ladata reilusti omasta kehon painosta rullalle. Sattuu (hyvällä tavalla) mutta auttaa!

  33. http://www.onnisport.fi/product/126/blackroll-groove-pro

    Kehonhuolto on mikä jää aina vähemälle vaikka huomaa sen tärkeyden kun muistaa esim. rullata salilla. Usein ongelma on vain että joku käyttää rullaa kun treenin jälkeen olisi itse menossa ja on kärsimätön ja lähtee kotiin.
    Iltaisin koitan venytellä mutta paremmin paikat avautuu jooga tunnilla 🙂

  34. Heippa! Aika vähälle on täälläkin päin kehon huolto jäänyt. Olen kerran käynyt testaamassa Esportin Bodyroll-tunnin, jonka lisäksi tulee semi-säännöllisesti käytyä Bodybalancessa ja joskus myös joogassa. Pilatesta on ollut ikävä, etenkin laitepilatesta, jossa tapasin käydä Tampereella 🙂 Olen haaveillut omasta rullasta, mutta tarpeita on niin paljon, ettei ole ihan listan kärjessä. Tällainen olis aika kiva kaveri http://www.onnisport.fi/product/150/blackroll-pro

    -Jonna 🙂

  35. http://www.onnisport.fi/product/83/blackroll-medium tää olis ihan täydellinen joululahja mulle! 8)

    Kehonhuolto on kyllä se joka aina unohtuu, mutta pieni venyttely useasti päivässä pitää lihakset suhkot vetreinä esim rasvatessa kroppaa suihkun jälkeen venytän samalla takareisiä ja usein hississä yms. paikassa seisoessa venyttelen niskoja ja pyörittelen hartioita. 🙂

  36. http://www.onnisport.fi/product/151/blackroll-duoball

    Minulla on pari putkirullaa jo kotona, sileä ja nystyräinen. Duo-pallo puuttuu vielä ja sitä haluaisin ehdottomasti kokeilla helposti kipuilevan selkäni kanssa.
    Aloitin rullailun nyt syksyllä ja alussa oli ihan hirveetä 😀 varsinkin takareidet oli niiiiiiin jumissa.. Mun paras kehonhuoltovinkki onkin säännöllinen rullailu ja venyttely. Nopeesti rupes paikat aukeemaan, kun säännöllisesti rupes tekemään. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta