Perjantain paras

Hyvä treeni, parempi mieli!

Voi vitsit, mä oon niin fiiliksissä! Ensinnäkin mulla oli just aikalailla kolmen viikon tauko crossfit-treeneistä (ensin oltiin lomalla ja sen jälkeen olin sen verran puolikuntoinen, etten kokenut olevani treenikunnossa). Tiistai-iltana mulla oli onneksi taas normaali olo, joten keskiviikosta alkaen oon taas päässyt kiinni mun normaaliin treenirytmiin.

Perjantain paras

Ensimmäinen treeni oli tuskainen eikä omalta osalta mikään paras suoritus, mutta jostainhan se on aina aloitettava. Silloin olin onnellinen siitä, että pystyin tekemään treenin alusta loppuun ilman ongelmia. Sairastelujen kanssa kun mulla ainakin on aina vaikeinta se palautuminen ja liian monesti oon alkanut treenaamaan liian kovaa liian aikaisin. Nyt oon jotenkin löytänyt itselle sen hyvän tahdin ja omat rajat, joiden puitteessa voin tehdä suorituksia joihin oon tyytyväinen sekä myös vetää välillä niiden rajojen ylikin 😉

Just äskön kuitenkin mulla oli koko viikon paras treeni. Kolmen treenin putkesta ehdottomasti paras, loppuhuipennus! Eikä kyse ole edes mistään fyysisestä jutusta, vaan puhtaasta oman pelon voittamisesta.

Mulla on nimittäin ollut tosi paha trauma boxihyppyjen suhteen, joka juontaa juurensa parin vuoden taakse – enkä esimerkiksi vielä kolme viikkoa sitten uskaltanut treeneissä tehdä hyppyjä, vaan sen sijaan askelsin boxille. Tietysti just tänään treenissä oli niitä hyppyjä.. Eka mä ajattelin taas askeltavani, kunnes mä rupesin tsemppaamaan itseäni. ”I can do this!” . Ja niinhän siinä sitten kävi, että tein neljä sarjaa täysin puhtaita hyppyjä!

Perjantain paras

Koko lopputreeni meni sen jälkeen ihan pää pilvissä leijuen, sillä olin niin ylpeä ja tyytyväinen itseeni. Tässä välissä oon aina mahdollisuuden tullen, jos oon nähnyt jonkun sopivan penkin tai vastaavan, tehnyt muutamia hyppyjä ja tsempannut itseäni. Oon tiennyt, että mä pystyn siihen – ainut mikä mua on estänyt on ollu mun oma mieli.

Joskus on siis hyvä näyttää itselleen mihin oikeasti pystyy. Se on nimittäin yleensä paljon enemmän, mitä ikinä itse ees uskaltais kuvitellakkaan!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Kuvat on mun instagramista @makelaino, ja porraskuvan on napannut Katarina Kirvesmäki. Ja snapchatistä @aintsi löytyy paljon treenifiilistelyä sekä kaikkea muutakin kivaa – kannattaa seurailla!

Kun kupla puhkesi

Herään aamulla ennen kellonsoittoa. Mitä sitä tekis – lähtiskö juoksemaan, suuntaisko salille vai kääntäiskö kylkeä? Lounastauon lähestyessä mietin mitä haluaisin syödä, mitä mulla tekis mieli ja mikä maistuis just nyt parhaalta. Töiden jälkeen saatan hurauttaa pyörällä mustikkaan, leipoa raakakakun tai hakea kaupasta ison pussillisen taateleita ja rötvätä loppuillan sohvalla Netflixiä puhki kuluttaen.

Ei suunnitelmia. Ei pakonomaista tekemistä.

Fiilistelyä, nautiskelua, asioita jotka tuntuu ja jotka tekee hyvää – kaikki omalla tavallaan.

Fitnesskupla

Sellaista mun elämä nykyään on. Rennon huoletonta, mutta silti tosi aktiivista ja ennenkaikkea antoisaa. Aina asiat ei oo kuitenkaan ollu näin hienosti: oon elänyt sen vaiheen kun oma hyvinvointi ei kiinnostanut yhtään ja myös sen, kun se miten söin ja liikuin käytännössä ohjas mun elämää. Eikä rehellisesti sanottuna kumpikaan niistä ollut hyvä, mutta oon silti kiitollinen molemmista elämänvaiheista sillä ne on tuonut mut tähän pisteeseen missä nyt oon.

Siellä kuuluisassa ”fitnesskuplassa” eläminen oli mulle kaikkea muuta, tai ehkä juuri sitä, miltä se vaikutti. Päässä pyöri ajatuksia siitä kuinka voisin kiinteytyä, saada lisää lihaksia, miten oman proteiininsaannin voisi maksimoida ja etenkin miten aikatauluttaisin omat syömiset ja treenaamiset, jotta tekisin kaiken just eikä melkein oikein. Siis suorittamista. Ruoan parissa kyllä rakastin puuhailla ja tehdä perinteisemmistä jutuista terveellisiä versioista, ja itseasiassa sillä tiellähän mä olen edelleenkin.

Nyt sitä kuitenkin huomaa, kuinka vahva ihmisen mieli on. Miten itsensä voi saada uskomaan niin vahvasti johonkin, että maalaisjärki tuntuu unohtuvan matkasta – eikai oikeasti oma ulkonäkö voi olla niin tärkeä, että se menee kaiken muun edelle? Vaikka treenaaminen ja syöminen tottakai lisäsi mun hyvinvointia ja jaksamista, niin silloin kyllä ne tulokset siellä peilin edessä oli ne mitkä motivoi eniten.

Niihin aikoihin myös sulkeuduin kuplaan, koska tiesin olevani heikko ja altis houkutuksille. Muodostin oman todellisuuteni, jonka keskiössä pyöri treeni ja ruoka – sosiaalinen elämä oli aivan toissijaista, aivan kun en oisi tajunnut sen olevan iso osa mun hyvinvointiani. Pysyttelin tiukasti oman kuplan sisällä, sillä pelkäsin etten sen ulkopuolella enää pystyisi tekemään samoja valintoja. Kupla oli mulle ikäänkuin suojakuori, jonka sisälle oli helppo kätkeytyä.

Fitnesskupla

Ajan saatossa siitä elämäntyylistä kuitenkin muodostui mulle tapa, eikä enää pelkästään jokin tietty rutiini jota suoritin päivästä toiseen. Myös motivaatiot muuttui, kun aito kiinnostus heräsi ja aloin ottamaan asioista enemmän selvää – siinä samassa rytäkässä myös tajusin, että se kuplassa eläminen oli kuin olisin yrittänyt sosiaalista itsemurhaa. Onneksi sain silti pidettyä kiinni itselleni tärkeimmistä tyypeistä, niistä jotka uskoi muhun vaikka hetkellisesti olinkin vähän pihalla maailman menosta.

Nyt, kun sisäiset motivaatiot on kunnossa eikä mun elämää ohjaa enää tarve miellyttää muita tapahtuu kaikki toimintakin luonnostaan. Rennosti. Voin käydä kavereiden kanssa kuumana kesäpäivänä terassilla, paistaa nuotilla grillimakkaran tai juoda illallisella pari lasia viiniä – tietäen, ettei se merkitse maailmanloppua. Ja voin hyvinkin olla vaikka viikon käymättä salilla, jos sen sijaan saan jakaa uusia, ainutlaatuisia elämyksiä mielettömien tyyppien kanssa.

Fitnesskupla

Elämä on paljon muutakin entä se mitä me tehdään ja miltä me näytetään. Se on sitä, mitä me koetaan ja miten me tunnetaan – ja niitä asioita me ei voida suunnitella etukäteen. Ne ei muutu iloksi sillä, että suorittamisen kautta pyritään olemaan jotain mikä ei ole itselle ominaista. Se itseasiassa vaan rikkoo meitä, repien oman identiteetin kappaleiksi – ja kuka sä oot ilman sitä, ilman omaa halua ja tahtoa?

Edelleenkin treenaan ja syön terveellisesti. Rakastan sitä, sillä saan siitä hirveästi energiaa, iloa ja sisältöä mun elämään. Ero nykyisen ja entisen välillä piilee kuitenkin siinä, että nykyään mä kelpaan itselleni just tälläisenä kun mä oon – sen takia mä voinkin nauttia elämästä fiilispohjalta, sillä mä tiedän että jokainen valinta minkä teen tekee mulle hyvää.

Oli se sitten puolentoistatunnin pyöräilylenkki tai pullollinen punaviiniä ystävien kanssa nautittuna.

Elämän ei tarvi aina olla niin suunnitelmallisen järkevää, mutta onnellista sen mun mielestä kyllä pitäis olla – omalla tavallaan, joka ikinen päivä.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Kuvat & muokkaus: Anni Korhonen